tiistai 28. marraskuuta 2006

Jälki

Käytiin Sinkan kanssa tekemässä metsään jäljet koirille tänään. Metsässä oli tosi vähän aluskasvillisuutta, ja se oli aika märkä. Sinka teki Riitille, ja mie muille.

Riitin jälki oli noin 15 metriä pitkä, ja joka askeleella oli raksu. Jälki oli hieman alle tunnin vanha. Tultiin kuin janaa pitkin lähtöpaikalle. Riitti löysi jäljen hyvin, tosin kääntyi naama minuunpäin syömään namia siitä. Lähti kuitenkin oikeaan suuntaan. Riitti käveli kylki edellä lähes koko jäljen, siirtyen askeleelta toiselle siten, että peruutti vähän, ja tuli taas suoraan seuraavalle askeleelle. Epäilen tämän johtuneen vähäisestä sivutuulesta. Pari kertaa Riitti harhautui metrin päähän, mutta palasi hienosti takaisin. Loppua kohti viimeiset 2-3 metriä Riitti meni kuin hinaaja, syömättä yhtään namia, haistoi tietysti lopussa olevan palkan. Enskerralla pitää antaa palkka omasta taskusta, niin ehkä samanlaista loppuryntäystä ei tule.

Ippen jälki oli ehkä 25 metriä pitkä. Ippe ei ole oikeastaan kuin verijälkiä jäljestänyt. Koko metsäänmeno oli yhtä haahuilua ja kuseskelua. Alkoi jo hämärtää, enkä itsekään oikein enää nähnyt merkkaamaani jälkeä. Annoin Ippelle saman aloituskäskyn, kuin verijäljellä, ja se painoi kuonon maahan, meni suoraan aloituspaikalle, merkkasi sen kusasemalla siihen, ja painoi vauhdilla koko jäljen, syömättä yhtään namia, haistellen silti kokoajan tosi tarkasti. Eikä se harhautunut jäljeltä varmasti senttiäkään, itse vain näin namien mukaan, miten tarkasti se jäljen seurasi. Minä hyvä kun ehdin kerätä merkit matkalta. Kun tultiin loppupaikan nameille, Ippe kusasi siihenkin, ja jatkoi minun poismenoaskeleita pitkin polulle varmaankin 40 metrin matkan. Kehuin Ippen kun polulle tultiin, ja kuin merkkinä se lopetti haistelun, nosti pään ylös, ja käveltiin takaisin autolle. Vähän erilaista työskentelyä näillä vanhuksilla kuin junioreilla, vaikka jälki sinänsä olikin Ippelle uusi.

sunnuntai 26. marraskuuta 2006

Esineruutu

Metsänä oli läheinen metsä yösateiden jälkeen aamuhämärällä. Heitin Riitille takakulman kautta metsään oman lelun. Palasin etukulmaan kaukaa kiertämällä, ja hetsasin sanalla esine. Lähetin Riitin sanalla etsi, ja Riitti meni suoraan osoittamaani suuntaan. Muistin itse suunnan vähän pieleen, joten Riitti ei tullut ihan suoraan lelulle, mutta korjasi hienosti itse pienen haistelun jälkeen. Palkkasin patukalla. Toisena esineenä oli minun tumppu, jota Riitti ei ollut ennemmin nähnyt. Heitettiin sekin yhdessä toiseen takakulmaan, palattiin etukulmaan, ja sain ohjattua Riitin suoraan esineelle. Joten vahvistin sitä ohjaamaani suuntaan juoksemista. Kolmantena esineenä otettiin kokonaan toiseen paikkaan paljon lyhyemmällä välillä esine, johon en ollut koskenut, eikä Riitti ollut sitä nähnyt ennemmin. Satuin näkemään sen pusikossa, joten päätin kokeilla lyhyen matkan päästä, että tuoko Riitti sen. Riitti toi senkin aivan loistavasti, ei empinyt yhtään. Matkalla kotiin Riitti toi minulle ojasta kaljatölkin. Eli materiaalit ei ole ainakaan ongelmana.

keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Perusasennon vahvistaminen

Peili treenikaverina kertomassa koiran oikean paikan. Härnäsin Riittiä hieman narupallolla vietin nostamiseksi. Sitten pyysin sen perusasentoon. Se tuli reippaasti liian eteen. Vaadin sitä korjaamaan, ja se korjasi heti vähän. Vaadin korjaamaan uudestaan, ja se korjasi oikein. Palkkasin heittämällä narupallon taakse. Pyysin Riitin uudestaan sivulle, ja se tuli yhä hieman eteen, mutta korjasi itse. Palkkasin taakse. Pyysin vielä kerran sivulle, ja Riitti tuli juuri oikeaan kohtaan. Palkkasin taakse, kehuin oikein suureen ääneen (naapurit tykkää) ja revitettiin vielä vähän.

maanantai 20. marraskuuta 2006

Seuraaminen ja perusasento

Pieniä sisäänkirjautumisongelmia on ollut, mutta ehkä tämä nyt pelittää.

Oltiin tokossa Laukaalla, ja aloitettiin luoksepäästävyydellä. Riitti istui vierellä, näytin sille namia kädestäni ja sanoin hampaat, ja koulutusohjaaja lähestyi meitä. Ihan kohdalla Riitti nousi sitä vastaan. Käskin Riitin uudestaan istumaan ja vahvistin istumista sanalla odota, vaikka parempi olisi ehkä ollut toistaa sana hampaat. Koulutusohjaaja hieman peruutti, ja tuli uudestaan. Riitti istui hienosti paikallaan, eikä liikahtanutkaan. Palkkasin namilla.

Sitten otettiin muutama perusasento, lelupalkalla. Ensimmäisen Riitti tuli hieman liian eteen, mutta suoraan. Seuraava onnistui paremmin, paikka oli oikea, ja asento suora. Käännyimme askeleen oikealle, ja Riitti piti paikan hyvin. Palkkasin sen patukalla. Riitti on alkanut hoksata käskysanan "put" merkitystä, ja sormiapu on enää hyvin pieni. Riitti myös tarjoaa sivulletuloa paljon, lähes yhtä paljon kuin maahanmenoa.

Otettiin myös muutama parin askeleen seuraaminen sanalla "raa". Riitti pyrkii edistämään, joten palkkaan sen taaksepäin. Pyydän sitä korjaamaan samalla sormiliikkeellä, kuin sivulletuloa, ja se toimi hyvin. Namilla Riitti pitää oikean paikan paremmin, mutta haluan palkata Riittiä lelullakin, joten se joutuu hieman opettelemaan kärsivällisyyttä.

Lopuksi lyhyt paikkamakuu. Käskin Riitin sivulta maahan sanalla "down". Kävin Riitin edessä, sitten noin 3 metrin päässä, sitten kiersin taakse ja viimeisenä väärälle puolelle. Palkkasin kaikkien vaihtojen välissä namilla, ja Riitti pysyi hienosti maassa, kunnes vapautin sen. Sen jälkeen siliteltiin ja rapsuteltiin rauhallisesti.

Kentän laidalla, kun Riitti näkee että muut saavat tehdä, se tuijottaa ja vinkuu& haukkuu helposti. Rasittava tapa. Pitää ottaa ensikerralla suihkepullo mukaan, jotta saa vahvistettua kieltoa sillä.

torstai 16. marraskuuta 2006

Toko-treenit

Eilen illalla otettiin eka liikkeestä maahanmeno. Riitti oli hyvässä vireessä, kun heiteltiin vähän lelua. Otin sen vasemmalle puolelleni kontaktikävelyyn, pysähtyessäni käskin sen maahan sanalla "down", ja Riitti valahti täysillä samantien maahan. Heitin sille lelun taaksepäin, ja sen jälkeen leikittiin lisää.

Tänään aamusta käytiin ottamassa parkkihallissa vähän tokoa. Merkin virkaa ajoi oranssi kukkarukku. Vietiin Riitin kanssa Ruukun taakse namipurkki ja nami, ja palattiin taaksepäin vähän matkaa. Hetsasin Riitiä sanalla törppö, ja lähetin sen merkille sanalla Merkki. Riitti juoksi suoraan merkille, ja sai pallon palkaksi. Toistettiin sama uudestaan, mutta siirsin merkkiä hieman, ja Riitti esti merkin katseellaan, mikä oli aivan loistavaa.

Otettiin ohjatun noudon vasemmalle juoksemista pari kertaa, ja se sujui aivan kuten pitikin. Palkkana nami ja pallo.

Viimeisenä otettiin paikkamakuuta. Ensimmäisenä otin ihan lyhyen paikkamakuun siten, että kävelin ihan Riitin eteen, palkkasin edestä namilla, ja palasin sivulle ja palkkasin uudestaan. Sitten menin vähän matkan päähän ja kävin auton takana kyykyssä, ja palasin samantien Riitin luo ja palkkasin vierestä. Riitti pysyi sivulla maassa vielä hetken, ja palkkasin siitäkin. Lopuksi rapsuttelin ja silittelin massua, rauhallinen päätös reeneille siis. Riitti kantoi kukkaruukun kotiin ihan omasta tahdostaan. Jälkeenpäin mietittynä ei kovin viisasta, ettei joskus satu vahingossa noutamaan merkkiä.

Riitin treeniblogi avattu

Hei!
Ajattelin kirjoitella tänne Riitin treenejä, aina kun muistan. Luultavasti ei siis kauhean usein, mutta ehkä tämän aloittaminen auttaisi minuakin kirjoittelemaan treenejä ylös. Siitä kun ei ainakaan haittaa olisi.

KOMMENTOIKAA minkä jaksatte! Varsinkin sitä negatiivista puolta kaipaisin, eka kunnon harrastuskoira kun on. Kommentointioikeus pitäisi olla kaikilla. :)

Kotisivut: http://users.jyu.fi/~timakata/