sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Rally-Toko alokasluokka

Kide sai rally-tokoon kisapaikan, kun Käämille viime vuodelle varattu kisapaikka siirtyi koronan takia. Silloin rahat olisi saanut takaisin, mutta en halunnut menettää pitkään kärkyttyä kisapaikkaa, niin jätin rahat sisään. No koe siirtyikin niin kauas että Käämi ehti valioitua, ja on lisäksi sairaslomalla. Onneksi paikan sai silti siirtää Kidelle!

Eikun auton nokka kohti Saloa. Mukava Pia Heikkinen tuomaroi Käämille tutussa hallissa, mutta Kide olikin elämänsä ekaa kertaa muussa kuin omassa tutussa atd:n hallissa. Halliin ei päässyt kuin ihan pariksi minuutiksi ennen omaa suoritusta, ja säädin omalla vuorollani kameraa, joten unohdin hötäkässä riisua maskin. En tiedä saako sen riisua vasta lähdössä, käsittääkseni ei (koska taskuja ei saa kaivella), niin päätin jättää sitten maskin naamalle. Onneksi se ei pääosin häirinnyt, mutta maahanmenot oli haastavat maskin kanssa. Kide ei selkeästi meinannut kuulla /tajuta niitä. Molemmat radan maahanmenot jouduttiin siis uusimaan.

Muutoin rata meni superhienosti ja Kide oli huipputaitava! Rata oli helpohko, ei peräkkäin keskenään sekaisin meneviä tehtäviä ja vaikea 1-2-3 askeleen tehtävä puuttui, joten hyviä tuloksia tuli. Oli kyllä koiratkin todella osaavia tänään. Taisimme tulla 94 pisteellä toiseksi viimeiseksi, mutta eipä sen väliä, pääasia että tuli hyväksytty tulos. Saatiin kommentti että ohjaaja antaa hienosti hihnaa. Otin pentuhihnan ihan tarkoituksella, se on niin kevyt, ettei haittaa vaikka jäisi vähän jalkoihin. Parin liikkeen jälkeen hihna oli jo niin sotkussa, että annoin sen vaan laahata maata pitkin ja pidin ihan päästä kiinni ja toivoin etten itse asti hihnan päälle.

Video:

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Uusi rinkiläinen!

Kidestä tuli uusi tokorinkiläinen! Ihanaa että suorituksemme oli riittävä.

torstai 19. elokuuta 2021

Nuorten koirien tokoringin pääsykoe

Kide oli 18.8. Helsingin seudun kennelpiirin nuorten koirien tokoringin pääsykokeessa, ikää 1v 5kk, eli ainoa mahdollinen kerta hakea. Arvostelijoina olivat Pirkko Bellaoui ja Anqelica Leiman. Kokeeseen osallistui 11 koiraa, ja enintään 7 pääsee rinkiin. Meille arvottiin suoritusnumero 5, mikä oli siitä hyvä että päästiin paikkamakuussa reunaan. Tuomarit kannustivat kaikkia tekemään liikkeet oman tason mukaan, ja väleissä sai palkata (mikä toki huomioidaan arvostelussa), mikä oli ihana helpotus, pelkäsin kokeenomaista suoritusta. Samoin kaikki osallistujat kannustivat toisiaan ja pysyivät sivussa suoritusten ajan, niin kaikilla oli rauha tehdä.

Paikkamakuu 1min. Siirtymä riviin todella kaunis ja suoritus tehtiin ihan omassa kuplassa. Kide ei vielä osaa tätä liikettä, mutta tehtiin tämä hihnassa ja siten että olin alle hihnan mitan päässä koirasta. Kehuin 5-15 sekunnin välein koko suorituksen ajan ja käytin ylimääräiset käskyt kaikkeen. Jännitin itse tätä jostain syystä suorituksen ajan. Kide makasi tosi hienosti huolimatta kosteasta maasta (onneksi juuri silloin ei satanut), mutta pysyminen odotteluissa vaatii vielä harjoittelua. Kaikki nuoret koirat pysyivät hienosti, ja kaikki tekivät oman tasonsa mukaan vaihtelevin etäisyyksin. Loppuun sai poistua leikittämään ja namittamaan koiraa ja kaikki menivät hienosti eri suuntiin.

Seuraaminen taluttimetta. Tultiin Kiden kanssa kauniisti kuplassa kentälle, namitin varmuuden vuoksi vielä juuri ennen kehään tuloa. Koko kaavioon kuului täyskäännös, oikea ja vasen käännös, juoksu ja hidas, pysähdykset, paikallaan täyskäännös ja 2 askeleen peruutus, eli todella vaikea. Kaikki osat Kiden kanssa osataan tosi hyvin, mutta koskaan ei olla tehty yli 5 metrin seuraamista eikä yli kahta eri osaa peräkkäin. Tehtiin tämäkin oman tason mukaan, ja kehuin koiraa useita kertoja kesken liikkeen. Iso kiitos MariL, yritin muistaa kaikki sun neuvot lähdöistä, askelpituudesta ym!! Oma kupla säilyi ja Kide teki juuri niin kuin osaa tai jopa aavistuksen paremmin. En ole opettanut vielä istumista pysähdyksen yhteyteen, koska rallyssa sitä ei tarvita. Tiedän miten aion tämän tokoon opettaa, mutta en ole vielä ehtinyt. Lisäksi satoi vettä, niin märkä maa ei houkutellut laittamaan peppua alas. Oma kupla säilyi loppuun asti, ja kokonaisuus oli superhieno. Loppuun isot sosiaaliset palkat, juostiin yhdessä pitkin kehää, kehuin ja teetin pari pyörähdystä.

Luoksetulo. Tämä me osataan (kiitos Marisa!!). Peppu oli taas haastava saada alas, mutta loppu sujui kuin tanssi. Odottamiseen käsimerkki. Istui kauniisti paikallaan ja pysyi liikkeenohjauksen ajan. Kutsuin ja mietti kutsun jälkeen sekunnin oliko tämä se jolla piti tulla vai ei. Tuli aivan täysiä karvat hulmuten, kaunis törmäämätön viereen tulo ja märkään maahan istumiseen käytin avut. Superkaunis. Otettiin taas överit sosiaaliset palkat.

Noutokapulan pito. Tultiin kuplassa suorituspaikalle. Istuminen oli taas haastavaa (hmm, ihan kuin Kide olisi jo kolmas mun koira joka ei osaa istua…). Koska liikkuri ei sanonut tarkkaa suuntaa, niin annoin istua vinossa ja korjasin oman rintamasuunnan koiraan nähden. Odottamiseen käsimerkki. Siirryin eteen ja sain kapulan. Kide alkoi heiluttaa häntää kun näki kapulan. Otti kauniisti kulmureiden taakse, vedätin kapulaa hetken ja annoin vasta sitten käskyn. Pito meni taas oman tason mukaan tai jopa paremmin. Antoi kapulan kauniisti irrotuskäskyllä ja malttoi istua irrotuksen ajan. Tämä on opeteltu youtuben vinkkien mukaan, tosin ollaan menossa videossa vasta 5 minuutin kohdalla. Superkaunis suoritus ja överi sosiaalinen palkka.

Hyppy. Otettiin vain 1 metrin etäisyys esteestä ja 10cm korkea este. Haluan tehdä hyppytekniikkaa, ennen kuin nostetaan hyppykorkeutta, joten siksi helpot. Istuminen ja odottaminen sujui ok, käskyyn reagoi hienosti, sivulletulo oli kaunis. Kiitos MariL vinkit tähänkin! Tämäkin meni vähintään oman osaamisen mukaan.

Lopuksi saatiin esittää meidän leikkiä, joten tämä oli ihana ensimmäinen kehäkokemus koiralle. 4 liikettä oman osaamisen mukaan, yhteinen kupla säilyi loppuun asti ja lopussa sosiaalinen palkka saatiin vielä päätettyä leikkipalkkaan kehän sisäpuolella. Annoin Kiden juosta muutaman kierroksen lelun kanssa, ja loppuun leikittiin yhdessä. Selvästi purkautui Kideltä se patoutunut energia, ja kierrokset olivat melko laajat, mutta ei karannut, ja tuli kohtuullisesti parin huudon jälkeen leikkimään yhdessä. Olen ihan tosi tyytyväinen meidän molempien suoritukseen ja yhteistyöhön, ja uskon että tällä päästään rinkiin. Ainakaan enempää ei olisi voitu tehdä.
Nyt jatketaan omaa tahtia etenemistä, tämä 3 viikon loppurutistus ennen pääsykoetta oli aika rankka, mutta kannatti tehdä!

tiistai 17. elokuuta 2021

Käämi 12v!

Käämi juhlii tänään 12v syntymäpäiviään!
Pari viikkoa sitten maanantaina oltiin Käämin kanssa nosetreeneissä, ja Käämi oli siellä harvinaisen huolellinen haistelija. Löysi siis kaikki piilot koheltamatta yhtään. Tiistaina en kiinnittänyt mitään huomiota asiaan, mutta keskiviikkona Käämi oli suorastaan apaattinen. Lenkille lähti mielellään ja ruoka kohtuullisesti maistui, mutta kotona vaan makasi. Seurailin sitä päivän ja mitä enemmän seurasin niin sitä sitä pahemmalta se apaattisuus vaikutti. Suunnattiin yliopistolliseen päivytykseen. Ihana eläinlääkäri otti huolen tosissaan, vaikka lääkärissä Käämi vaikutti ihan normaalilta reippaalta ja kiltiltä omalta itseltään. Onneksi Käämi on maailman kiltein, ja antaa tutkia ilman puudutusta ja nukutusta, koska ne eivät ole maksan kanssa kovin suositeltuja. Painoa oli 17,5kg (maksan takia tavoitepaino on 17,5-18kg) eli hyvä. Keuhkot ja sydän oli kuuntelussa normaalit ja hampaat ok. Kuumetta löytyi, joten otettiin verikokeet. Tulehdusarvot olivat lähes sata! Pissassa oli valkosoluja, mutta ei kiteitä eikä verta ja pH oli hyvä. Maha oli kopeloidessa kipeä, mutta eturauhanen ei. Päätettiin ultrata syyn paikallistamiseksi, ja ultrassa vatsaontelosta löytyikin paise/kasvain, ja lisäksi virtsarakon pinta oli paksuuntunut. Hoidon mahdollistamiseksi tutkittiin myös maksa-arvot, koska monet lääkkeet eivät sovi yhteen kohonneiden maksa-arvojen kanssa, mutta maksa-arvot olivat normaalit (kiitos tiukan ruokavalion). Koska ikää jo on, ja paise oli todella haastavassa paikassa, niin päädyttiin ottamaan vain tämmöinen vähän sattumankaupan hoito, ja aloitettiin antibiootit. Pohdittiin myös eturauhasen varohoitoa, mutta siinäkin oli haasteena maksan kanssa yhteensopivuus. Otettiin myös lyhyt Metacam hoito, koska se saattaa rauhoittaa kasvaimia, mutta sekään ei sovi yhteen maksasairauksien kanssa.
Nyt Käämi on taas normaali oma itsensä, joten näillä näkymin hoito tepsi. Mutta voihan myös olla että kasvaim(i)en kaverina oli joku muu tulehdus johon joko antibiootit auttoivat, tai virus joka parani itsekseen, ja kasvaimet jäivät. Se että kyseessä olisi ollut tauti, vähän epäilyttää, koska Kidellä ei ole ollut mitään oireita. Närästys vaivaa yhä, voi olla että se maksa ärtyi tästäkin vähästä lääkityksestä, mutta pääasia ettei vaikuta kipeältä ja väsyneeltä. Jatkohoitona eletään päivä kerrallaan. Tämän ikäisten kanssa ei ikinä tiedä onko tämä päivä viimeinen vai onko vuosia jäljellä vielä useita. Eläinlääkäri ehdotti tilanteen seurantaa ultralla kuukausittain, mutta joskus myös tieto lisää tuskaa.
Kaljuksi ajeltu maha kutkasi, niin piti laittaa kauluri ettei nuole. Käämi oli eri mieltä kaulurin tarpeellisuudesta. Kiltisti piti kauluria vaikka en löytänyt mitään pantaa mihin kaulurin olisi saanut kiinni.

Nosetreeneissä Käämi oli taas eilen, eli ekaa kertaa taudin jälkeen vähän lisättiin liikuntaa ja aktiviteettiä. Oli niin innoissaa kun näki että pääsee treenirepun kanssa mukaan ja treeneissä oli taas ihan normaali kaahottava oma itsensä, se siitä rauhallisesta huolellisesta työskentelystä. Hieman hoikistui taudin aikana, kuvastakin näkyy kun kylkiluut törröttää. Keräillään grammat vähitellen takaisin.
Loppuun kesäfiiliskuva

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

RTVA Käämi, kolmoisvalio

Käämi kohta 12v tuli viikonloppuna kolmoisvalioksi Salossa luokkavoitolla ja 96 pisteellä Hannele Pirttimaan radalla. Kisaamassa oli 16 mestariluokan koiraa, ja helteestä ja paahteesta johtuen vain puolet sai ylipäätään tuloksen. Käämiä ei ole koskaan lämpö haitannut, saunassakin kun viihtyy. Sen verran säästeltiin, että ei treenattu ennen kisaa kuin parit neliöseuraamiset Maria Riskin vinkein. Radan jälkeen Käämi olisi vain halunnut mennä uudestaan, oli ihan liian lyhyt rata. Video kisasta alla.


FI RTVA FI TVA FI VPVA Käämi. Käämi on kolmas bortsu vastaavalla tulosyhdistelmällä, ainakin jalostustietokannan pikavilkaisun perusteella.

Kiitos menestyksekkäästä ja terveestä yli 10 vuoden kisaurasta ja mahtavasta perheenjäsenestä Jessicalle! Käämi vetäytyy kisamaailmasta eläkkeelle, mutta jatkaa vielä hömpöttelyn ja noseworkin merkeissä.

maanantai 19. huhtikuuta 2021

ATD:n vuoden 2020 2. paras Rally-Tokokoira

Käämi jatkoi huikeaa seniorimenestyksen niittämistä. Viime vuoden kahdella 98p kisalla (ja miljoonalla juuri alle riman menneitä) Käämi saavutti ATD:n vuoden 2. paras rally-tokokoira tittelin. Huimaa menestystä 11,5v koiralta! Kaikille treenikavereille iso kiitos tsemppaamista, koulutusvinkeistä ja kimppakyydityksestä! Käämikin alkaa jo kaikkien näiden vinkkien jälkeen vaikuttaa 10-kuisen sijaan 11-kuiselta....

Kuva lauantain treeneistä, kuvan otti Tiia Hämäläinen.

Kiitos ihanista kuvista Tiialle. Jos korona ja muukin terveys suo, jatkamme tuomareiden kiusaamista kunnes viimeinen yli 95p meille suodaan. Käämiltä jos kysytään, niin eläkkeelle jäädään aikaisintaan 18-vuotiaana.

torstai 25. maaliskuuta 2021

Kide 1v

Kide 1v! Pienestä leijonasta on kasvanut jo kaunis tyttö!
Synttärilahjaksi Kide saa taas irtotunnin Marilta ja pääsee opettelemaan Tokon saloja. Ja luvattu on myös Rally-Tokon verkkokurssi, kunhan Jaana pitää seuraavan alokasluokan kurssin. Kiden mielestä pääasiassa on, että on kakkua!
Virallinen 1v seisotuskuva (c) Heidi
Kide on ihana perhekoira, ja osallistuu mielellään kaikkeen. Mm. tykkää pelata lautapelejä...
Viihtyy sylissä...
On leikkisä...