Tänään päätin ottaa ison harppauksen esineruudussa. Tähän asti olemme käyttäneet pääasiassa noin 30-35 syvää ja 15-20m leveää esineruutua. Riitillä on ollut hieman hankaluuksia etenemisessä ja syvällä yksin työskentelyssä, se on hakenut minusta paljon vahvistusta, ja se on ollut hankalaa, kun minä olen ollut niin kaukana.
Tänään esineruutu oli 40*20m ja esineenä ihan vain köysilelu. Tuuli oli mietoa, ajoittain puuskittaista, ja etulinjaa kohti. Ensimmäistä kertaa siirryimme tallattuun esineruutuun, ja aloitamme nyt vahvistamaan tallatussa ruudussa syvällä yksin työskentelyä.
Esimmäisenä vein Riitin takakulmalle odottamaan, ja etenin itse takarajaa pitkin noin puoleenväliin, ja heitin esineen muutaman metrin päähän, esine oli siis keskellä ja noin 37 metrissä. Toimin näin, jotta se näkisi, että siellä varmasti on esine. Vein Riitin takaisin etulinjalle, ja lähetin. Riitti eteni noin 35 metriin, juuri osoitettuun suuntaan, mutta siitä edemmäs eteneminen ei onnistunut. Kytkin sen, palasin sen kanssa takalinjalle, ja näitin sille ihan vierestä, että sinne metsään heitettiin esine. Palattiin taas etulinjalle, lähetin Riitin, ja nyt Riitti juoksikin suoraan esineelle, ja palautus oli nopea ja hyvä.
Toinen otettiin samoin, kuin tämä epäonnistunut suoritus, mutta hieman vasempaan kulmaan. Riitti eteni nopeasti ja varmasti takalinjalle asti, teki tarkkaa tosin hieman siksakkaavaa työtä haistelun suhteen, ja löysi esineen ihan muutamassa sekunnissa. Kolmannen esineen kohdalla jätin Riitin etulinjalle odottamaan ja vein itse esineen, nyt oikeaan takakulmaan. Riitti juoksi lähetyksen jälkeen edellisen esineen kohdalle väärään kulmaan, joten kutsuin sen pois. Päätin vahvistaa osoitettuun suuntaan juoksemista, ja toisella lähetyksellä se onnistuikin loistavasti. Riitti juoksi suoraan oikeaa takakulmaa kohti, ja löysi esineen takakulmalta noin 10-15 sekunnin työskentelyn jälkeen.
Palkkasin Riitin saalisleikillä.
Jatkossa olisi tarkoitus vahvistaa tallatulla alueella pysymistä, takatyöskentelyä ja vieraiden ihmisten viemiä vieraita esineitä. Esineruudun ulkopuolella otamme mahdollisesti käyttöön oikean ja vasemman, ja kunhan ruutu saadaan kokonaiseksi, ja takatyöskentely valmiiksi, niin mahdollisesti opetan Riitille erillisen puoleen väliin etenemiskäskyn.