torstai 17. toukokuuta 2007

Tokoilua parin viikon ajalta

tunnari: Saimme muutaman tunnarikapulan kymmenisen päivää sitten, joten aloitimme innokkaina heti niillä opettelun. Lähinnä olemme harjoitelleet tunnarikapulan käsittelyä. Eli haistelua ennen koskettamista, sekä kaunista nostamista, kantamista ja luovuttamista. Palkkana on ollut ihan vain namit ja kehut. Koska nouto muuten ei ole ongelma, en ole kokenut, että tähän tarvitsisi välttämättä liittää saalispalkkaa.

ruutu: Ruutua on otettu muutamia kertoja noin 1,5m*1,5m ruudulla. Riitti tuntuu hokaisseen idean hyvin, että sinne kuuluu mennä seisomaan. Palkaksi ollaan sitten saalisleikitty ruudun keskellä. Erillisenä liikkeenä ollaan otettu myös takaa seuraamaan juoksemista. Tässäkään ei ole ongelmaa.

seuraaminen: Seuraamisessa ja sivulletulossa on panostettu hieman siihen välimatkaan. Riitti seuraa monen tokoilijan mielestä liian lähellä. Tottiksen kannalta taas sillä on juuri sopiva seuraamispaikka, ja nojaamista sattuu vain ihan yksittäisinä tapauksina. Kehotuksista johtuen päätin puuttua asiaan. Namilla ohjaamisesta ei ollut apua. Sitä ei olla käytetty, niin turhaan sitä tähänkään liittämään. Seuraamisessa on tehty vasemmalle kääntymistä paljon, palkkaaminen on tapahtunut vasemmalle suuntautuen. Ollaan otettu paljon juoksupyrähdyksiä, joissa Riitin on pakko pitää välimatkaa ettei saa polvesta päähän. Palkkaus on tapahtunut lyhyistä onnistuneista pätkistä. Sivulletulossa olen itse estänyt polvella liian lähelle tulon, ja fyysisen kontaktin ottamisesta sivulletulossa onkin päästy hyvin eroon. Minusta seuraamisessa on edistytty, mutta pitää nyt kuunnella vielä muidenkin mielipidettä asiaan.

kaukokäskyt: Riitin opetin tekemään kaukokäskyt toisinpäin kuin Ippen. Ippe pitää kaukokäskyissä etupään paikallaan, ja olen kokenut sen sille sopivammaksi, koska Ippe ei takapäänsä liikkeitä hahmota niin hyvin. Riitti taas pitää paikallaan takapään. Istu-maahan-istu sujuu oikein hyvin, vaikka välimatka ei olekaan vielä pitkä. Haluan tehdä paikallaan pysymisestä vahvan, joten siksi ei edetä liian nopeasti. Myös maa-seiso-maa sujuu lähellä, istu-seiso-istu ei olla vielä otettu ohjelmaan.

liikeestä istuminen ja luoksetulon pysäytykset: Näitä on otettu ihan vain sisätilaliikkeinä muutamia kertoja. Emännällä on esiintynyt mitä ihmeellisempiä hahmotusongelmia liittyen varsinkin tuohon liikkeestä istumiseen. Ehkä se tästä kun treenaa ilman koiraa välillä. Ippe ei myöskään osaa liikkeestä istumista, joten ehkä koitan pilata sillä tämän liikkeen ensiksi, ennen kuin sotken Riitin ajatuksia enempää. Ippen mielenliikkeiden yksinkertaisuuden vuoksi en koe tään opettamisessa mitään ongelmaa sille, mutta en vain saa taottua päähäni, että samalla tavalla sitä voisi Riitillekin yrittää. Riitin istumista pitää myös vahvistaa sivullaolon ulkopuolella, se ei ole sillä läheskään niin varma kuin seisominen tai maahanmeno.

Ei kommentteja: