torstai 22. tammikuuta 2026

Ekat rallykisat uusilla säännöillä

Aloitataan tylsästä osasta, kisathan meni juuri niinkuin odottaa saattoi, tulosta ei saatu. Kidettä ei myöskään saatu mitattua, enkä oikein tiedä miksi. Tilanne oli jotenkin tosi omituinen, ei olla harjoiteltu tuollaista. Kahviotilassa, 3 vierasta ihmistä ihan ympärillä toppatakeissa ja ensimmäinen otti sirun niin etten ehtinyt alkaa syöttämään edes namuja, niin sitten kun tuomari tuli tikun kanssa, Kide ei suostunut tulemaan lähellekään mittatikkua. Kerran suotui kävelemään mittatikun ali, mutta siitä ei saatu varmuutta niiasiko Kide vai ei. Todettiin Kide 30-39cm korkeaksi, eikä se kauhean kaukana todellisuudesta ole. Kotona olen saanut 29-31 cm samoin kuin lapset mitataan, mutta mittatikkua meillä ei ole. Toisaalta ei sillä koolla ole niin väliä koska Kide hyppää kyllä 20cm esteen hyvin. Edellinen mittaus meillä oli pöydällä ja Kide ei edes tajunnut että tikkua voisi pelätä, vaan oli tosi reipas. Siksi ei olla edes oikeastaan harjoiteltu tätä. Ehkä tuo tilanne liittyi nyt enemmän joko 3 painostavaan ihmiseen toppatakeissa kahvilan seinää vasten kuin varsinaisesti mittaamiseen. Hyvä huomio kuitenkin tulevaisuuteen, sillä tokoon tarvitaan mittaus ennen voittajan kisaamista, että tätä täytyy nyt harjoitella muutenkin kuin näyttelykoirana pöydällä. Oli myös jännä nähdä omasta koirasta ihan eri puoli, jota ei olla arjessa ennen nähty, ja kivaa oli myös että tilanne ei jäänyt Kidelle yhtään mieleen, eli söi tuomarilta namuja kädestä tuon jälkeen ja oli ihan reipas koko muun kisatilanteen ajan.
Mistähän aloittaisin. Nähtiin pitkästä aikaa Päiviä! Oli niin ihana jutella, ja meillä oli melkein samanikäiset koronakoirat, yhtä höpsöt ja söpöt. Täytyisi joskus taas mennä Päivin koulutukseen. Lisäksi kisoissa oli melkeinpä tuomarikollegio, kun näki tosi monta tuomarin tekemää suoritusta. Tuomarina oli myös ihanan huolellinen Iiris, joka vielä kauniisti kertoi kaikille yhteisesti mikä meni pieleen. Kysyin myös rataantutustumistumisessa Iirikseltä pitkän listan kysymyksiä, ja sain kaikkiin hyvät ohjeet. Rataa en ehtinyt kävellä läpi kuin 2 kertaa tosi nopeasti, ja se oli liian vähän, en muistanut tehtäviä (tai niiden suoritustapoja) ulkoa. Rata oli mukavan haastava mutta ei mahdoton. Paljon uusia tehtäviä mistä sai kysellä. Ja koutsi Olivia oli myös kisoissa, heidän radasta olisi ollut hyvä ottaa mallia.
Ensimmäinen hihnanirroitusalue-tehtävä ja lähtö sujui hienosti! Kidellä heilui häntä ihan kokoajan. Kaikki asennot meni oikein. Kide kuunteli kaikki käskyt ja lähti suorittamaan niitä. Onnistuttiin jokaisessa uudessa tehtävässä suurinpiirtein! Peruutus oli superkaunis! Kide ei lannistunut yhtään epäonnistumisista vaan jatkoi heiluttaen häntää. Kaikki uudet seisomistehtävät onnistuivat! Lopetusruutuun seuraaminen oli kaunis ja lopetusruudussa odotus oli häntä heiluen ja paikallaan ollen. Koko rata oli tosi hallittu ja Kide kauniisti kuulolla ja fiilis ja vire täydellinen. Video tästä klikkaamalla youtubessa.

Nämä voisi jättää sanomattakin, mutta ehkä opiksi tulevaisuuteen tässä vielä ne virheet miksi tulosta ei saatu. Pyörähdyskäännökset eivät tänään onnistuneet kumpikaan, ei ihme koska ei olla ehditty treenata näitä yhtään viimeiseen kahteen kuukauteen ainakaan (kyltit 3 ja 16 2*-10). Merkkikäännökselle Kide ei irronnut tarpeeksi ajoissa (-10). 6 tehtävässä pysähdyin väärässä kohtaa itse (-10), oikea suoritustapa on askel-pysähdy, käänny (älä pysähdy) ota askel ja pysähdy ennen kuin kutsut koiran. Paitsi kuulemma jossain toisessa kokeessa oli pitänyt pysähtyä käännöksen jälkeen eli jatkossa varmista tämä tuomarilta rataantutustumisessa. 7 tehtävässä jouduin hidastamaan (-3p). 8 tehtävässä annoin väärän käskyn hypylle ja Kidelle jäi epäselväksi pitikö hypätä vai ei (-10). Pujottelu ei ollut kaunis (-3). 11 käännöksessä pysähdyin väärässä kohtaa (-10). Merkki yleisöhäiriöllä oli liian vaikea (-10). 14 käännöksessä Kiden käännöksessä oli liikaa sivuttaisliikettä (-1p). Lopputuloksena jos poistetaan ihan turhat mokat niin tämä olisi ollut 99p rata! Saatiin tuomarinpalkinto kun Kide teki niin innoissaan ja tuomari kehui suoritusta, että Kide ei tiennyt tehneensä yhtään kylttiä väärin. Tämä oli ihan ansaittu tuomarinpalkinto! Kide oli supersöpö, teknisesti päivän taitavin peruuttaja ja meidän kupla oli kaunis. Myös seuraaminen oli kaunista tuomarin mielestä. Ja pisteitä tuli huomattavasti enemmän kuin edellisellä Iiriksen radalla, melkein päivälleen 10 vuotta sitten. Ja ehdottomasti meidän kannattaa nyt vaan jatkaa kisaamista, koska minua jännitti aivan hirvittävästi, ja radan lopuksi ei tuntunut yhtään pahalta, ettei nosteta rimaa liian korkeaksi vaan jatketaan nyt vaan. Ehkä tuplakisat on itselle liikaa koska on niin paljon opeteltavaa vielä, mutta yritetään löytää kalenterista joku kisa läheltä taas pian. Ja toivotaan sinne eri kyltit, että opitaan myös ne.
Kiitos kuvista ja videosta Päiville! Toivottavasti nähdään taas pian!
Loppuun vielä Kide shelttiystäviensä kanssa kauniissa Hämeenlinnan talvimaisemassa.

Ei kommentteja: