Kide täytti 5 vuotta 25.3.!
Virallisena päivänä ei ollut vastaanottoa, mutta edeltävänä lauantaina Kide juhli synttäreitään rallytreenien ja seuraavana lauantaina tokotreenien merkeissä.
Rallyssa tehtiin kukkasia ja persjättöjä, ja 10 kyltin rata. Alkuun Kidellä oli kaikki käskyt hukassa, mikä ei ole ihme, koska rallya tehdään ihan liian vähän. Mutta lopulta voi rata meni ihan tosi hyvin. Mes tehtävistä kukkaset oli hallussa, mutta mikään muu oikeastaan ei. Paljon lisää treenattavaa olisi jos tänä vuonna meinataan kisata.
Tokossa treenattiin ensin häiriössä kaukoja, ruudun paikan hakemista ja esteelle hakeutumista eri kulmista. Yksilönä tehtiin vertikaali ohjattunouto, ja se meni ihan huippuhienosti, vieläpä puukapuloilla, vaikkakin pito-ote oli löysä. Lisäksi saatiin uusi vinkki treenata kiertoa luopumistehtävänä, yllä kuva, luopua pitää esim esteistä ja kapulasta (ja myös ruoasta, targetista ym). Kokeiltiin tätä ihan läheltä, noin 2 metrin matkalta, ja Kide ei ihan oikeasti osaa vielä käskyä merkki. Eli lisää treenattavaa saatiin tästä. Uskoisin että tämä kuitenkin vahvistaa merkin oppimista. Loppuun video kaukotreenistä, ollaan nyt noin kuukausi tehty laatikolla, ja tää alkaa olla aika hieno. Kuvissa laina-laatikko kun oma unohtui kotiin. Laatikolla onnistuu jo täyspitkälläkin matkalla, tosin silloin hitaammat vaihdot. Videolla etäisyys on ehkä 2-3 metriä, ja siinä tosi täpäkät vaihdot. Kyllä tällä suorituksella luulisi 8 saavan. Empä olisi tätäkään uskonut vuosi sitten.
Linkki videoon
4 kommenttia:
Mikä laatikko ja mistä? Näytti tosi hyvältä. Ja Kide oli niin iloisen näköinen.❤️
Ja minkä kokoinen?
Ai niin - ja paljon paljon onnea viisivuotiaalle. ❤️
Videon teline on tämä: https://www.riemukauppa.fi/koirat/apukehikko-kaukokaskyjen-ja-perusasenon-opetteluun-47-92cm-x-30-55cm-x-10cm/p/23917/ pienimmillään ja lisäksi joku neliö takatassutargetti. Mutta meillä on normaalisti käytössä ihan vaan kenkätelineen pääty, kun se oli jo valmiiksi varastoon purettuna. Arviosin että sen koko on 40 cm pitkät sivut ja 25cm lyhyt sivu ja oisko 5cm korkea. Minulla on siitäkin joku video, jos vaan löydän. Kokeiltiin alkuun kaukoihin myös etutassutargettia, takatassutargettia ja molempia yhtä aikaa, ja tekniikkaa harjoiteltiin kahdella Ikean lasten Försigtig jakkaralla, niin nämä kaukot on nyt tämmöinen sekamelskalla rakennettu.
Lähetä kommentti