tiistai 25. lokakuuta 2016

Vanhenevan koiran juhlaa

Luin jostain eläinlääkärin vanhenevan koiran oppaasta, että vanhempi koira tarvitsee kahden ruoan sijaan annoksensa jaetuksi vähintään kolmeen ruokaan päivässä. No, ihan niin pitkälle ei olla päästy, että kolmesti päivässä muistettaisiin ruokaa antaa, mutta useimpina päivinä on aloitettu antamaan välipalaksi possunkorva, kalkkunan kaula, mahalaukkua tms. Ja eihän nyt pelkästään Riitille voi antaa, kun se ei olisi tasapuolista. Käämin linjoja täytyy vähän seurailla, ettei ylimääräiset herkut ala kertyä vyötärölle (muistan aina kun eläinlääkäri sanoi 16-viikkoisesta Käämistä ettei hän ole eläessään nähnyt näin lihavaa bordercollien pentua).

Yllättävää, pojat eivät ole vastustelleet ylimääräistä herkkuhetkeä! Ei vaikka sen joutuu viettämään ulkona päiväuniaan nukkuvaa vahtien. Tätä tahtia muutama kilo herkkuja ei riitä kovin pitkälle syksyä...

En oikein tiedä missä vaiheessa koiria pitää alkaa pukemaan jos ne oleskelevat omalla pihalla jonkun tunnin, etenkin kun Riitti viettää ajan enimmäkseen rauhakseltaan naapurin kissaa tai lintuja katsellen ja Käämi palelee helposti. Tai ainakin näyttää palelevalta.

Ei kommentteja: