sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Oili Huotarin tokopäivä

Tänään oltiin Oilin opissa Käämin kanssa tokoilemassa 12 muun koiran kanssa. Tämä taisi olla Käämin toinen koulutus, edellinen on ollut Mia Skogster 5 vuotta sitten, joka silloin opetti seuraamisen perusteita meille. Joo ollaan oltu laiskoja ulkopuolisilla kouluttajilla kävijöitä, mutta meillä on ollut niin hyvät treenikaverit ettei ole tarvinnut.

Oli monipuolinen päivä, vaikka ihmiset tekivät pääosin seuraamista, tehtiin lisäksi mm liikkeiden välejä, kentälle tuloa, kentällä odottelua, kahden lelun leikkiä, jääviä, luoksetulon pysäytyksiä, tunnaria, kaukoja, noutoa, ja mitähän vielä. Mulle kokonaan uusi opetusmetodi oli luopuminen, ja se tuntui olevan päivän sana. Täytyy kyllä myöntää että pari näkemääni koiraa joille oli opetettu luoksetulon pysäytys ja kaukot luopumisella, olivat kyllä aika pätevän näköisiä. Etenkin ne kaukot teki vaikutuksen. Luoksetulon pysäytys nyt on minusta aika turha temppu, en itse jaksaisi nähdä noin suurta vaivaa siihen, mutta me nyt ei ollakaan mitään arvokisaajia. Ja täytyy kyllä sanoa, että en ole ikinä tehnyt noin haastavia tunnareita, mitä nyt koirille tehtiin. Olen päästänyt pojat ihan liian helpolla tokossa!

Meidän oli tarkoitus tehdä hyppynouto, liikkeestä istumiseen nopeutta ja seuraamisen vasenta täyskäännöstä, mutta puoli tuntia on yllättävän lyhyt aika, ei päästy juuri noutoa pidemmälle.

Todettiin Oilin kanssa että Käämi on pieni ovela koira, joka osaa olla tuijotusmoodissa ilman että siitä ilmenee niitä varsinaisia aijaamisen piirteitä. Se ei vaani, hiivi, kyttää tai mene matalaksi, siis kukaan tuomari ei nää siitä että se aijaa. Käämillä on ihan todella hienosti TVAhan vaaditut asiat kunnossa ja tottikseenkin 90p on pala kakkua vaikka jonkun pikkujutun mokaisikin. Meillä ei ole mitään sellaista kokonaan opettamatta olevaa asiaa tai asiaa mikä olisi opetettu täydellisen pieleen, niin päätettiin että tuo on nyt asia mihin me puututaan, koska sillä saisi helposti sen 1p lisää per liike, kun sen saisi pois.

Käämin henkinen tila siis voisi olla vieläkin parempi, jos se saalis saataisiin vaihdettua taisteluun. Käämin ei ole annettu aijata (näennäisesti ainakaan), mutta olen silti antanut sen tehdä silti töitä saaliissa. Joskus satunnaisesti on haettu sitä taistelutahtoa, mutta ei missään tapauksessa vaadittu. Siinä missä Riitti on aina ihan omaehtoisesti tai vahingossa opetettuna tehnyt töitä taistelutahdolla. Tää on ehdottomasti mun moka, ja olen ollut sille vähän sokea, koska näennäisesti Käämi näyttää tosi hyvältä. Sitten se sen väärä moodi tulee esiin parissa pikkujutussa, kuten juuri tuo puukapulan hyppynouto ja liikkeestä istuminen, jotka voisivat olla inan parempia ollakseen kympin suorituksia. Siis se on nopea, mutta se voisi olla voimakkaampi. Juuri se, mitä PKssa arvostetaan. Ymmärsiköhän kukaan tätä mun sepostusta. Onneksi Oili ymmärsi.

Eli Käämi siis opetteli päivän teemaa, luopumista. Tehtiin sitä kuuntelutreeninä, mitä onkin jääviin ja ohjattuun noutoon tehty, mutta mitä olisi voinut ja pitänyt tehdä muihinkin liikkeisiin. Siitä vähän videota, pätkiä, kun en viitsi koko puolta tuntia ladata nettiin. Videon äänistä ei pääosin saa mitään selvää, paitsi lokin laulun. Harmi kun itse loppukommentit jäi kuvaamatta, mutta ompahan nyt jotain katseltavaa.

*videon latauksessa menee vielä 148min*

Oili oli kanssani samaa mieltä että Käämille sopii paljon lyhyemmät treenit kuin mitä tänään oli, Käämi oli parhaimmillaan ensimmäisen luopumisen jälkeisessä suorituksessa. Mutta hyvin se silti jaksoi puoli tuntia tylytystä ja yrittää silti uudestaan ja uudestaan, että mitä perhanaa me nyt halutaan kun valmistelevat ja käsky ei täsmääkään. Oili myös sanoi, että vaikka Käämi petrasi jo ekan luopumisen jälkeen hurjasti, se että saan tämän kisavarmaksi, ei välttämättä ole helpoin tie, kun koira on pian 6 vuotta saanut tehdä toisin.

*ruusunpunaiset lasit* Oili myös kovasti kehui Käämiä ihanaksi, ja ihanahan se on. Jopa heltyi vähän potkaisemaan Käämille palloa, kun Käämi ovelasti onnistui huijaamaan Oilin siihen. Oili myös pari kertaa sanoi etukäteen että nyt se tekee virheen, mutta nöyp, Käämi osasi! Sillä on aika hyvät hoksottimet, ja toisaalta minusta tuntuu että minäkin olen jo vähän oppinut lukemaan sitä, ja osaan käyttää hyväkseni ne hetket jolloin se ei ihan tiedä mitä se tekee, mutta pelkkä minun painonsiirto jalalta toiselle voi saada sen korjaamaan väärin alkaneen suorituksen oikein. Tästäpä tuli mieleen (kiitos Fingerporille vääristä mielikuvista), että on sille kokeessakin tuomari sanonut, että hän ei olisi ikinä uskonut että tuosta pystyy vielä tehtävän suorittamaan, kun on alku lähtenyt vähän menemään pieleen mutta Käämi on korjannut. Käpyeläin on siitä kyllä niin ihana että se palautuu palautteesta salamana, se ei luovuta, vaan jaksaa yrittää ja soveltaa ennen oppimaansa uusiin tilanteisiin, ja ennenkaikkea se ei paineistu. *end of ruusunpunaisetlasit*

Toisaalta olen Oilin kanssa siitä erimieltä, että Käämin saaminen oikeaan kisamoodiin olisi vaikea tie. Tämä siksi että Käämillä on niin vähän kisakokemusta. Lisäksi Käämi ei tee vepeä saaliilla (ainakaan veneen noutoa), eli sen kisakokemuksesta puolet on kuitenkin oikeassa vireessä tehtyä. Ja toisaalta taas jos me ei tätä kisoihin saada, niin ei Käämin suoritus huono ole siltikään. Mutta mukavaa kun itsellä on jotain työstettävää ja selvä mielikuva nyt että miten, niin ehkä sitä tulee tehtyä.

Sanon tähän loppuun vielä, että minä en oikeasti tiedä mitään koirien vieteistä, joten puhun niistä niistä tässä sopivan sikinsokin. Mutta minusta tuntui siltä, kuin Oili olisi halunnut vaihtaa monenkin tänään treenanneen koiran saalisvietin luopumisen kautta johonkin muuhun. Jäin itse kaipaamaan ehkä enemmän koiralle tarjottavaa vaihtoehtoa, että tavallaan neuvottiin sille koiralle että luopumisen kautta teet nyt väärin ja kehuttiin kun teki oikein, mutta ei tuettu siinä oikeaan vireeseen vaihdossa. Osa koirista tuntuikin olevan vähän pihalla, että mitä hittoa mun nyt täytyisi tehdä, pari oli oikein vaikeana siitä paineesta mitä niille sysättiin kun piti luopua ja tarjota mutta ei pienintäkään vihjettä että miten olisi pitänyt tarjota. Samaan olen törmännyt pk-treeneissä joskus toisinpäin, että näytetään koiralle, että sinun tulisi tehdä tämä taistelutahdolla, mutta ei osata neuvoa koiralle muuta tapaa siirtyä oikeaan vireeseen/viettiin kuin pakotteet, että koiralle tulee olo että se on nirri pois jos et nyt taistele. En tiedä olisiko autuus onneen näiden metodien yhdistelmä? Minä en tahtoisi opettaa koiriani pelkästään tarjoamisella, vaan haluan teettää niillä valmiiksi pureskellumpaa.

Tai siis epäilen, että Käämi tarvitsee tuon luopumisen lisäksi myös sitten sitä taistelutahdon mukaan ottoa treeneihin. Tavallaan molempien positiiviset puolet. Joo meille on sanottu siitä treeneissä lähes aina (aika moni varmasti tunnistaa tästä itsensä), mutta en ole nähnyt sitä riittävän tarpeelliseksi, kun joko en ole itse nähnyt sitä virhettä tai en ole nähnyt sitä hyötyä mikä tuon virheen korjaamisesta olisi. Tai en ole ollut itse vakuuttunut siitä että minulle neuvottu tapa toimii riittävän hyvin juuri siten kun se on neuvottu. Mutta nyt voisin jopa lähteä kokeilemaan tuota luopuminen - taistelutahto sekoitelmaa, kun nyt on jonkinlaista ajatusta itsellä että miten ja mitä voisi tehdä. Mutta täytyy nyt vielä loppuun myöntää että hienoilta nuo näyttivät nuo tällä metodilla koulutetut koirat.

Huh, tulipa sepostus, jonka kirjoitin alkuun venkoileva bebe sylissä ja loppuun vaaleja katsoessa, niin voipi olla hiukkasen sekava tuotelma. Onneksi olen melko varma siitä ettei kukaan jaksanut lukea loppuun asti.

6 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Luin loppuun asti :-)

Tiia Ahveninen os. Hämäläinen kirjoitti...

Mäkin luin! Itsekin kerran Oililla käyneenä noi luopumiset ja kuuntelu oli aika suosittuja. Jännä kuulla, että silmää voi olla vaikkei se mitenkään näy. Gavahan käyttää paimentaessa voimakkaasti, mutten ole tokossa sitä nähnyt missään välissä. Taistelupalkka on käytössä, kun se on lempparileikkimuoto. En tosin tiedä voiko silmää olla noin Käämin muodossa ettei se näy mitenkään.

Itselläkin noi termit ei ole niin varmoja ja vähän jäin miettimään miten työskentelystä näkee niin eron onko saaliilla vai taistelutahdolla mukana. :/

Tiia Ahveninen os. Hämäläinen kirjoitti...

Ja video ei muuten näy. Se on "yksityinen" asetuksella.

Anonyymi kirjoitti...

Vastikään kävin Oililla Piikan kanssa, ja mua kyllä kaiveli myös tuo, että hirveästi yritettiin koirat saada luopumaan, mutta sitten jätetään asia puolitiehen ja kaikki koirat ovat tyyliin, että entäs sitten? Vireeseen ei kiinnitetä huomiota, mikä taas olisi se pointtinro1 tuossa.

Koska ei olla Piikan kanssa treenattu oikeastaan ollenkaan bc-tyyppien kanssa vaan sille vire on haettu tuolta malikkamaailmasta, niin Piikalle on opettu saaliin vaihtaminen aggressioon - Piikan kohdalla ehkä puhutaan kuitenkin "aggressiosta". Sille nuo luopumisharjoitukset eivät siis ole niin vaikeita, koska se on opetettu luopumaan saaliista ja samalla aktivoitumaan ohjaajaa kohtaan esim. haukkumalla, jolloin se nostaa virettäkin.

Luulenkin, että tuo luopuminen on nyt se The Juttu, mutta koska tuo haukuttaminenkaan ei onnistu kuin pitkäjänteisellä treenaamisella, ja toisaalta tokopuolella ei arvosteta sellaista yliyrittämistä ja vireen nostoa, niin kuin PK-puolella, ei tokopuolen tyypit ole ottaneet tuosta luopumisesta ihan kaikkia keinoja käyttöönsä. Hieman harmi, koska itse en allekirjoita tuota metodia niin kuin sitä nyt tokopuolella opetetaan.

Tiia, Riitti ja Käämi kirjoitti...

Nyt pitäisi videokin näkyä, pahoittelut siitä.

Minä en tykkää sitä haukuttamisestakaan, mikä tuntuu nyt olevan pk-puolella se the juttu mitä kaikille ehdotetaan ratkaisukeinoksi kaikkeen. Olen nähnyt pari haukuttamisella koulutettua tosi hienoa koiraa myös, ihan niinkuin nyt tällä luopumisellakin, mutta ei iske minuun. Mutta en osaa sanoa että mikä olisi parempi vaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

No eipä se haukuttaminen edes kaikille sovi, kun ei siihen sopivia paukkuja ole tarjolla koirasta lähteäkseen. :)
Pääasiahan tuossa luopumisessa olisi se, että vire olisi kunnossa, on se sitten tehty millä tavalla tahansa. Jos koiraa ei hommat nappaa pätkääkään, eipä sitä nappaa se luopuminenkaan.