Viime viikon ohjelmassa oli kokeilla radalla saksalaista ja pakkovalssisylkkäriä. Rataan tutustumisessa sanoin jo, että Riitille sopii saksalainen tosi hyvin, mutta en usko että Käämin kanssa siihen on mitään mahdollisuutta, joten sen kanssa lähdettiin liikkeelle pakkovalssilla.
Riitin kanssa vedettiin hienosti rata, mutta sen ongelmaksi koitui jopa liika itsevarmuus, se ei kuunnellut putkelle ohjausta, vaan paineli väärään päähän putkea. Riitti piti ottaa todella vahvasti haltuun vastakkaisella kädellä, jotta tuo saatiin onnistuneesti tehtyä. Yllätykseksi itselleni sekä saksalainen että pakkovalssisylkkäri sopi Riitille oikein hyvin. Riitti suoritti oikein varmasti koko radan, lukuun ottamatta alun putkisekoilua, lopussa olisi saatu puhdas rata helposti. Kouluttaja kehui että Riitti oli tänään paras aikoihin. Se on kyllä ihan totta, Riitti jopa kääntyi paremmin mitä yleensä ikinä. Riitin estehakuisuus on hyvää, se irtoaa hyvin, ja lisäksi se oli tänään todella hyvin hanskassa.
Käämin kanssa puhdas rata pakkovalssisylkkärillä! Eniten hiottavaa oli meidän välistävedossa, mikä nyt ei ollut mikään yllätys. Käämi reagoi myös putkeen linjaukseen erinomaisesti, ja se onnistui joka kerta. Kokeiltiin myös saksalaista, mutta se oli palkallakin ihan onnetonta räpellystä. En ehdi olla sen kanssa riittävän nopea, ja toisaalta Käämi ehtii, mahtuu, ja kykenee ihan käsittämättömiin ufosuorituksiin vaikka ohjaisinkin vahingossa hyvin. Käämin kanssa tehtiin myös keppejä erillisenä suorituksena.
Lisäksi oltiin harjoittelemassa Juha Ruokolaisen opissa Käämin kanssa takaaleikkausta ja poispäinkäännöstä. Saatiin superhyviä vinkkejä siihen, ja edistyin ehkä jopa ohjaajana vähän.
Tällä viikolla tehtiin alkurata Helsingin piirinmestaruuskisoista ihan vähän helpommilla esteväleillä. Riitin kanssa meni oikein hienosti, tuliko joka puhdas rata kerran? Harjoiteltiin vähän tuota hankalaa keppikulmaa eri tavoin ohjattuna, ja lisäksi saksalaista, ja nekin meni ihan hienosti.
Käämin kanssa tuo piirinmestaruusrata meni todella katastrofaalisesti, sillä ei ole vielä riittävästi estehakuisuutta ja irtoamista. Kuitenkin hienosti Käämi haki kepit, erittäin rumalla niistolla selvittiin juuri ja juuri puoleen väliin rataa, mutta sitten kun olisi pitänyt irrota ei-suoraa etenemistä, niin Käämi hakeutui minuun kiinni ja ohjautui ulos estelinjalta. Yritettiin hioa saksalaista, ja se tuntui lähes toivottomalta kun Käämi ehti ties minne väliin, mutta yks onnistuminen saatiin. Vino suora saatiin onnistumaan loppupalkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti