tiistai 16. heinäkuuta 2013

Hasardieläimen seikkailut

Riitti oli hoidossa kolme viikkoa "ystävänsä" Hallan luona, pari lainattua kuvaa Hallan blogista:


Käämi oli hoidossa toista viikkoa hoidossa ystäviensä Repen ja Humpan luona. Käämillä oli aivan ihana reissu, ja olivat olleet Repen kanssa kuin kaksi pikkupoikaa leikeissään.
Kuvassa ystävykset, kuva lainattu Humpan ja Repen blogista


Reissussa Käämi oli alkanut viimeisinä päivinä vähän aivastelemaan, ja olivat epäilleet Käämillä olevan nenäpunkin. Juuri ennen kotiutumista Käämillä oli alkanut tulla aivastusten mukana hieman verta. Kotiuduttuaan Käämi sai illalla pari voimakasta aivastuskohtausta, ja verta lensi seiniä myöten. Käämi myös selvästi aristi oikeaan sieraimeen koskemista ja ylähuulen nostamista. Lyhyen kasvattajakonsultaatioiden jälkeen päädyttiin vierasesine-epäilyyn (kiitos 24/7 palvelulle!), ja googletettiin kesämökin ja Kuopion läheisyydestä tähystäviä eläinlääkäriasemia. Varailtiin päivystykseen aika heti seuraavalle päivälle Kuopion eläinklinikalle, jolla olikin loistava nettiajanvarausjärjestelmä, ja aika saatiin heti varmistettua!

Ihana eläinlääkäri tutki Käämin, ja kehui sitä erittäin rennoksi koiraksi. Huolimatta pöydällä seisoskelusta ja tutkimisista, Käämin pulssi oli ihan normaali koiran lepotilan pulssi, joten paljoa se ei stressaillut. Antoi myös tutkia nenän, vaikka se selvästi oli kipeä. Mitään ei näkynyt, joten piikki pyllyyn ja koira tähystettäväksi. Eläinlääkäri veikkaili että menee noin vartti tähystyksessä. 45min jälkeen kun eläinlääkäri tuli pois tähystyksestä, arvasin jo että jotain oli löytynyt. Tämmöinen himpan Käämin kuonoa pidempi tikku oli lävistänyt vähän limakalvoja:

Tässä vielä potilas ja matkamuistonsa:


Käämi on toipunut tähystysleikkauksesta hyvin. Antibiootteja Käämillä on vielä pari päivää jäljellä, mutta muuten ei nukutusaineen haihtumisen jälkeen koirasta tietäisi että jotain oli tapahtunut. 28 vrk pysytellään nyt poissa kisoista varoaikojen takia.

Kiitokset Kuopion Eläinklinikalle!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että Käämi on kunnossa <3!

Tiina kirjoitti...

Ohhoh! :O Tsemppiä ja kovasti paranemisia Käämille!