torstai 27. syyskuuta 2012

Talvikausi

Talvikauden ekat tiistai-treenit alkoivat, ja Käämi pääsikin halliin tekemään seuraamista, ruutua ja ohjattu, sekä paikallaolot ryhmässä. Oikein kivasti sujui, vaikka jouduttiin tekemään vähän kiireellä, sillä jouduttiin lähtemään seuraaviin treeneihin.

Kesäkauden vikat agitreenit sen sijaan sujuivat myös hienosti, ja Riitin kanssa otettiin kaikkia uusia hienoja kuvioita, venytettiin kuminauhaa, ja onnistuin sen avulla olemaan jopa niin paljon edellä koiraa, että sain odottaa sitä. Toki ehkä vain puolen askeleen verran, mutta kyllä tuntui hienolta! Käämi taasen teki keppejä, rengasta, takaakieroja, suoraan etenemistä ja kontakteja. Nyt on sujunut niin hyvin treenit, että houkuttelisi mennä kisaamaan senkin kanssa. Kai sitä voisi käydä kokeilemassa pari rataa, ja jos menee ihan kamalan huonosti, niin treenaa sitten lisää. Ei pidä liian vakavasti ottaa tätä koiraharrastusta!

Ei kommentteja: