tiistai 5. kesäkuuta 2012

Lahjattomat treenaa!

Ja onhan me taas treenattukin! Viime tiistain agilityssä olin opiskelemassa valssia Käämin sijaan lainakoira Leialla. Meni oikein hyvin, Leia piti itse huolen että lähtörutiinit menivät oikein, ja että esteetkin tuli suoritettua oikein huolimatta milloin ajoissa, milloin myöhässä olevasta ohjauksesta huolimatta. Uskoisin oppineeni valssista jotain. Riitti taasen teki keppikulmia, irtoamisharjoituksia ja kontaktitreeniä. Sanoin kouluttajalle ettei Riitti osaa vaikeita keppikulmia, en ole niitä ehtinyt sille opettaa, mutta kumma juttu - jos sitä ohjaa kunnolla ja oikea-aikaisesti ja täysillä keskittyen, niin kappas - osaahan se hankalatkin keppikulmat!

Käämi teki tiistaina tokoa - erottelutreeniä ohjattuun noutoon ja ruutuun. Oli aika rankka treeni ja ehkä hieman liian haastava (jopa turha?) ennen koetta, tämä olisi pitänyt tehdä jo kuukausi aikaisemmin. Mutta tehty mikä tehty.

Keskiviikon vepessä otettiin mitä suunniteltiinkin, ja Riitti oli oikein pätevä. Ensviikolla mennään myös suunnitelman mukaan. Kävin ostamassa jo jättipalkatkin sille seuraavia treenejä varten.

Torstaina palauttava tiistain tokotreeni, eli ihan peruskaavalla jääviä, tunnari (koski suulla väärään kaksi ekaa kertaa, kolmannella hyvä), ruutu, luoksetulo ja ohjattu. Huolimatta viime treenistä itse ohjattu ja ruutu meni tosi hyvin, mutta ongelmia oli merkillä, Käämi ei malttanut pysyä paikallaan, sekä teki pysähtymisiä istumaan ja maahan. Perjantaina otettiin pelkkää tunnaria, ja sehän meni ihan kivasti. Sunnuntaina seuraaminen, tunnari (täydellinen!) ja ohjattu, toisella kierroksella luoksetulo, kaukot ja ruutu. Muuten taas ihan huippua menoa, mutta merkillä ongelmia, sekä merkin tekemättä jättämistä että maahanmenoa merkillä. Tästäpä syystä maanantaina taasen merkkitreeniä, nyt enää yksi maahanmeno ja kaksi onnistunutta. Suunnitelmissa oli olla viikko ennen koetta treenaamatta, mutta toisaalta tekisi mieli ottaa merkki, tunnari, ruutu, luoksetulo ja kaukot. Koitan vastustaa kiusausta, koska tässä vaiheessa ei enää juuri mitään takuuvarmasti kokeen tulokseen vaikuttavaa ole tehtävissä.

Tänään olisi taas tiedossa agilityä ja huomenna vepeä...

Ei kommentteja: