Viime viikonlopun olin Kiteellä kaverin häissä. Reissu oli aivan huippu! Käämi oli muutaman päivän ilostuttamassa Jessican laumaa, ja hakuillutkin hieman. Oli kuulemma ollut oikein reipas, helppo, ja hieman tottelematonkin. Riitti taas oli äippälässä syömässä hyvin ja nautiskelemassa omasta pihasta. Kuulemma oli jopa neljästi päivässä saanut ruokaa. Mikäs siinä jos maistuu.
Käämin viikonlopun haut menivät kertoman mukaan hyvin, ja 3 hajuhakua olivat tehneet.
Maanantaina Käämi teki 3 hajuhakua taasen, ja esitti oikein pätevää työskentelyä. Oli selvästi herneet kolisseet korvien välissä viikonloppuna, ja Käämi otti hajun jo noin hieman kauempaa, riippuen tuulen suunnasta. Maastona rutikuivaa kangasmetsää, ja helle..
Myös uimassa on käyty, ja Käämi on innostunut oikein tosissaan uimisesta. Viimeksi taisi lehrata melkeinpä pisimpään järvessä, ja kokoajan uimassa, kukas sitä nyt rannassa välillä kävisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti