torstai 4. maaliskuuta 2010

Bc-treenit

Vietettiin taas lepakkovuoro bortsutreeneissä.

Käämi harjoitteli häkissä oloa. Oli kateellista seurata nuorempaa Romeota, joka pysyi ilman hihnaa treenaamassa, ja mun Rääsy ei meinaa pysyä edes häkissä. No, pääasia että on intoa! Käämin kanssa leikittiin, ja mun yllätykseks se keskittyikin muhun! Se pysyi leikissä mukana tuijottelematta Romeota, katselematta ovelta sisään tullutta ym. Vau mikä pentu! Tehtiin sitten parit maahanmenot ja seisomiset siinä leikin ohella, kuitenkin pääasiassa keskityttiin leikkiin. Oli niin hienoa ettei meinannut malttaa lopettaa treeniä, mutta onneks sain itseäni niskasta kiinni. Joskus toiste sitten paikkamakuuta, noutoa tai ruutua. Tämä 5min keskittyminen oli kyllä niin hieno saavutus.

Riitti teki treeninsä kahdessa osassa. Ensiks tehtiin idari, ja seuraamistyöskentely oli tosi hyvää. Myös kaikki vaihdot meni oikein, mutta istuminen oli hidas. Olkoot, pääasia että istuu. Tehtiin myös kaukoja, ja tällä hetkellä Riitti edistää ainoastaan s-m vaihdossa. Sitä pitää siis hioa vielä, koska ei se aina ole sitä tehnyt. Ja hyppynouto puukapulalla, kun metsku oli kotona. Ja ohjatun molemmat puolet liikkuroituna, joista vasen oli huonompi, kun tähän mennessä oikea on yleensä ollut vaikeampi.

Toisella kierroksella otettiin ruudun oikean kohdan hakemista huolimatta ympärillä olevista hämymerkeistä ja ihmisistä ja palkkailin siitä. Pitäisikin ottaa sitä seuraamaantuloa, kun tuo on tainnu siinä joskus sikailla. Otettiin myös luoksetulo, joka oli hieman vauhdikas, kun koira meni nurin lähdössä. Pysähtyminen oli vauhdin mukainen.

Ei kommentteja: