Käämi-Käpylehmä-PunainenPaholainen 16 vkoa kävi rokotuksilla. Ei edes huomannut, että neulalla tökittiin. Eläinlääkäri kehui pentua keskittyväiseksi, kun se istui paikallaan, hetken. Lopun aikaa se töhöttikin menemään pitkin huonetta.
Painoa oli kertynyt 10,3kg, jossa oli ehkä 100-200g liikaa painoa, eläinlääkärin mukaan pennun pitää olla hoikka. Sanoi että kasvaa varmasti kiinni nuo grammat, joten annoskokoa jättää vain kasvattamatta hetkeksi. Käämi syö nyt noin 4dl päivässä.
Ja onhan se totta. Riitin kylkinahasta ei saanut edes kiinni ekaan pariin vuoteen. Käämin kyljistä jos ottaa kiinni, niin kyllä siihen sormien väliin puoli senttiä jää. Kylkiluut tuntuu kyllä, mutta eivät paista läpi selkärangan kera, niinkuin Riitillä pentuna, syötti mitä syötti. On tuohon Riittiinkin nyttemmin ruennut ruoka jäämään vähän kiinni, ei ole enää ihan rimppis, vaikka ruokamäärät ovatkin kohtuullistuneet.
Lauantain pentutreffit jää välistä, koska Käämillä taitaa olla kennelyskä. Ei se yskinyt ole, mutta röhinyt, ja muutamalla tutulla koiralla on kennelyskää, joten eiköhän se sitä ole, vaikka onkin tosi lievää.
Käämin hampaat on myös alkanu tippua suusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti