Tällä viikolla on tehty niin peltojälkeä, esine-etsintää, pudotetun esineen noutoa, kuin tarkkuusetsintääkin.
Jäljistä ensmäinen meni ihan harakoille. Tai kirjaimellisesti etanoille, jotka söivät namit. Riitillä meni mielenkiinto namien syömiseen, kun ne oli niin täynnä etanoita. Toinen ja kolmas onnistui paremmin. Maa oli kohtuullisen kuivaa vikalla kerralla, muilla hieman kosteaa. Ja pohjana niityn ja nurmikon välimuoto. Jäljet oli kaikki lyhyitä, reilusti alle 100m, nameja vaihdellen.
Esineruudussa otettiin helppo muistutus, kun sitä ei ole otettu pitkään aikaan. Noin 7m*55m, ja kangasmetsää, kosteahkoa. Riitti työskenteli kivasti, haki koko alueelta, mutta pysyi alueella. Esine oli suht takana ja oikeassa reunassa.
Tarkkuusetsintöjä on tehty kolmesti, ja alue on vaihdellu 1m*1,5m 2,5m*2m. Riitti on ihan uskomaton, miten tarkasti se käy alueen läpi, ihan automaattisesti liikkuu reunoilta keskikohtaa kohti, ja suhteellisen järjestelmällisesti. Ei väliä miten pieni esine, niin kaikki nousee.
Pudotetun esineen noutoa on tehty myös, se menee kuten ennenkin. Seuraamisessa sikailua, mutta esineen nostossa ei ongelmaa, on se matka mikä tahansa.
Kukahan meille haun laittaisi kuntoon, jos vaikka tähtäisikin etsintäkokeeseen jälkikokeen sijaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti