tiistai 14. huhtikuuta 2009

Viikkoa 16

Sunnuntaina Riitti oli liikkeenohjaajakoulutuksessa evl-"esimerkkikoirana". Tehtiin liikkuroituna kaikki muut liikkeet paitsi seuraaminen ja kaukot, ja tuomari Pehkonen kommentoi välillä meidän tekemisiä. Palkkasin kaikkien liikkeiden jälkeen, joten kovin kisamaisesta suorituksesta ei voi puhua. Aloitettiin paikkaistumisella, Riitti istui, mutta vähän oli liikutellut etujalkojaan. Paikkamakuussa oli levoton, katseli ympärilleen. Noita pitäisi reenailla enemmän, mutta toisaalta tuossa oli valmistelevatkin aika pielessä, leikitin juuri ennen kehään menoa aika paljon.

Idarissa annoin seisomiseen käsimerkin, muutoin oikein hienot vaihdot. Luoksetulo oli oikein pätevä! Ruutu merkiltä hyvä, ekalla kerralla merkille haukahti, mutta toisella kerralla hiljaa. Ohjatun merkillä Riitti ei meinannut millään pysyä, muutoin oikein hienosti, ei haukahduksia tms. Toisella kertaa merkillä pysyminenkin sujui oikein hyvin. Metallihyppynouto muutoin ihan ok, mutta sylki sen kapulan mun käsiin. Tunnarissa epävarmuutta, mutta toi silti oman. Periaatteessa oikein hyvällä mallilla on meidän evl-liikkeet, mutta vaikka kuinka paljon silti pientä hiottavaa. Ennen kaikkea tykkäsin siitä, miten hiljaa Riitti oli. Jonkun verran vielä sivulle tulo aiheuttaa piippausta, mutta kyllä me siitäkin vielä eroon päästään. Sitten jos saataisiin siirrettyä hiljaisen tekemisen moodi kokeeseen.

Keskiviikkona taas bc-treeneissä lepakkovuorolla. Riitti oli ihan super, ei haukkunut tai piipannut kertaakaan tehdessä! Vaikka oli hallissa, otettiin pitkä täpäkkä seuraaminen, sekä ohjatun oikea ja vasen! Piippasi tosin odotellessaan omaa vuoroaan, mutta sitä harjoitellaan vielä. Huonosti meni jäävät, ne on unohtunu ihan täysin. Riitti tarjoaa istumista kaikkeen. Osaapahan ainakin yhden. Ja tunnarissa otettiin riviä ihan läheltä, se olisi voinut sujua paremminkin, mutta ei kuitenkaan suu-haistelua mitä sunnuntaina. Otettiin myös metskuhyppynouto, ja se oli ihan super! Loppuun yksi A:n nousukontakti, ja sekin oli hieno. Ehkä porrastreenillä on ollut jotain vaikutusta.

Maanantaina käytiin ottamassa lähiparkkiksella vähän oikeaa ja vasenta, ja Riitti oli taas oikein pätevä. Otettiin kahdella kapulalla siten, että oli keskikapula, ja se mitä haettiin. Viimeksi oli vain oikea ja vasen. Kyllä se ehkä tästä, kun ottaa vaan paljon. Lisäksi tehtiin sivulletuloja, joissa palkkailin takapään käytöstä, en niinkään itse asennosta, ja eteentuloja molemmilta vinosuunnilta, jossa palkkasin myös takapään käytöstä.

Näillä näkymin meille on asunto Tampereelta jo löytynyt, tosin vasta toukokuun puolesta välistä. Ja omiin kaappeihin on tyhjätty tilaa kesäasukasta varten, vaikka asukasta ei olekaan vielä löytynyt. Siivoamista on vielä vaikka kuinka paljon. Mm verhojen tuuletusta ja muuta sellaista, mitä ei lähes ikinä tule tehtyä.

Tänä aamuna aiheutettiin yleistä pahennusta, jälleen kerran. Tämä ei ole yhtään uutta minulle. Oltiin juuri menossa koiran kans pihalle. Mulla oli koira pitkässä hihnassa rappukäytävässä (mutta oli sentään hihnassa), ja se meni tietenkin edellä. Kaartuvissa portaissa, suht kapeissa sellaisissa, tuli vastaan seinänaapurista poika. Se sanoi huomenta, ja Riitti oli menossa toivottamaan sille omia huomeniaan. Ketkä sen on tavannu, tietää ettei sen tervehtimistavat välttämättä oo kovin kauniita koirattomien ihmisten mielestä.

No, minä fiksuna ihmisenä karjaisin Riitille sitten "Väistä!" Poika parka säikähti, ja hyppäsi kiinni portaiden kaiteeseen väistämään meitä, sen reaktio oli jopa bortsua nopeampi. Molemmat väistivät oikein hienosti toisiaan, toinen toiseen laitaan portaita, toinen toiseen. Ja mie repesin. Siinä sitten selittämään säikytellylle naapuriparalle, että koiraa minä vaan komensin, niin ja hyvää huomenta sullekin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vai olet sinä näille nurkille tulossa :) eiköhän me sitten kesällä törmäillä? Roihukin voisi olla hieman edustavampi kuin viimeksi juoksuhaahuiluissaan...ollaan ihmeessä ytheyksissä kun pääset muuttorulijansseista eroon ja olet kotiutunut.

Miikku & lauma

Tiia, Riitti ja Käämi kirjoitti...

Kyllä varmasti törmäillään. Ja ollaan ihmeessä yhteyksissä! Tekisi mieli jotain treeniryhmiäkin Tampereelta etsiä, enkä tiedä niistä oikein mitään.