Leiriltä saatiin liuta hyviä muistiinpanoja ja ideoita jatkokoulutukseen. Kokeiltiin mm avoimen luokan estehyppy ensimmäistä kertaa. Koska periaatteessa kaikki sen osa-alueet olivat hallussa, ei itse liikkeessäkään ollut mitään ongelmaa.
Saatii myös hyvät vinkit noudon treenaamiseen jatkossa, aloittiin noutokapulan pitämisestä auktoriteetin kautta. Se on sujunut tosi hyvin, ja Riitti on kovin innoissaan kapulan näkemisestä. Puremisongelma on vähentynyt huomattavasti, joten ehdottomasti jatketaan tämä 4 viikon harjoitus loppuun.
Vinkkejä saatiin myös tunnarin opettamiseen vähän eri tavalla. Siinä koira ei haekaan puhtaiden keppien joukosta ihmisen hajuista keppiä, vaan kaikenlaisten esineiden joukosta sen tuoreimman emännälle tuoksuvan. Tätä olen pohtinut, mutta en ole tehnyt mitään asian eteen vielä. Ehdottomasti ainakin osaksi aiomme käyttää sitä menetelmää.
Myös kaukokäskyjen tekniikkaan saatiin neuvot. Koska olen opettanu Ippelle vaihdot siten, että etupää pysyy paikallaan, niin on omistajallekin vähän haastetta vaihtaa toinen koira tekemään siten, että takapää pysyy paikallaan.
Kaikenlaista muutakin opimme, ja leiri oli oikein hyödyllinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti