sunnuntai 5. marraskuuta 2023

HSKH:n Rally-Tokon voittajakisa

Kide oli tänään HSKH:n seuranmestaruuskisoissa Ojangossa kisaamassa Rally-Tokoa, voittajaluokassa, jo kolmas kerta tässä luokassa. Nyt oli treenattukin jo! Käytiin juuri edellisellä viikolla pari kertaa Ojangon hallissa, ja päästiin harjoittelemaan palkallista rataa, se oli tosi hyödyllistä. Kokeiltiin myös loppupalkkaa molemmilla kerroilla, ja se oli Kidellä nytkin muistissa, toimi aika hyvin, mutta en tiedä onko se sopiva kuitenkaan pidemmän päälle, se selvästi toi vähän imua radalta pois.
Tuomarina oli jälleen Tarja Hiissa, ja kun kyseessä oli seuranmestaruus, oli ratakin melko vaikea. Ja sama tälläkin kertaa, tuntuu että ei ollut kuin pari avoimen ja alokkaan kylttiä, loput oli voittajaluokkaa, kuten hyppy oikealla, peruutus, 2 puolenvaihtoa, 2 perskukkasta, liikkeestä seiso, seisominen asennonvaihdoissa, oikealla käännöksiä ja pujottelu ym, yhteensä 11 kylttiä voittajan tehtäviä.
Kide teki ihan tosi kauniin radan, tehtiin se yhdessä omassa kuplassa, häntä heilui jo lähdössä, ja eipä minusta yhtään virhettä tehnyt koko radalla, eli treenien tasoon nähden oli ihan 100 pisteen rata. Minä sen sijaan mokasin perskukkasen, säädin vastaisella kädellä, sekä annoin väärän käskyn. Siitä tuli ihan turhat -13p, tämä oli minun virhe ihan täysin. Lisäksi 2 temppua oli vinoja (ei minusta siltä radalla tuntunut, mutta videolta voi jokainen itse arvioida), niistä -1p, kyltit 1 (istu takaa puolenvaihto istu) ja 13 (istu täyskäännös istu). Lopputuloksena 85p ja hyväksytty tulos, eli toinen kiinnitys koulariin. Kide olisi saanut ilman minun mokaani myös sijoituksen kolmanneksi, nyt taidettiin olla noin 7/18. Tuomari kehui hyppyä ja pyörähdystä, sekä taitavaa yhteistyötä.

Kiitos kanssakisaajalle videoinnista (linkki videoon tässä)!
Seuraavaa kisaa ollaan suunniteltu vasta ensvuodelle, sillä yhtään vapaata viikonloppua ei ole. Ja täytyykin katsoa että tuomari on eri.

lauantai 30. syyskuuta 2023

Syysmuotia

Kide sai uuden syysturkin. Syylliset näkyy taustalla.
Tässä vielä viimeiset syyskuvat kauniilla turkilla.
Ja nyt muoti on vähän toisenlainen.
Kokeilussa vähän isompi auto, joka on loppujen lopuksi aika pieni.
Lopputulos hieman harmittaa, koska Kiden turkki on ollut helppo pitkänä, eli tavallaan turkki lähti turhaan. Mutta nyt se on erittäin helppo, ja se on tähän elämäntilanteeseen välttämättömyys. Kiva että turkin alla on kuitenkin ihan kivan näköinen koira, joka kiinanharjis-lookissaan on ihan söpökin. Ja kasvaa se karva takaisin. Nyt on vaan näyttelyt hetken aikaa poissuljettuja.
Talvella jatketaan toko ja rallytreenejä fiiliksen ja ehtimisen mukaan. Aikaa saattaa olla vähän vähemmän ja häiriöitä enemmän? Onneksi treeniporukka on ihana ja ymmärtäväinen!

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Muistoissa Käämi

Käämi on syksyn kastroinnista asti ollut aikamoinen papparainen. Nyt viimeisen kuukauden aikana se meni huonompaan suuntaan. Lasten kavereita meille ei voinut enää tulla, koska Käämiä ne häiritsivät. Se ei enää leikkinyt leluilla eikä Kiden kanssa. Kuulo heikkeni, ja se alkoi viettää aikaa lähinnä kylppärin nurkassa nukkuen. Ei pysynyt enää pystyssä, jos alla ei ollut mattoja (tästä syystä peitimme koko alakerran lattiat matoilla). Lisäksi talven jälkeen sille alkoi käydä pissivahinkoja. Ensin niitä kävi satunnaisesti, sitten viikottain, ja viimeiset kaksi viikkoa päivittäin, vaikka pihalle pääsi muutaman tunnin välein. Painoa Käämillä oli enää 15,3kg, eli 2,5kg tippunut talven aikana maksasairauden tavoitepainosta, huolimatta siitä että liikunta ja aktiivisuus kokoajan vähenivät. Ja oli kastroitu, ja söi yhden annoksen enemmän kuin ennen kastraatiota. Ruoka silti vielä maistui, ja lyhyelle kävelylle lähti. Sen enempää Käämin vaivoja ei tutkittu, ikää kun olisi elokuussa tullut täyteen 14 vuotta.
Käämi eli hienon ja pitkän elämän. Siitä on todisteena tuloslista, monta bordercollieihin ihastunutta treenikaveria ja 2 koiraelämään ja koiran eleiden lukemiseen kasvatettua ihmislasta. Verrattuna Riitin poismenoon, oli myös kiva, että ehti syömään viimeisen aterian (märkäruokaa koko purkillinen, jota ei ollut saanut vuosiin), käymään viimeisen lenkin, viimeiset leikit ja ottamaan viimeiset kuvat, kuten Indyn kanssa. Hetki tuntuu myös olleen oikea, Käämi nukkui suurimman osan vuorokaudesta, eikä enää nauttinut elämästä pallojen ja riehumisen parissa, kuten vielä talvella.
Jäämme kaipaamaan sinua Käämi, olit hieno koira!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

BH ja toko kurssit

Käytiin Kiden kanssa toukokuussa 5 kerran BH kurssi, vetäjänä oli kokenut BH kurssien vetäjä ja palveluskoiraharrastaja Hanna. Kurssilla oli monta tuttua koiraa, puolet ei niin perinteisiä palveluskoirarotuja. Tämä oli minunkin elämäni eka BH kurssi, edellisten kanssa ollaan menty kokeeseen vain henkseleitä paukutellen, ja siltä se on näyttänytkin. Onneksi jälkipolville ei ole jäänyt todistusaineistoa. Tiesittekös että BH koe tarkoittaa liikennevarmaa seurakoiraa, ja kokeessa katsotaan koiran liikenneturvallisuus, sosiaalisuus ja tottelevaisuus.

Ekalla kerralla katsottiin ulkoa opeteltavan kaavion opettelu ja se tuleekin olemaan vaikeinta. Toisella kerralla oli pitkän suoran seuraamismotivaation lisääminen, ilmoittautuminen ja luoksepäästävyys, sirun tarkastus sekä paikkamakuuseen siirtymä. Kolmannella kerralla jäävät ja paikamakuu. Neljännellä luoksetulo ja paikallamakuu vaikka toista koiraa kutsutaan luokse, sekä muut häiriöt. Viimeisellä kerralla oli kaupunkiosuus, muuten tämmöiselle reippaalle lapsiperheessä elävälle city-koiralle kaikki kaupungissa tapahtuva on tuttua. Tosin meillä myös kierros jäi vähän lyhyeksi kun emäntä jaksoi lähinnä pienen kierroksen kävellä. Huojentavaa oli tieto että koiralle saa jutella ihan kuten normaalistikin lenkillä juttelisi, enpäs ole tätä edellisten kanssa tiennyt.

Hanna kehui Kidettä kovasti, että on todella hyvä motivaatio ja jaksaminen ja ihan varmasti päästään BH läpi heti kun minä vaan sen uskallan sinne viedä. Katsotaan jos oma seura järjestäisi, tai lähtisi kaveriporukalla johonkin kokeeseen, niin ehkä sitten. Muuten jätetään välistä, sillä en luota että muiden osallistujien koirat ovat ystävällisiä.

Lisäksi käytiin 5 kerran tokokurssi, Liina vetäjänä. Liina oli samoissa Maaritin ja Oilin koulutuksissa meidän kanssa keväällä, joten päästiin jatkamaan kesken jääneistä asioista, ja itsenäiseen treeniin verrattuna oli kokoajan ne toiset aivot ja kädet käytössä palkka-avuksi ja pohtimaan mikä meni pieleen ja mitä tehdään enskerralla toisin. Eli ruutua ja hyppyä tehtiin joka kerta ja tässä ehkä edettiin taas iso harppaus. Lisäksi riippuen miten jäi aikaa, tehtiin myös kaukoja, lyhyttä kokeenomaista seuraamista (Rallyn jatkuvasti kehutun sijaan), luoksetuloa, seisomista, häiriötreeniä ja paikallaoloja. Vikalla kerralla jaksoin enää istua hallin lattialla ja katsottiin siinä sitten luoksetulon pysäytystreeniä ja vinoja lähetyksiä ruutuun ja merkille. Huippuhyvä kurssi ja tuli täydelliseen hetkeen.

Nyt jäädään pitkälle treenitauolle, oma maha alkaa olla jo tiellä kaikessa. Ehkä syystalvella ehtii taas treenata? Riippuu millaiset näistä avustajista tulee.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Kide Rally-Toko Voittajaluokan korkkaus

Lähdetään liikkeelle siitä, että me ei olla treenattu voittajaluokan liikkeitä. Olin ilmoittautunut avoimeen luokkaan, koska kisat oli kivan lähellä ja monta monta kisaa kevättalvella meni niin ettei mahduttu kisoihin tai ei saatu kyytiä. Mutta kuten alla lukee, niin 2 viikkoa sitten me saatiin Voittaja-luokkaan nousu. Kyselin kisajärjestäjältä onko mahdollista perua ja saada rahat takaisin, mutta ei ollut. Eli eikun tuurilla kokeilemaan, ja vielä tuplakisat. 2 viikkoa harjoiteltiin oikean puolen seuraamista, puolen vaihtoja, persjättöjä, eteentuloja, takaakiertämisiä, sivuaskelta ym ym. Naureskelin, että onneksi meillä ei ole kyytiä kisoihin, koska ei me osata liikkeitäkään. Mutta eilen järjestyi kyytikin, niin ei sitä sitten välistä voinut jättää.
Ensin oli B kisa, tuomarina uusi tuttavuus Tarja Hiissa. Rata oli aika paha, mutta ei mikään mahdoton voittajaluokan radaksi. Alku oli kiva, avoimesta tuttuja liikkeitä, ja loppuun pieni pätkä oikealla seuraamista ja oikean puolen liikkeitä. Alussa oli kaikkia pikkuvirheitä, jotka minä olisin voinut ohjata paremmin, mutta myös treenien vähyys ja painottuminen uusiin asioihin näkyi. -1 ja -3p TVÄ ja OV merkintöjä oli lappu täynnä. Lopun oikealla puolella seuraaminen oli selvästi haastavaa, mutta yhdessä selvittiin maaliin asti. Tuomarin kommentti oli että "Iloista yhdessä tekemistä ja hieno peruutus!"
Lopputuloksena siis yllättävät 83 pistettä, ja tällä tuloksella sijoituttiin toiseksi! Käsittämätön voittajaluokan korkkaus, en olisi ikinä uskonut!!
A-rata oli Jenni Susi -tuomarin käsialaa, ja siinä paha alku, helpompi loppu. Mokasin itse alusta yhden liikkeen ohjauksen ihan urakalla, joten siitä tuli kasa virheitä, ja lisäksi toisen liikkeen jonka Kide todistettavasti osaa, siitä -10 OV (selitteenä luki koski koiraa, en kyllä mielestäni koskenut, mutta en voi olla ihan varma, sen verran siinä oli kaikkea), ja sitten kaiken huipuksi astuin Kiden varpaille peruutuksessa kun en mahani takaa nähnyt koiraparkaa. Siitä ihan aiheesta kasa virheitä myös. Kide hienosti tsemppasi itsensä takaisin yhdessä tekemisen fiilikseen, vaikka takuulla sattui. Lopputuloksena 68 pistettä, ihan ei riittänyt tulokseen pisteet, kun 70p on raja. Tässä tuloksettomuus meni kyllä ihan minun piikkiin, ilman minun möhlimistä olisi saatu tulos, ja käytännössä virheitä vain kolmelta kyltiltä. Jossitteluna vähän pienempi ohjausmoka liikeestä seisomiseen, selkeämpi ohjaus eteen istumiseen tai vähän varovaisempi peruutus, niin se ois ollu tulos. Mutta ihan aiheesta ei tulosta, niin en edes kysellyt enempiä tuosta, että koskinko koiraan vai en. Tuomarin kommentti oli Kauniisti ohjattu *sydän*
Mutta nyt me ei kisata ainakaan ennen talvea, koska ihan oikeasti me ei olla näitä liikkeitä treenattu kisavarmoiksi, ja tuo 1 tulos ja 1 lähes tulos oli ihan tuuripeliä. Lisäksi valtava maha häiritsee jo tekemistä reilusti, en oikein jaksa enää kuin maata, ja maha vaan tästä kasvaa loppukesää kohti. Alkusyksystä taas voi olla pari muuta asiaa mielessä.
Kuitenkin kaikesta huolimatta, Kidestä tuli tämän myötä rodun ensimmäinen koira joka on saanut voittajaluokasta hyväksytyn tuloksen. Taitava ihana pikku-Kide! *sydän*

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Kide RTK2

Kide oli tänään Helsingissä HAU:n järjestämissä Rally-Toko kisoissa, Jenni Susi tuomarina, avoimessa luokassa. Päivä oli kamalan helteinen, hiekkakentälle porotti aurinko pilvettömältä taivaalta ja tuloksilla ei näissä kisoissa juhlittu...
Helteestä johtuen päätin pitää Kiden mahdollisimman pitkään varjoon saadussa autossa. Käytiin vain pikkukävelyllä ja otettiin auton vieressä 3 liikettä harjoituksena, muun ajan Kide joi märkäruoka-vettä tai oli varjossa. 1 koira ennen meitä hain Kiden odottelemaan kentän laidalle varjoon ja juuri ennen kehää annoin seuraamisesta 2 namua. Lämmittely oli sopiva, Kide oli tosi kivassa vireessä koko radan, innokas, mutta ei tehnyt ylimääräisiä. Seiso- kierrä koira sanoin ehkä odota liian hiljaa, kun vähän liikkui, siitä -1 TVÄ ja istu-käännös-istu liikkeessä kenties ehti hieman liian pitkälle ja peruutti perusasentoon, niin siitä myös -1 TVÄ. Käytännössä kuitenkin virheetön rata!
Ja kauhean monta hieno -kommenttia ja ai että mieltä lämmittää kun tuomari kehuu pikkukoiraa teknisesti taitavaksi ja itseä että kauniisti ohjattu. Voiton vei moninkertainen tottelevaisuusvalio ja tokosta kasan arvokisamitalleja kerännyt Fisu-bordercollie, onnea! Ihan aiheesta tultiin toiseksi. Ja kolmanneksi tuli ihana treenikaveri Sulmu!