lauantai 19. tammikuuta 2019

RTK3 Käämi


Meillä on Käpyeläimen kanssa molemmilla vähän rajallinen kärsivällisyys, niin päätettiin tehdä rallyssa tokon EVL:t, eli reilussa viikossa koulari kasaan.

Tänään oltiin siis Tamskilla tuplakisoissa. Ensimmäisenä oltiin Taru Leskisen radalla. Viime viikosta oppineena olin tarkkana istumisten kanssa, ettei oteta taas niistä kokoelmaa miinus ykkösiä. Taru arvioi meidän molemmat oikeaan täyskäännöksen eriaikaiseksi, ja saatiin siitä -10 TVÄ (lapussa lukee eriaikainen). Lisäksi mokasin peruutuksen käskytyksen, joten se jouduttiin uusimaan. Lopputuloksena 87p ja sijoituttiin toiseksi. Olen tässä kelaillut videota eestaas, ja ehkä Käämi lähti suoritukseen ihan inan minua aiemmin, jos seuraa minun jalkoja, eikä yläkroppaa. No, pääasia että onnistui, koska liike on ollut vielä ihan hetki sitten niin alkutekijöissään.
https://youtu.be/x8s3YmwSaic Linkki videoon, ja kiitos kuvaajalle!

Toinen rata oli Hannele Pirttimaan. Sillä radalla -1p TVÄ kyltistä numero 6 (koira eteen, vasemmalta oikealle) ja -3p vastapäivään UUSImisesta, lopputuloksena 96p ja RTK3 koulari. Tuo -1p tuli ehkä minun ihan inan liian hitaasta liikkeellelähdöstä? Ja tuo vastapäivään on vaikea, koska sivulle tulo houkuttelee.
https://youtu.be/7u3tB9Oqcbg Tässä video, kiitos Heidi kuvauksesta!


Ennen kaikkea olen itse ylpeä, että tuo meidän voittajaluokan vaikein liike on nyt onnistunut kolmella radalla. Tästä on hyvä suunnata mestariluokkaa kohti.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Ekaa kertaa rallattelemassa voittajaluokassa

Käämi oli tänään Koirakoutsin hallilla ekaa kertaa Rally-Tokon voittajaluokassa. Tila oli ihanan rauhallinen, kaikki kisaajat huomioivat toisensa mukavasti, kukaan ei haukuttanut koiraa tai vinguttanut vinkulelua. Kuvaaja löytyi, juttuseuraa oli, loppupalkka-apua oli, ja tulokset sai nopeasti. Oikein mukava aamu siis.

Seikkailtiin Käämin kanssa paikalle bussilla ja loppu 4km matka kävellen, sai siis kätevästi aamulenkin samalla. Paikalla oltiin reilusti ajoissa, koska seuraavalla bussilla ois myöhästytty. Tuomarina oli Taru Leskinen, ja sekä mestarissa että voittajassa kaikki saivat tuloksen. Koirat oli hyviä ja tuomarointilinja oli tänään melko suopea, ainakin uusien kylttien osalta. Voittajaluokassa taisi olla kaikki uudet kyltit. Ennen kentälle menoa virittelynä tehtiin kaikki radan kyltit kerran käänteisessä järjestyksessä ja pari hankalaa pari kertaa (mm se molemmat vasempaan käännös). Sitten hinkattiin seuraamisneliötä, joka saatin vinkiksi että se auttaisi meidän kisasuoritustarkkuuden lisäämiseen. Tehtiin myös seisomista paikallaan just ennen radalle menoa ja vielä hihnan irrotuksen jälkeen tein tapani mukaan ekan kyltin, eli istu-seiso-istu (ilman käännöstä koska tilaa oli niin vähän.


Otin Käämin vähän huonosti lähtöön, ja jouduin korjaamaan sen asentoa. Kyltiltä 1 me saatiin -1p TVÄ, oikeampi olisi ollut -3p TVÄ. Käämin seuraamispaikka seilasi aika paljon siinä. Samoin kyltiltä 13 saatiin taas -1p TVÄ, samasta syystä. Nyt täytyy tehdä näitä istu-käännös-istuja, ollaan tehty näitä paljon ilman istumisia, koska Käämi istuu herkästi tässä liikkeessä jopa kolmesti, ja olen siis palkkaillut tosi paljon seisomisista. Se näkyi nyt. Kyltti 9 (istu-seiso-kierrä koira) uusittiin, koska en nähnyt ehtikö Käämi istua selkäni takana, joten en halunnut ottaa siitä kymppiä. Tuomari sanoi että kolmosen olisi siitä antanut, eli sinänsä uusin turhaan. Muuten kirjoitti lapulle että tarkkaa työskentelyä.
Video: https://youtu.be/j7j0RvbSS-A, kiitos kuvaajalle!

Se teki yhteensä 95p ja tällä suorituksella sai luokkavoiton. Ensi viikolla Tamskin isompiin kisakarkeloihin, siellä ei ole pelkoa että olisi näin rauhallista!


Ps: puhelimeni tuhosi kaikki yhteystietoni, joten laittakaa viestiä nimien kera, niin saan teidän puhelinnumeroita :) Whatsappia mulla ei enää ole, mutta vastaava signal löytyy ;)

perjantai 21. joulukuuta 2018

torstai 13. joulukuuta 2018

Marian Rally-Toko koulutuksia

Meillä on ollut nyt aika monet Maria Riskin rally-toko koulutukset, ja hän on vaan ihan huippu hyvä kouluttaja. Puhuin eilen hänelle tästä meitä ainakin vuoden vaivanneesta molemmat oikeaan kääntymisen ongelmasta, ja esittelin mitä Käämi osaa ja mitä se ei osaa, ja mihin se sotkee käskyn ja miltä se silloin näyttää. Olin ajatellut että saatais jotain eväitä millä purkaa tätä kotona. Meillä oli Marian kanssa aikaa 11min, ja ehdittiin ratkaista tämä ongelma jo 9 minuutissa, joten jäi vielä aikaa käydä läpi voittajaluokan uusia kylttejä. Että kyllä se vaan on huippua kun on osaava kouluttaja.


Kiitos kuvasta Katri!

Käämi siis osaa tehdä sen käännöksen namilla ja käsimerkillä, mutta ei siedä siinä mitään liikehäiriötä, eikä pidä temppua oikeana työnä, joten tarjoaa siihen mieluummin muuta. Maria kehotti lisäämään siihen käskyn joka tukee liikettä, jolloin on kisoissa mahdollista käyttää kaksoiskäsky, mikä taas vähentää virheen mahdollisuutta. Sitten poistettiin nami kädestä mutta ei lisätty häiriötä. Sitten lisättiin minun askeleita paikallaan teputtaen ilman liikettä, ensin kohti valkovuokkoa, ja siitä molemmat oikeaan. Loppujen lopuksi saatiin tämä onnistumaan useita kertoja putkeen siten että pysähdyttiin seisomaan sekunniksi ennen liikkeen tekoa. Tästä ei ole enää pitkä matka koevalmiiksi!

Maria on aiemmin neuvonut meille miten opetetaan rallyssa koiraa erottelemaan sekaisin meneviä tehtäviä, tässä oli hieno 1-2-3 metodi. 1.) Käskyjä häiriöksi, esim istu - kahvipannu - seiso - kukkaruukku - istu - seinä jne vähitellen vaikeuttaen, ja vain käskyihin saa reagoida. Tätä Maria ei sanonut, mutta itseni täytyy myös kokeilla sellaisia käsimerkkejä jotka ei tarkoita mitään, koska olen epäselvä käsistäni, ja Käämi enemmän tekee käsimerkin mukaan mitä käskyn. 2.) toistojen kautta, esim seuraamisessa askeleen välein ja jokaisesta palkaten: istu, istu, istu, maahan - tavoitellen että koira oikeasti kuuntelee myös sen viimeisen käskyn 3.) kaksi eri liikettä vaihdellen: istu-seiso-istu-istu-seiso-istu-seiso-seiso jne. Käämin kanssa on tehty tätä voittajaluokan liikkeiden kanssa, ja tuo eka oli helppo, kakkonen meni juuri ja juuri, kolmas on vielä vähän vaiheessa.

Sitten on harjoiteltu yhdistelmäkylttejä, mm puolenvaihto valkojen välistä-peruutus, joka tukee seuraamispaikkaa ja eteen istu-seiso-maahan, ja perusasento-pyörähdys-perusasento ja ja ja mitähän muuta. Tosi hyviä ja tarpeellisia.

Ja sitten on harjoiteltu Marian kanssa ihan perusjuttuja, eteen istumisien suoruutta, käskyjen ajoitusta, yhtäaikaisuutta ym. Koska nämäkin tärkeitä, etenkin koiran ollessa oikealla näitä on vaan tullut tehtyä ihan liian vähän. Koira eteen 1-2-3ssa koiran tulisi lähteä ihmisen kanssa samaan aikaan liikkeelle, mutta nopealla koiralla toisella jalalla pystyy ihminen lähtemään ennen kuin kutsuu koiran mukaan, jotta ei tule törmäystä. Jatkuva käsipu jatkossa sallittu, mutta imutus ei (koskee myös muita liikkeitä). Suoruudessa laitettiin lähtöasennon paikka kuntoon, jotta on mahdollista suorittaa suoraan esim maahanmeno. Tai toinen vaihtoehto että opettaa koiran korjaamaan asentoa vaihtaessa vinonkin asennon. Palkan paikka siihen suuntaan, mihin koirankin pitäisi itseään korjata. Eteentullessa koira voi kiertää esineen esim maahan tökätyn grillitikun, jotta koira linjaa itsensä oikein. Myös suorassa asennossa pysymistä pitää palkata, ei riitä pelkkä oikein tekemisestä palkkaaminen, vaan yhtä lailla kuin seuraamisessa paikasta palkkaaminen, niin suorissa eteentuloissa, sivulla seisomisissa ym paikallaan pysymisestä palkkaa.

On myös käyty läpi miten uudet kyltit luultavasti tullaan tuomaroimaan. Etenkin se missä koiran pitää kiertää ohjaaja pysähtymättä, mutta rintamasuunta pitää olla kunnossa ennen liikkumista, on mun henkilökohtainen kauhistusliike. Tässä on niin isot miinusvaarat nopean koiran kanssa. Koira istu-takaa puolenvaihto-istu on Käämillä kanssa sellainen nupit kaakkoon liike, joka suoritetaan kaikki jalat ilmassa ja istutaan ihan mihin sattuu lento päättymään.

Maria naureskeli myös Käämi-seniorin työskentelyvireelle, joka siis oli ihan katossa. Kuten aina. Töitä, parasta ikinä!

Ps: superhyviä koulutusmuistiinpanoja: https://vauhtinallen.blogspot.com/2018/11/koulutusmuistiinpanoja.html

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kuulumisia

Eipäs ole vuoteen tullut kirjoiteltua mitään.

Käämille kuuluu hyvää ja se on ollut terveenä. Me on vuoden verran harjoiteltu rally-tokon voittajaluokan liikkeitä, ja nyt alkaa olla sellainen fiilis, että uskallettaisiin mennä kisaamaan. Oikealla seuratessa molemmat oikeaan ja vasempaan käännökset ovat vielä epävarmat, mutta muiden liikkeiden osalta ei pitäisi enää olla huomautettavaa tuomarilla. Tokikin minä onnistun möhlimään ne kisoissa silti, mutta koira osaa, ainakin kotona. Joten ehkäpä vuoden alusta voisi alkaa katselemaan kokeita. Käämi vappufiiliksissä.

Tämän päivän askarteluoperaationa oli koiranpeti, jonka alle robotti-imuri mahtuu. Robotti-imuri on aivan täydellinen perheenjäsen, ja nyt onkin sisustettu kotia sellaiseksi, että se mahtuu joka paikkaan. Sohvaan pitäisi vielä hankkia korkeammat jalat. Vaatehuoneessa pyöri kaksi kirjahyllyn virkaa toimittanutta kenkätelinettä, ja koska kenkäteline sopii huonosti kirjahyllyksi, päätin askarrella niistä koiranpedin. Tuli oikein kätevä, ja Käämikin kelpuutti sen. Patjan virkaa ajaa vanha pinnasängyn patja päällystettynä Marimekon Untamon rikkimenneellä sänkypeitolla.


Kakkoskoiran virkaa toimittaa lainakoira Halla aina silloin tällöin. Etenkin lapset ovat ihastuneita, ja tyttö on suunnitellut että haluaisi alkaa harrastamaan agilityä Hallalla.

On edelleen kova paikka ajaa lähieläinlääkärin ohi, tytön kanssa molemmat itketään siinä lähes joka kerta. Muuten sitä voi jo haikein mutta hyvillä mielin katsella vanhoja valokuvia.

torstai 21. joulukuuta 2017

Joulutreenit

Jouluteemaiset rallytreenit

Käämi oli pukeutuneena asianmukaiseen asusteeseen

Ja lelukin oli joulun värinen

Mukavaa oli

Hyvää Joulua!

maanantai 6. marraskuuta 2017

RTK2 Käämi

Käämi oli viikonloppuna kisaamassa Rallyn piirinmestaruuskisoissa Tamskilla. Mokasin itse lähdön, joten saatiin kahdelta ekalta kyltiltä kontrollivirheet -1p siitä kun koira tönäisi minua tullessaan seuraamaan ja lisäksi yksi istuminen oli vino -1p. Muutoin meni ihan tosi hyvin, joten saatiin 97p. Se tarkoittaa koularia RTK2, ja siirtoa voittajaluokkaan. Sijoitus oli neljäs, hävittiin pari sekuntia ajassa, että ois oltu kolmansia. Teen ehkä itse vähän liian rauhallisesti, toisaalta kiva kun ehtii ihan hetken huilata noissa pysähdyksissä ja miettiä kyltillä että mitä seuraavalla kyltillä tehdään. Tuomari kehui lapussa että upea suoritus.

Tässä rata:

Tässä vielä kuva radalta:

Ja tässä video. Kiitos kuvaamisesta Nina!
https://youtu.be/P8Se4Ypwwpw