Rallyn käsimerkeistä pohdintaa.

Tätä ihanan haastavaa erottelutreenirataa tehtiin eilen treeneissä, ja lisättiin vielä vähän haastetta. Vaihdettiin 88 kylttiin 89, eli liikkeestä istumisen sijaan merkki, ja pukten takana tehtiin hyppy + hypyn takana kääntävänä liikkeenä oli houkutus jättipehmoleluineen. Tämä käsimerkkien pohdinta lähti osittain siitä ja osittain siitä, kun olemme menossa reilun viikon päästä rallykurssille, ja piti etukäteen pohtia, mille treenille olisi eniten tarvetta. Meillähän on mestarissa vielä paljon treenattavaa, joten sinänsä kaikelle olisi tarve. Mutta mille eniten, niin se olisi käsimerkit.
Riitillä on iän myötä huonontunut kuulo tai siitä on tullut valikoivampi. Treeneissä sen huomaa hallissa, jossa joku koira haukkuu samaan aikaan kun Riitti tekee (no, en minäkään silloin kuule omia käskyjäni). Tutut rutiiniasiat Riitti osaa lukea huulilta, mutta uusissa ja haastavissa tämä korostuu. Joten olemme paljolti vaihtaneet käskyjä käsimerkkeihin tai ainakin tukeneet sanallisia käskyjä käsimerkein. Osa on helppoja ja tuttuja jo pentuajan opetteluista sekä arjesta, esim sivulle istumaan, peruutus, pyöriminen, seiso, maahan ja eteentulo. Osaan on keksitty uudet merkit, kuten jäävänä liikkeenä istu, seuraa istumatta, paikallaanolosta seuraamaan tulo (reittähän ei saa taputtaa tai vartaloa taivuttaa), kaikki täyskäännökset joissa seuraamispuolen vaihto ja saksalaiset.
Tällä hetkellä meillä puuttuu vielä käsimerkit ainakin
1. irtoamiseen luvan antamiseen,
2. käytösruutuun ja
3. valmistelevat käsimerkit.
Esim jos kontakti on radalla tippunut, niin millä käsimerkillä sen voisi nostaa. Tai sama toisinpäin, jos koira pitää kontaktia, niin millä käsimerkillä sen katseen saisi laskemaan, jotta koiran saisi irtoamaan putkeen, merkille, esteelle. Etenkin valmisteleva käsimerkki merkille. Riitti osasi tokossa aikanaan käskyn katso, jolla se haki istuessa tai seuratessa merkin&ruudun ja otti sen jälkeen kontaktin takaisin, mutta nyt minun ei auta kuin seisoa käskytyspaikalla ja odottaa niin kauan että kontakti tippuu. Muuten koiralla ei ole mitään hajua, mihin päin sen pitäisi lähteä tehtävää suorittamaan. Voin vain kuvitella että koiralle hieman epäselvää, että milloin istuessa sen kuuluu tiputtaa kontakti ja milloin ei (vrt koiran näkökulmasta esim lähtö, istu-käännös-istu, istu-kierrä koira, merkki ja käytösruutu).
Tokossa ja PKssa kaikki oli aikanaan niin helppoa. Sana esim tokossa sana sivu ja koira jatkaa sivullaoloa/seuraamista vapaalla tyylillään, kunnes toisin kerrotaan. Mutta kun rallyssa siinä sivulla ollessa pitää välillä olla pershuksen ilmassa ja välillä ei, 3 metrin välein pyöriä, kiertää, vaihtaa puolta jne, ja jos meni väärin niin -10p.
Eli olisikos jollain hyviä ideoita käsimerkkeihin ja niiden erottelutreeniin...?