Käämi kisasi eilen Maskussa alokasluokassa, tuomarina Jan Simolin.
Ranta oli meille uusi, joten kävimme tutustumassa siihen vähän etukäteen uittamalla koiria rannalla. Lähetyspaikka oli todella kapea, ja uimaan pääsi sekä selän takaa että sitten oikealta puolelta. Ranta itsessään oli aivan mahtava, nopeasti syvenevä, mutta osoittautui meille kuitenkin liian haastavaksi. Apuohjaajana toimi Riitin kasvattaja, iso kiitos hänelle!
Veneestä hyppy 25p, aika 0:55.
Esineen vienti 2p, aika 1:04. 21 ylimääräistä käskyä, lähti vasta toisella yrityksellä.
Veneen nouto 25p, aika 1:46.
Hukkuvan pelastaminen 25p, aika 2:15.
Olen hirmuisen ylpeä tästä 77 pisteen suorituksesta ja kolmostuloksesta. Luokassamme sijoituttiin toiseksi, ja koko päivänä sai vain yksi koira ykköstuloksen, joten olosuhteet olivat muillekin selvästi haastavat. Käämi sai palkinnoksi jo toisen vepe-pyyhkeensä.
Vienti koitui meidän ykköstuloksen esteeksi, ja siinä minä käytin liikaa käskyjä. Erilaisia rantoja ja sitä kautta itseluottamusta pitäisi päästä luomaan koiralle lisää. Viennin onnistuminen 21 ylimääräisestä käskystä huolimatta oli ihan loistava saavutus, koira teki loppujen lopuksi kyllä mitä piti. Ehkä hieman aikaisemmalla lisäavustuksella Tämä olisi voinut onnistua esimerkiksi 20 pisteen suorituksella, ja luultavasti suoritus olisi voinut onnistua vain 8 lisäkäskylläkin, mutta siinä vaiheessa kun näkee että koira on epävarma, halusin mieluummin onnistuneen suorituksen, kuin että koira sitten kääntyisikin toistamiseen takaisin rantaan.
Ja koska ykköstuloksen mahdollisuudet menivät jo viennissä, otimme veneen noudon niin päin, että minä olin veneessä. Se oli kiva avointa luokkaa ajatellen, että Käämin on minun veneessä olosta huolimatta vietävä vene rantaan, ja sehän onnistuikin ihan täydellisesti.
perjantai 31. elokuuta 2012
lauantai 25. elokuuta 2012
Vepen Soveltuvuuskoe
Käämi vie, Kuva Ville Kivirasi
Käämi uiskenteli tänään vesipelastuksen soveltuvuuskokeessa Kirkkonummella 230 metriä, tuomarina Jan Simolin. Vaikka Käämi ei ole kooltaan ihan lansujen tai nöffien kanssa samassa sarjassa, se soveltui silti erinomaisesti näiden rotujen rodunomaiseen lajiin. Pisteitä kertyi täydet sata, ja täten Käämi siirtyi vepen alokasluokkaan.
1. Uinti 50m aika 0,57 sec 25p
2. Esineen vienti 30m aika 0,53 sec 25p
3. Veneen nouto 30m aika 1,25 sec 25p
4. Hukkuvan pelastaminen 30m aika 1,30 sec, 25p
Käämi nimensä velvoittamana aloitti maailman pelastamisen hukkuvien pelastamisella. Maailmankin pelastaminen on aloitettava pienin askelin.

maanantai 20. elokuuta 2012
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Tokoa ja agia
Riitti teki tottiksessa vireen nostoja ja useita palkkauksia hienoista työskentelyistä. Lähinnä pitkiä odotteluja ja siitä liikkeellelähtöjä, sekä joitain käännöksiä ja rytmin muutoksia.
Käämille viime viikon treenien mukaisesti ohjattu (oikein nappi suoritus molempiin suuntiin!), ruutu (paikallaan pysymisen hiomista), luoksetulon seisomaan pysähtyminen (hieno stoppi!). Paljon pientä hiottavaa, ja ainahan sitä on, ja kuuluukin olla. Mutta tosi kiva on Käämin fiilis sekä osaaminen tämän tokon suhteen.
Riitille agissa todella hankala 19 esteen rata, alku oli kuulemma joistain SM-kisoista. Vastakkaisella kädellä kuljetusta (toimi hienosti!), takaakierto-saksalainen-takaakierto ja takaakierto-perjättösylkkäri-vastakkaisella kädellä kuljetus. Riitti oli taas oikein hieno, ja yksikään rima ei tippunut! Haki kepit hienosti, oli oikein kuuliainen, ja irtosi hienosti. Ohjasin sen kerran liikkeellä ja kropalla lähes suoraan putkeen, mutta sanoin takaa, ja Riitti ei mennyt putkeen vaan kiersi putken viereisen esteen takaa! Hieno Rimppis, kun kuuntelee käskyjäkin eikä vaan paahda täysiä ilman korvia. Kouluttajakin kehui kiltiksi. Saksalaisessa ja perssylkkärissä minulla itselläni oli hieman ongelmia, ja päällejuoksua Riitti ei ollenkaan ymmärtänyt, vaan siitä sitten tuli kirjaimellisesti päällejuoksu.

maanantai 13. elokuuta 2012
Raision näyttely ja kesäkuvia
Raisiossa tavattiin Riitin kasvattaja, velipuoli Nemo, sekä veljenpoika Ross, ja muutamia muita tuttuja. Serbialainen tuomari Milivoje Urosevic antoi Riitille ERI:n ja sijoitti avoimien urosten kakkoseksi. Arvostelussa luki että "Scissors bite, compact body, correct topline, good tail, very good angulation, free moving, very good temperament." Tuomari kopeloi kerrankin kunnolla: kokeili selän, kulmaukset, mittasi hännän, katsoi purennan, juoksutti yhden kierroksen ympäri ja kysyi ikää.
Tulipas tuossa bortsuihmisillä kyläillessä huomattua, että Riitin luonnetta ovat kuvailleet 13 näyttelytuomaria arvosteluissa mm näin: "härlig temperament", "good attitude", "erinomainen käytös", "erinomainen luonne", "miellyttävä käytös", "hyvin treenattu esiintyminen", "esiintyy hyvin" ja nyt "very good temperament".
Otettiin olevinaan hieno näyttelyseisotuskuva Riitistä Vuosnaisissa meren rannalla, mutta kotona kuvia katsoessa Riitin ylälinjan taakse olikin ilmestynyt jostain saari!
Tässä muutamia muita kuvia kesältä, ekassa ystävykset Käämi, Riitti ja Repe:
Käämi haikailee kalastamaan:
Käämi perämiehenä:
Riitti KarmaRockissa:
Pojat saaristossa:

perjantai 10. elokuuta 2012
Torstain tokot
Pojat tokoilivat torstaina nurtsikentällä. Ekalla kierroksella Käämille ohjattu, metalli, tunnari ja ruutu. Ohjatussa katseli liikkuria, mutta ei ottanut siitä häiriötä. Meni merkille maahan. Metalli otettiin hetsattuna ja vauhdilla, joten ongelmaa pitämisessä ei ollut, vaan itseasiassa ote oli todella hyvä. Tunnarissa rivi, toinen oikealla, ja ihan kympin tunnari! Ruudussa hieno merkki ja hieno paikan haku mutta ongelmana se penteleen paikallaan seisominen. Jos käskisin sen suoraan maahan, ei ongelmaa olisi, mutta haluaisin itselleni sen pienen varan, jos onkin tassut ulkona ruudusta, että pystyisin ohjaamaan parin lisäkäskyn avulla uudestaan. Treenattiinkin sitten oikean paikan hakemista ja pysähtymistä oikeaan asentoon.
Tokalla kierroksella suunnitelmien vastaisesti ohjattu, kaukot ja ruutu. Ohjatussa ei katsellut enää liikkuria, ruudussa seisominenkin onnistui ja kaukot oli ihan huiput. Hieno Käämi!
Riitille paikkamakuu häiriköitynä sekä jääviä, noutoja ja eteenlähetys.
Viestiäkin on Riitille tehty, ja hienosti se menee. Vaihto viestiltä jäljelle on hieno, ja jäljestys tarkkaa, viimeksi meni tiheän pajukon ja ison hakkuuaukean läpi todella hyvin, vaikka itse alkupätkä oli ollut metsätietä jossa sai kaahata täysiä. Vielä kun saisi ylipuhuttua tuon toisen pään kisoihin. Jälkiäkin on tehty muutamat molemmille. Käämi tekee hienoa tarkkaa jälkeä, ja ei anna jälkiliinan häiritä yhtään, ihan sama onko sitä, vai hidastaako sillä koiraa. Riitin jäljestys vaihtelee tosi paljon, edelleen se märässä maassa ja pellolla jäljestäminen on paljon tarkempaa kuin kuivassa metsässä. Ja mitä vähemmän pellolla on heinää, niin sitä paremmin se jäljestää. Multapellolla kaikista parhaiten.

torstai 9. elokuuta 2012
Sähkömies - Vesipelastaja
Käämi the sähkömiehelle eilisissä treeneissä kaikki liikkeet kokeenomaisesti. Totesin että oman seuran kisoihin on niin lyhyt aika, että pakko ottaa nämä nyt, jos tarvitsee paikkaavia treenejä. Mutta onneksi niille ei ole tarvetta.
Ekana liikkeenä otettiin vienti, ja se meni ihan täydellisesti. Matkaa reilu 30m, vieras antoi esineen ja minä otin veneessä vastaan. Käämi oli huippuhieno koira!
Toisena liikkeenä veneestä hyppy 50m, kahden poijun ohi. Vieras piti veneessä kiinni, minä olin rannassa. Tämä myös meni hienosti, ja olisi ollut ihan täysien pisteiden liike. Veneessä Käämiä kiinni pitänyt sanoi, että ihan tosissaan joutui pitämään kiinni, ettei Käämi varastanut. Tätä täytyy myöhemmin harjoitella!
Kolmantena liikkeenä veneenhaku, ekalla toistolla Käämi haki vain köyden lyhyeltä matkalta, ja toisella toistolla koko veneen ilman apuja. Hieno Käämi!
Viimeisenä liikkeenä hukkuvan pelastus, ja muuten koemaisesti, mutta kun Käämi oli puoleen matkaan vetänyt hukkuvaa, se sai dummyn itselleen. Vetoasento oli vähän huono, hukkuvalta jäi käsi Käämin leuan alle, mutta Käämi ei antanut sen häiritä, vaan reippaasti veti hukkuvaa rantaan. Hieno suoritus tämäkin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)