tiistai 20. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Hyvää joulua toivottaa Riitti!

Hauskaa joulua toivottaa Käämi!


Meillä jäi tänä vuonna joulukortit lähettämättä, kun ei ollut sopivia säitä kuvata niitä ulkona. Ylläolevien kuvien taustalla on erään kylkiäislelun päässä ollut tonttulakki, joka irrottuaan näytti söpöltä Riitillä. Näytti se söpöltä Käämilläkin, mutta kun lakki oli Käämistä parempi suussa kuin päässä. Ehkäpä tuo kuvaa paremmin Käämin luonnettakin.

torstai 15. joulukuuta 2011

tokoa ja agilityä



Pitkästä aikaa treenipäivityksiä. Tokokokeisiin ei pääse millään. Ollaan yhteen tammikuun kokeeseen 60. varasijalla voittajaluokkaan, ja ko luokkaan otetaan 5 koiraa. Lievästi koomista?

Käämillä sujuu jo voittajaluokan ja suurinosa erikoisvoittajaluokankin liikkeistä tosi hienosti. Tunnarissa ongelmana on liika vauhti, ekalla kerralla, toka menee yleensä aina putkeen. Ongelma esiintyy ennen kaikkea silloin jos eka liike on nouto ja sen perään otetaan tunnari, eli se kisajärjestys. Noh, treeniä vaan lisää niin kyllä se tästä. Muutoin sujuu niin kaukot (vaikein vaihto on istumasta seisomaan nouseminen), luoksetulo, ruutu, merkki, metalli, ohjattu, seuraaminen, jäävät... Tottakai kisamaisiksi liikkeiksi rakentamista vielä on edessä, mutta idea on hallussa tosi hienosti. Vikat hionnat (kuten merkin yhdistäminen ruutuun ja ohjattuun) evl:ää varten tehdään sitten vasta voittajaluokan jälkeen.

Paikkamakuun kanssa kävi pieni moka viime treeneissä. Häiriö oli koirille liian kova, ja vaikka Käämi pysyi, vieressä ollut koira nousi, ja ampaisi Käämin päälle. Seurauksena vain pari naarmua ja musta kaula. Käämi pöhelö kun ei edes puollusta itseään. Mutta ilme meni paikkamakuusta täysin uusiksi. Korvat on päätä myöten ja makaa surkeana ja jäykkänä katsoen pois päin. Ehkä jätetään nyt se istumistreenaaminen vasta siihen kun saadaan ensin tuo paikkamakuu kuntoon.

Tästä on seurannut myös kotiin sellaista, että Käämi on haukahtanut pimeällä kohti juoksevia lapsia. Toisaalta taas vaikka se selkeästi jäi muistelemaan tuota, päälle käyminen ei vaikuttanut sen toimintakykyyn, vaan Käämi kykeni aivan loistavasti jatkamaan treenejä. Mielenkiinnolla luonnetestiä odotellen, on mietitty heti keväälle testiä kunhan vaan keksisin kenelle tuomareille veisin.

Käämillä kävi myös hieroja, lähinnä tsekattiin onko kaikki ok. Pari tuoretta pientä jumia, jotka aukesivatkin heti, ei muuta. Riitti on ollut niin hyvässä kuosissa, ja tuntuu omiin sormiin ihan pehmeältä ja liikkuu normaalisti, etten sitä edes hierotuttanut. Rimat on pysyny ym.

Minä taas oon hurahtanu agilityyn. Käämillä on kepeissä käytössä ensiksi kuuden kepin verkot kuukauden ja sen jälkeen 12 kepin ohjurit, ne on ollu käytössä vasta kuukauden, ja kepit sujuu jo superhyvin (huom: treenataan kerta viikkoon). Verkoista osan sai ottaa jo pois, ohjureita olen pitänyt vielä kaikki. Esteistä haasteellisin on tällä hetkellä rengas, josta olisi superkiva sujahtaa ali. Yksittäisenä ja ekana esteenä rengas sujuu kyllä. Olen nähnyt joillain käytössä elmu-kelmua, mutta se kuulostaa vaaralliselta. Kontakteilla 2on2off idea alkaa ehkä muodostaa pientä ymmärrystä harottavien korvien väliin, mikäli apuohjaaja on palkan kanssa apuna. Muutoin ei juurikaan. Keinu ei paljoa päätä pakota, ja ohjauskuvioihin Käämi reagoi tosi säpäkästi, jopa vähän liiankin. Kontaktit ja kepit ja rengas vaan kuntoon niin mehän mennään virallisiin. Enskesänä viimeistään.

Riittikin on tehnyt agia. Se on kehittynyt tosi paljon, mm kääntymään, mutta minä en. Ohjaan sen päin siivekkeitä ja ohi kepeistä ym. Hankalia keppikulmia pitäisi selkeästi treenata myös lisää. Ja innostuin myös ideasta ohjata laskeutumispaikka siten että suunta on aina oikea seuraavalle esteelle, mutta jos nyt opettelisi ensin mm. tekemään valssin siihen suuntaan mitä suunnittelin.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Nyt on taas pakastin täynnä hirveä, kiitos taina! On pojilla juhla-ateriat tiedossa.
Kää-mies odottelee pöytiintarjoilua.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lohjan agikisat

Viikonloppuna Lohjan agikisoissa, Siuntion koirakerhon järjestämänä.

Sunnuntaita vietettiin Showlinkin hallilla Lohjassa, juosten kaksi agirataa. Tuomarina oli muistaakseni Kari Jalonen, ja radat olivat vaikeita. Nollia ei hirveästi herunut, ja niinpä mekin Riitin kanssa päästiin ekalta radalta -15 vp suorituksella ja 4 sekunnin yliajalla kolmansiksi! Virhepisteet saatiin: hankala keppikulma, niin siitä vitonen kun lähti oikein mutta ei taipunutkaan, yks rima ja mun moka kun sanoin puomilla keinun käskysanan, niin Riitti totesi että näin korkeaa keinua en ala suorittamaan ja tuli kesken alas, yliaika siitä kun suoritti tuplana sekä kepit että keinun.

Toiselta radalta muistaakseni -10vp (ohjausvirhe joka oli kielto rimalta ja hankala keppikulma josta vitonen taas kun meni kaks keppiä kerralla) ja ilman aikavirhettä huolimatta tuplakepeistä, ja tämä tulos taisi riittää noin viidenteen sijaan. Toiselta radalta taisi tulla jo yksi nolla? En ole kyllä ihan varma.

Mutta kivaa oli. Nuo kepit pitää nyt hioa paremmiksi, Riitti ei ole mitenkään erityisen hyvä niissä jos kulma on yhtään hankalampi.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Silmäpeilaus

Perjantaita pojat kävivät eläinlääkärissä.

Pojat kävivät virallisessa silmäpeilauksessa Pakka Sarkasella. Yritin kysellä kenelle täällä päin kannattaisi viedä, mutta en saanut selkeitä suosituksia, niin valitsin sellaisen mikä ajankohdalta sopivin ja lähellä.

Riittiä tutkittiin, ja eläinlääkäri kehui että ompa nämä koirat tottelevaisia kun Riitti vaan istui paikallaan kiltisti, vaikka mitä härkittiin silmiin. Tulos J1, terve kaikin puolin.

Käämiä tutkittiin, niin eläinlääkäri pyörsi puheensa, kun salama-pyörremyrkyeläimellä oli vähän kivaa. Tulos kaikesta pyörimisestä huolimatta J1, terve kaikin puolin.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Muuttoa

Meillä on viikonloppuna edessä muutto, ja tähän liittyen kämppä on täynnä muuttolaatikoita. Myös koirat muuttavat mukana, tottakai.

Pakattukin on jo tärkeimmät, eli koiratreenikamppeet ja ...

maanantai 7. marraskuuta 2011

Sunnuntain gikisat

Riitti oli sunnuntaina pitkästä aikaa kisailemassa agilityä Hyvinkäällä, Hausjärven Haukkujen järjestämissä kisoissa. Vedettiin kaks agilityrataa ja yks hypäri, ja kivaa oli. Eka rata meni minulta ihan täysin muistellessa että mitenkäs tämmöistä koiraa ohjattiinkaan, ja Riitti vetäisi mm lentokeinun, väärän pään putkea ja lopusta oikaisiin vähän.. Toinen rata meni jo kivemmin, ja sieltä saatiin virhe kepeiltä kun ohjasin Riitin kakkosväliin ja kielto putkesta, minun ohjausvirhe sekin, ylläri ylläri. Kolmas hypärirata meni ihan huipusti, alussa en sanonut sille keppejä, niin niiltä kielto, mutta muuten puhdas rata. Riitillä suora hypärirata tuota kieltoa lukuunottamatta puhdas. Voitteko kuvitella. Kaikki radat ajaltaan noin -7 sekuntia, vaikka menetettiinkin sekunteja kepeillä.

Ja rimat pysyi! Jee!

Hirveä hinku päästä kisaamaan heti uudestaan.

Riitti ottaa lunkisti kehän laidalla