Riitti osallistui bortsujen & kelpieiden yhteistreeneihin, tällä kertaa pääsi tottistelemaan ilman Käämiä. Palkkailin pääasiassa nakeilla, mutta välillä myös narupallolla.
Riitti teki ensin paikkamakuita 2 kpl rivissä, toinen lyhyeltä etäisyydeltä, toinen pidemmältä matkalta, ja minä olin Riittiin selin. Vieressä pyöri skeittailijoita ja koiria käytiin palkkaamassa, vaikka kukaan ei liikkeitä samaan aiaan suorittanutkaan. Hienosti pysyi pää maassa ja koiran olotila rauhallisena. Meni jopa yllättävän hyvin suhteessa treenin vähyyteen.
Kävin viemässä eteenmenopalkan Riitin nähden kentän toiseen laitaan. Sitten tehtiin seuraamista pk-kaavion mallissa. Hidas seuraaminen ja täyskäännös tiputti kontaktin, muuten oikein kivaa seuraamista. Ääntäminen tuntuu vähentyneen sen jälkeen kun päätin etten enää puutu siihen, ääntäkööt. Ihan parissa kohdassa tuli hiljaista vinkumista. Sen sijaan osa pitkistä odotusajoista liikkeiden välissä menivät piippailuksi, mutta piippaus loppui kun tekeminen jatkui.
Tehtiin kaikki jäävät kerran, ja Riitti muisti ne oikein hienosti. Myös liikkeestä maahanmenon jälkeinen luoksetulo sujui superhyvin, selvästi evl:n luoksetulon pysähtymiset on unohtuneet tauon aikana. Nouto on Riitin tyyliin nopea, kapulan se nostaa takakautta edelleen, ja luovutus tiivis ja suora, sivulle siirtyminen hyvä. PK-esteitä kentällä ei ollut.
Lopuksi seuraamisesta eteenlähetys. Eka oli vino, sillä kentän laidalla ollut sula kohta veti puoleensa, Riitti selvästi mielellään juoksee jotain kohdetta kohti. Otettiin uudestaan seuraamisineen. Toinen oli tosi hyvä, ja tulikin suoraan palkalle vaikka vauhti muuttuikin jo lopussa kootuksi laukaksi (taisi usko meinata loppua kesken). Eteenmenopalkkana oli sellainen köysiraajainen pehmoeläin, joka vinkuu. Se on ihan huippu, Riitti leikkisi sillä loputtomiin.
Juoksutin Riitin myös kerran merkille ja ruutuun kun oli jo vaihdettu kamppeet pois, ja se meni inan liian takaosaan ruutua (siinä ja siinä oliko takajalat ulkona ruudusta), mutta eipä ole sekään liike 11kk aikana unohtunut. Mikäs se on tämmöisen koiran kanssa treenatessa.
torstai 31. maaliskuuta 2011
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Tiistaitokoa
Kiitos kuvasta Annamari! Enää kaksi kertaa jäljellä tiistai-tokoa hallissa.Tällä kertaa Käämi teki noutoa. Käämi meinaa tuoda kapulan mielellään laipasta. En palkannut vääristä suorituksista, ainoastaan oikeista. Mulla taitaa olla sille liian pieni kapula. Käämi teki myös jäävät, joissa maahanmeno oli vähän unohtunut, muuten sujui hienosti. Seuraamisessa palkkailin satunnaisesti liikkeellelähdöistä, käännöksistä, pysähdyksistä ja suorien pätkien jälkeen. Juoksussa Käämi meinaa edistää, mutta ei sen ole niin justiinsa.
Lopuksi tehtiin hyppyä, jossa on ongelmia ekalla käskyllä lähtemisessä, mutta istua Käämi osaa jo menemättä maahan. Selvästi näkyy se, etten ole palkannut vääristä suorituksista. Avoimen kaukot sujuvat jo oikein mallikkaasti 7 metristä, ja voittajankin kaukot 2 metristä. Kaukojumppaa on tehty kotona tosi paljon, siitä on selvästi ollut apua, on alkanut hoksata jalkojen paikan merkitystä. Toivottavasti eivät mene pienellä koiralla sekaisin avon ja voin käskyt kokeessa.
Tässä jos lähtee laskemaan ohjaajan opettamislaiskuudesta tulevia pistevähennyksiä, niin hypyn kaksoiskäsky -2p, seuraamisen juoksun edistäminen -2p, noudon väärä luovutustapa -2p, ja kaukojen väärä asento -3p niin enää ihan hirveästi ei jää pikkuvirheille tilaa. Ennen koetta pitää kyllä skarpata tuon palkkaamisen kanssa, ja ottaa ainoastaan avon liikkeitä, ettei tule turhia mokia. Treeniä vielä paaljon lisää.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Tiistain tokot
Riitti tuli mukaan ettei joudu olemaan yksin kotona, mutta kävikin niin hyvä säkä että ehdin ottamaan sillä pari liikettä. Riitti teki lyhyen seuraamisen ja eteenlähetyksen, sekä oli häiriökoirana paikkamakuussa. Hyvin on pysyny homma paketissa näin vähällä treenaamisella. Pian pitäisi lisätä tottistreenimääriä, jos sinne jälkikokeisiin meinaa.
Käämi teki avoimen luokan hyppyä, jossa se meinaa mennä maahan ennen istumista. Saatiin neuvo, ettei palkata ollenkaan, jos se käy välissä maassa. Tosin en viitsi kovin hirveästi tuohon puuttua, pääasia että hyppää, kun voittajassa ei tarvi enää istua esteen takana. Lisäksi Kääpä teki noudon, 8 kapulan rivi-tunnarin, ja paikkamakuun. Oikein kivaa työskentelyä.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Riitti hauhau:n agikisoissa
Riitti kävi tänään kirmaamassa kaksi rataa HauHau:n agikisoissa hyvinkäällä.
Eka rata meni tosi kivasti, Riitti oli yllättävän hyvin hanskassa suhteessa yleensä ekaan rataan. Koko alkupätkä meni tosi kevyesti ja helposti. Olisikohan ollut viidenneksi viimeisin este, jossa minä ajauduin liian lähelle Riittiä, ja Riitti kiersi esteen. Se uudestaan, ja yks hyppy hyvin, ja taas sama seuraavalla. On se kun emäntä ei ekasta opi. No, loppusuora meni tosi hienosti ja rimat pysyivät. 10vp ja 4sec yliaikaa.
Toinen rata meni vähän huonommin, kun ohjaajalla meni jalat maitohapoille. Ei meinannut jaksaa enää juosta. Eikun lenkille treenaamaan lihaskuntoa. Kepeiltä kielto, pujottelu vaan lähti huonosti liikkeelle, eikun uudestaan ja sitten meni hyvin. Ja sitten takimmainen rima tippui, se olikin eka alastullut rima pitkään aikaan. 10vp ja -2sec.
Video jälkimmäiseltä radalta: http://www.youtube.com/watch?v=QAhVGftNkNQ Kiitos taas kuvauksesta Janne.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Tokoilua
Tiistaina oltiin taas tokoilemassa. Käämi teki avoimen luokan liikkeet läpi. Seuraamisessa palkkailin mahdollisimman vaihtelevasti hyvistä kohdista painottamatta mitään erityistä. Liikkeestä seisomisessa palkka paikallaan pysymisestä, maahanmenossa jäävän suorituksesta. Noudossa Käämi hieman saalisti. Luoksetulossa läpijuoksu, pysäytys ja läpijuoksu. Kaukot kuudesta metristä. Estehyppyä hiottiin hieman enemmän, kun siinä Käämi meinaa mennä esteen takana maate tai kiertää esteen.
Paikkamakuussa teemahäiriönä oli rivistä nousevat koirat, jotka Käämi sieti hyvin.
Tänään tehtiin avoimen kaukoja 7 metristä ja voittajan kaukoja kahdesta metristä, sekä tunnari. Kiitos kuvasta Annamari!

maanantai 14. maaliskuuta 2011
Hiihtelyä ja tokoilua
Riitin kanssa oltiin taas hiihtämässä. Loppusaldona puolen tunnin jälkeen koira ei näyttänyt lainkaan hyytymisen merkkejä, lunta oli takin sisässä ja takapuoli kipeä, valjaat hajosi ja onnellisella koiralla oli kivaa. Onneksi valjaat oli jo valmiiksi hieman naftit, takapuoli paranee, paluumatka märällä takilla ei ollut pitkä, ja koirakin veti urhoollisesti kotiin asti puolikkaista valjaista huolimatta.
Käämin kanssa on opeteltu laatikon päällä seisomista, kaukoja, kurrea, jääviä, esineiden nimiä ja pään maahan laittamista käskystä. Riitin kanssa on treenattu taas valojen sammuttamista ja sytyttämistä, sekä siinä sivussa se on oppinut Käämille opetetut esineiden nimet. Taitaa olla kateus paras kannuste koirillakin. Tosin Käämi oppi kierimisen muutamassa minuutissa jo monta viikkoa sitten, mitä Riitti ei ole oppinut vieläkään. Poikkeus vahvisaa säännön?
Käämi murahti Riitille ekaa kertaa elämässään. Käämillä oli luu suussa, jota Riitti oli ottamassa Käämin suusta.

tiistai 8. maaliskuuta 2011
Tokotiistai
Kiitos kuvasta Annamari!Käämi oli taas tokottelemassa häiriön alla. Teki luoksetuloa läpijuoksuna, sekä odottamista. Oikein kivaa, vielä kun ohjaaaja jättäisi vartaloavut pois. Lisäksi seuraamista, josta harjoiteltiin vasemmalle täyskäännöstä ja istumista. Kivaa menoa siinäkin. Kaukot sujuu häiriössä jo neljästä metristä. Hyppyeste meni agiesteellä paremman puuttuessa kivasti (istuminen on vähän hidas). Tunnari tehtiin kerran ja toi oikean. Tykkään tosi paljon Käämin iloisesta tekemisestä, ja taistelun avulla saalispalkan sijaan on saatu ilmettäkin ohjaajalle mieluisemmaksi.
Lopuksi paikkamakuu 2min, piilossa. Tosi hieno, kerran vilkaisi liikkuria, ja kerran vierustoveria, muuten makaa oikein rauhallisessa vireessä.
Kotona on tehty tunnaria (n 90-95% onnistuu jo), jäävien jumppaa ja kaukoja.
Käämi oli osallisena elämänsä ekassa tappelussa: Ensin ihan sen naaman viereen pääsi rähjäämään uroskoira. Käämi vaan katseli sitä silmiin ja heilutti häntää. Vähän myöhemmin tuo samainen koira pääsi karkaamaan, ja rynnisti Käämin ohi, toisen koiran kimppuun. Käämi katsoi tapahtunutta ja heilutti häntää. Ei taida olla Käämin elämässä tapahtunut vieläkään mitään negatiivista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)