Viime torstaina oltiin taas K-S BCAK:n tokoissa, otettiin pääasiassa paikkamakuuta, ja haettiin siihen oikeaa tunnetilaa. Tätä pitää nyt työstää paljon. Tehtiin myös tunnari ja noudon luovutuksia, sekä leikittiin ruutuleikkiä.
Käämille on kertynyt painoa jo liki 16kg, ja säkäkorkeus on sen 51cm. Ei mikään pikkupoika enää, vaikka se siltä tuntuukin Riitin rinnalla.
Riitin tyttöystis on ultrattu kantavaksi eilen. Pentusia on siis tulossa.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
lauantai 20. maaliskuuta 2010
EVL-Toko Pieksämäellä
Tänään oli ne tokot mitä manailin jo etukäteen. Ne meni juuri suhteessa treenimäärään. Samoin tuo minun douppaus betasalpaajilla näkyi, niistä pysyn jatkossa erossa. Oma olo oli löysä, ja koira oli aivan yhtä löysä seuraamisssa. Ennemmin jännitän ja työskentelen skarpin koiran kanssa. Riitti piippasi liikkeiden välissä, mutta teki muuten suht hiljaa. Laittaisin nuo epävarmuuden ja minun jännittämättömyyden piikkiin. Eli eikun seuraavaa koetta kalenteriin. Tuomarina oli Kaisa Poutanen. Videokameran unohdin kotiin.
Istuminen 10
Paikkamakuu 5, Riitti otti painetta, tätä täytyisi treenata enemmän kuin kerran kolmessa kuukaudessa.
Seuraaminen 6,5 löysää menoa, oli sivusuunnassa välillä puolen metrin päässä, kontakti katkeili ja parissa kohtaa edisti.
Idari 5, seuraaminen löysää, jätti istumisen tekemättä.
Luoksetulo 7, seisominen meni pitkäksi sekä minulta että koiralta.
Ruutu 7,5 Haukahdus ruutuunlähdössä. Riitti jäi aivan etureunaan ja vetäisi tassut mahan alle, ja jäi näin juuri ja juuri nauhojen sisäpuolelle. Tuomari sanoi ettei ole ikinä nähnyt tuollaista suoritusta. Seuraamaantulo hyvä, mutta loppuperusasento oli löysä.
Ohjattu nouto 7,5 meni ravia merkille, ja laukkaa kapuloille, ja laukkaa kapulan palautuksen. Luovutusasento vino.
Metallinouto 8,5 vinkaisi sivulletullessa hiljaa.
Tunnari 8, potkaisi vahingossa oman kapulan pois rivistä, mutta toi sen silti kaikki haisteltuaan.
Kaukot 7,5 Eteni 20cm.
Yhteensä 234,5p, EVL2, sijoitus 4/8.

perjantai 19. maaliskuuta 2010
Käämi 7kk
Käämi 7kk 2pvä esittelee valokuvien sijaan itseopittuja taitojaan. Mikähän siitä tulee isona?
Sähkötyöt: Tietokoneen johtojen katkaiseminen kuolematta, päällä olevan valaisimen johtojen katkaiseminen kuolematta, nettipiuhan kuoriminen muovipäällysteistä, kuulokkeiden johtojen katkaiseminen, mp3 soittimen purku osiin.
Remppahommat: Ruuvattujen lattialistojen irrotus seinistä, tuolin jalkojen uudelleenmuotoilu, hammastikkujen teko tunnarikapuloista.
Rättikässyt: Maton puistelu, maton purkaminen päädystä lanka kerrallaan, maton rei'itys, patjan täytteiden silppuaminen.
Houdini-harrastus: Kiipeäminen tiskipöydälle 9-vkoisena, aitojen yli kiipeäminen, aitojen nostaminen ilmaan ja ali meneminen, nippusiteiden irroittaminen aidoista, oven avaus, lukitun vessan oven avaus, pistoolilukollisen hihnan irroittaminen kaulapannasta, vetoketjun avaus.

torstai 18. maaliskuuta 2010
KS BCAK treenit
Oltiin eilen illalla Riitin kanssa taas bortsutreeneissä. Tehtiin lyhyitä seuraamisia, palkaten niin eri vauhdeista kuin nopeuksista. Idarin jäävät, palkka oikeista asennoista. Luoksetulo liikkuroituna, palkka seisomisesta ja loppuasennosta. Ruutu liikkuroituna häiriöllä, palkka oikeasta paikasta ja seuraamaantulosta. Ohjatun noudon vasen merkiltä palkka luovutusasennosta. Hyppynouto liikkuroituna, palkka loppuasennosta. Kaukot liikkuroituna, palkka ekasta vaihdosta ja koko sarjasta. Tämä kaikki vei aikaa n 15min, eli nopeasti vedettiin kaikki läpi. Loppuun otettiin vähän paikkaistumis- ja makuujumppaa. Tosi kivasti meni treenit, etenkin suhteessa treenimäärään. Koira on ihan huippu kun kykenee tuollaiseen, vaikka varsin hyvin tiedän että se vaatisi paljon paljon enemmän säännöllisiä toistoja.
Mutta se tunnari.. Nyt loppuaika tunnarin pakkotoistoa, mutta luulen ettei se ehdi enää pelastaa asiaa. Tämä on vaan niin epävarma liike, että se vaatis jatkuvaa toistoa useita kertoja viikossa, eikä montaa toistoa edellisenä päivänä.
Kokeita varten suunniteltiin ohjaajan doubbausta beetasalpaajilla. Etenkin Kemijärvellä meidän kanssa kisanneet tietää, että se on siinä ja siinä että kykenen edes koepaikalle, puhumattakaan kehään menemisestä, ja kehässä suurin osa keskittymisestä menee siihen että muistaa hengittää. Nimimerkillä nyt jo jännittää. Joten vielä hieman lisää uusia tekijöitä kokeeseen.
Riitti sijoittui sbcak:n tokokoirakisassa 12. 1280 pisteellä. Onnea Coxi-veikalle, joka nappasi vuoden pk-koiran tittelin!

tiistai 16. maaliskuuta 2010
Treenitaukoa
Liian vähän on treenattu. Aivan liian vähän. Lauantaina ois tokokisat, mutta näillä treenimäärillä ei mitään toivoa ykköstuloksesta. Viime viikko oltiin pohjoisessa, välillä emäntä on ollu kipeänä, ja tämä viikko on mennään matalaliitoa pitkin poikin Suomea, huomenna suunnataan pääkaupunkiseutua kohti. En tiiä pitäiskö perua koko kisat, vai lähteä silti kokeilemaan.. Pitää nyt tässä vielä miettiä.
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Agikisat Varkaudessa
Emäntä oli kuumeessa, joten ohjaus on tavallistakin jähmeämpää. Onneksi koira osaa, niin ei haittaa vaikka on huono ohjaaja. Kaksi rataa, eka oli kiva, toinen vähän pyöritystä lopusta. Minusta ei mitään helppoja ykkösluokan radoiksi. Molemmilta vitonen, toinen tuli rimasta, johon Riitti otti vähän liikaa vauhtia, kun en kääntänyt sitä sille. Toinen vitonen tuli puomin kontaktilta, ihan täysin huonon ohjauksen takia. Itse olen ikuisuuden koiraa jäljessä, enkä antanut sille käskyjä. Riitti ei ole vielä kovin itsenäinen puomin suorittaja, jos minä olen noin kaukana takana.
Linkki videoihin:
http://www.youtube.com/watch?v=7UPbZWdgYcI
Seura oli loistavaa, ja ohjeet ratojen ohjaamiselle hyviä. Kiitos kyydistä Anskulle!
Linkki videoihin:
http://www.youtube.com/watch?v=7UPbZWdgYcI
Seura oli loistavaa, ja ohjeet ratojen ohjaamiselle hyviä. Kiitos kyydistä Anskulle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)