Viime kokeiden jälkeen ei oo tokoiltu. Nyt otettiin vähän jäävätreeniä. Riitti tarjoaa kisoissa istumiseen seisomista, ja treeneissä seisomiseen istumista. Huoh. Luoksetuloa hiottiin pätkissä. Kaukoja otettiin 3-25m etäisyyksiltä. Ne meni oikein hyvin.
Hiottavaa ois vaikka kuinka paljon. Aikaa vaan ei ole siihen hiomiseen. Saa nähdä millon ehditään seuraaviin kisoihin. Ei ainakaan enää tän vuoden puolella.
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
1lk aksatreenit
Käytiin tänään taas tuurailemassa agiliitotreeneissä. Treeninä oli putki-takaakierto ja hyppy-kepit-sama putki-takaakierto ja hyppy-eri putki-takaakierto ja hyppy. Riitti oli tosi pätevä! Ekalla kerralla tippi yksi rima, sitten hiottiin paria eri kohtaa, ja mun kropan asentoja niissä, sekä keppejä nurjalta puolelta, ja loppuun Riitti vetäisi puhtaan radan! Vähän tuli hieno fiilis. Riitti hakee hienosti itse oikean putkenpään, tästä treenistä oli mulle tosi paljon hyötyä. Näki taas että koira osaa, ja mie voin jäädä ohjaamaan sitä kaueammaskin, kunhan luotan siihen, ja kerron sille mitä haluan siltä. Riitti osaa myös kepit radalla nurjaltakin puolelta. Kerran ei mennyt niitä loppuun asti, ja kerran jäi yksi välistä, mutta nekin saatiin, kun himmasin sitä hieman ennen keppejä ihan vähän vartalolla, ja kun oikeasti vein sen kropallani keppien loppuun.
Itsenäisenä tehtiin välistävetoja kolmella vierekkäisellä rimalla, ja radalla oli myös kepit ja rengas. Riitti piti kaikki rimat! Ekalla kerralla tosin varasti ja meni renkaan väärästä kohdasta. Muutoin oikein pätevä mies.
Itsenäisenä tehtiin myös hyppy-a-keinu sekoitusta, ja Riitti oli oikein pätevä kontakteilla. Kepeistä pitäisi tehdä yhtä pätevät, että voisin vaan lähettää sen kepeille, ja mennä itse jo eteenpäin tai taaksepäin.

Agikisoissa
Ei me kisaamassa oltu. Vain vastaanottamassa ilmoittautumisia. Oli hurrrjan pitkä päivä, 14 tuntia... Mutta nyt on kisatyövelvoite suoritettuna, ja ensvuonnakin päästään harrastamaan. Kunhan ollaan Jyväskylässä.
Pojat oli päivän autossa, ja Käämi oli hyvin reipas! Kävin parin-muutaman tunnin välein käyttämässä sitä pissillä, ja se ei tehnyt autoon tarpeitaan. Lisäksi se oli oikein reipas, ja tervehti kaikkia ihania ihmisiä, ja olisi halunnut tervehtiä kaikkia koiriakin. Kuitenkin vain yhtä 5kuista bortsupentua hetken leikitimme. Paikalla oli myös 10-viikkoinen espanjanvesikoira, joten Käämi ei ollut edes nuorin.

maanantai 23. marraskuuta 2009
Käämi 14 vkoa
Käämi osaa seisoa melko hienosti, mutta emäntä on surkea rajaaja. Tässä todistusaineistoa:
Lisäksi kameran tarkennusominaisuudet ovat suorastaan huiput:

Loppuun yksi söpistelykuva

Käämi sanoi lauantaina iltalenkillä pöh jollekin pimeässä kävelleelle miehelle. Tämäkö nyt on tämä mörköilyn alku?? Lisäksi se oli eilen kuuntelemassa ilotulituksia, ja oli kuin olisi kuullutkaan mitään.

Riitti bortsuerkkarissa
Riitti oli eilen bortsuerkkarissa. Se sijoittui avoimissa EH3, ohittaen kaikki muut EH:n saaneet koirat! Vähän se on komea supermies!
Arvostelu on hukkateillä, en tiedä miten onnistuin. Sitä luki niin moni, niin en osannu pitää siitä tarpeeksi huolta. Mutta ei siinä mitään fiksua ollut: "3,5v isokokoinen uros, vois olla parempi pää, etukulmaukset puutteelliset, takakulmaukset ok."

lauantai 21. marraskuuta 2009
Jyväskylän KV
Riitti kävi tänään Soile Bisterin tuomaroitavana Jyväskylän KV:ssa. Varasertiä ei uroksissa jaettu, joten meille ei ollut mitään saavutettavaa. Arvostelu oli kiva, mutta liikkeet tiputti, ja häntä tiputti lisää. Elikkäs AVO-H, kuten monelle kisakumppanillekin. Lämmittelyt tehtiin aamulla pyöräillen, joten senkään piikkiin ei voi laittaa. Saana esitti Riitin, ja Riitti kulki vielä korkeammalla hännällä kuin minulla viimeksi. Mietin tässä että pitäiskö itse esittää se huomenna, jos se nyt on päättänyt Saanalle äijäillä. Ehtisi Saana keskittyä Humppaan täysillä.
No mutta se meidän arvostelu:
Suurikokoinen, hyväluustoinen, maskuliininen uros. Seistessä kaunis ylälinja. Ilmeen tulisi olla parempi. Turhan suora edestä. Hyvä takaosa ja runko. Tulisi liikkua maatavoittavammin pidemmällä askeleella. Korkea-asentoinen häntä. Erinomainen luonne. Esiintyy hyvin.
Huomenna sitten tosikoitokseen, bortsuerkkariin!

perjantai 20. marraskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)