Eilen käytiin Käämin kanssa junalla Tampereella, ja töissä toimistolla. Käämi oli tosi pätevä penne. Asema, hissi, liukuovet, ritiläportaat tai juna eivät pelottaneet yhtään, ihmisvilinässä meni kuin kala vedessä, eikä välittänyt Tampereen keskustan autoliikenteestäkään yhtään mitään. Takaisin tullessa juna oli ihan tupaten täysi, jouduttiin istumaan käytävällä, kun koiraosasto oli täynnä koirattomia ihmisiä. Kyllä ärsytti. Käämi nukkui keskellä käytävää kyljellään, eikä edes herännyt, vaikka ihmisiä käveli yli. Mikäs se on tällaista pentua sosiaalistettaessa, kun mitään ei tarvitse tehdä.
Toimistolla se kävi päivän aikana pari kertaa pissillä ulkona, muutoin lähinnä koisaili. Toki viihdytettyään ensin toimiston ihmisiä syömällä mm pahvia ja olemalla vaan mielettömän söpö.
Polkupyörää kohtaan sillä ei ole tervettä pelkoa. Yritin taluttaa pyörää, niin tuo juoksee pinnojen väliin ja renkaiden alle.
Kolmeen päivään ei ole tullut edes öisin tai yksinolojen aikana pissejä sisälle.
lauantai 31. lokakuuta 2009
torstai 29. lokakuuta 2009
Käämin sisäsiisteyspäivä
Käämi the Käpylehmä on hyperpätevä pieni 10-viikkoinen. Tänään on käyty 5 kertaa pihalla, ja iltalenkki enää edessä. Yhtään pissiä tai kakkaa ei ole tullut sisälle. Ei edes 3h yksinolon aikana! Tässä on kumminkin oltu hereillä jo yli 14 tuntia, eli edes joka toinen tunti ei tarvitse käydä pihalla, etenkin kun aamuisin ne käyttökerrat on heti herättyä ja siitä noin tunnin päästä. Yöt tuo on useinmiten sisäsiisti, joskus tulee kahdelta pissi, joskus ei.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Agiliitelyä
Riitin kanssa harjoiteltiin tänään putken oikeaan päähän hakeutumista, vaikka mie olin putken takapuolella. Riitti haki oikein hienosti juuri mitä tarkoitin! Otettiin myös hyppytreeniä 4 esteellä, siten että se joutui itse hakemaan estekorkeuksia ja vaihtelevia estevälejä. Riitti oli hyperpätevä, pari kertaa meni yhden esteen ali, kun otti liian pitkän laakahypyn pystyäkseen enää hypätä, mutta rimat pysyivät! Olen niin ylpeä siitä! Ja kontakteja, sekä keppejä otettiin myös, niitä pitäisikin näköjään hioa vähän enemmän.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Tokoa ja agiliitoa
Tänään oli sekä eka mölliagility, että Training Tracs treenit. Lisäksi pyöräilyä ja vesisateessa kastumista. Ja käytiin shoppailemassa vähän kanankauloja lisää.
Training Trackseissä tehtiin seuraamista, metskunoutoa ja ruutua. Paljon tuli taas kotiläksyjä! Emäntä vaatisi kropanhallintatreeniä, koira osaa jo kaiken, jos sille vaan kertoo että mitä ja miten.
Mölliagilityssä oli taas rimojen lentelyä ilmassa. Muutoin oikein kivasti. Päivän ratana kuvan mukainen pyöritys. Itsenäisenä tehtiin 3 hypyn, putken ja keppien pyöritystä, siinä Riitti oli oikein pätevä. Käämi pääsi tekemään keinun, ja ei varmaan edes huomannut kävelleensä jossain, kun oli niin keskittynyt lihapullan syömiseen.

Käämi 10 vkoa
Käämi the Käpylehmä, 10vkoa, näyttää miten paimenpojat ovat melkein jo kuin näyttelytähdet! Upea näyttelyposeeraus, kulmaukset ja kaikki menee ihan tosi hienosti:
Tässä itse tähden mielipide aiheeseen:
Rajaamisen alkeet -kurssi tekisi kuvaajalle ihan hyvää.
Ja se vimppa kuva, joka onkin samoin päin kuin edelliset kuvat.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
lauantai 24. lokakuuta 2009
EVL2 Pieksämäki
Tänään taas EVL:ssä, Pieksämäellä. Tuomarina Pauli Härkönen.
Istuminen 9,5 (oli katsonut taakse)
Paikkamakuu 9 (etutassut mahan alla)
Seuraaminen 9 (Vau!!! Yks perusasento oli liian edessä. Oli ihan hiljaa.)
Idari 6,5 (Seisoi istumisen)
Luoksetulo 8,5 (Yks haukahdus, perusasentoon tulo olisi voinut olla siistimpi)
Oli tästä poikki.
Ruutu 0 (Ruudun vieressä ollut merkki häiritsi, ja Riitti kääntyi metriä ennen ruutua sinne. En saanut sitä käskyillä enää ruutuun asti, jäi etutassut ulos.)
Ohjattu 9
Metallinouto 9
Tunnari 9 (Kaikissa olisi saanut olla inan parempi ote kapulasta)
Kaukot 6,5 (kahteen kaksoiskäskyt ja eteni loput pisteet)
234p, 2-tulos, 4/7. Ruudusta 6 ois riittäny ykköstulokseen. Videota 2-osasta myöhemmin.
Käämi hyöri pätevänä kokeen jälkeen hallin pihalla, tervehtimässä niin ihmisiä kuin koiria. Eikä pelottanut yhtään!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)