torstai 13. helmikuuta 2025

Tokoa ja Rallya

Voihan sääntömuutokset. Toko muuttui helpompaan suuntaan, mikä on aiheuttanut pahan tokokärpäsen pureman. Mutta minulle täysin puskista tietoon tulleet rallyn 2026 tulevat sääntömuutokset on aiheuttaneet pakokauhun, eikä tee mieli edes aloittaa treenaamista. Meillä on mestarissa niin paljon keskeneräistä, että en tiedä ehditäänkö kisata tänä vuonna mestarissa, ja ensvuonna menee säännöt uusiksi, niin ei tee mieli edes aloittaa treenaamaan. Linkki sääntömuutoksiin. Täytyy mennä johonkin koulutukseen, että sisäistäisi nämä uudet säännöt. Voisi käydä luennon (maaliskuussa oli palveluskoiraliiton webinaari tulossa) ja sitten jonkun vaikka 5 kerran kurssin. Ehkä syksyllä. Jospa se Rally-kärpänen sieltä löytyisi.

Tokovideo tammikuulta, ohjatun noudon harjoittelua:
Tokoa on tehty paljon, ohjatussa noudossa harjoitellaan että Kide katsoisi kapuloiden viemisen. Luoksetulossa häivytetään pysäytyspaikan apuja sivusuuntaan. Ruudussa harjoitellaan kaukana maahanmenoa siten että menisi ns hissinä, eikä tulisi eteenpäin, muuten on riski että ylittää nauhan, koska jää vähän eteen. Jäävissä opetellaan erottelua. Kiertohyppyhässäkässä kootaan palasia yhteen. Seuraamisessa opetellaan siirtymiä. Paikallaanolossa opetellaan piiloa. Tunnarin opettamista vältellään. Sanoisin että ihan kisakuntoinen paketti saadaan tästä tänä vuonna, mutta siitä en yhtään tiedä oppiiko Kide tunnarin, jos en treenaa sitä ollenkaan :D

perjantai 3. tammikuuta 2025

Hyvää Uutta Vuotta 2025!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025! Joulukorttikuva jäi ottamatta, olevinaan liian kiire. Unohdettiin myös ilmoittautua paras harrastuslöwchen kisaan, mutta toisaalta ei me kolmella kisalla vuoteen olisi pärjätty, kun muut ovat olleet ahkerampia. :) Koirasta ei tainnut tulla otettua yhtään kuvaa koko joululoman aikana! Lomareissussa oli ihanaa tämmöisen vieraidenkin lapsien kanssa toimeen tulevan ja paukuista piitaamattoman koiran kanssa, joka siivoaa keittiön pöydänalusenkin ruoan jälkeen mukisematta. Kide sai myös uuden lempinimen Nuudelipuudeli. Kide astui johonkin pieneen lasinsiruun tms, ja tassu oli pari päivää vähän pipi, mutta haava oli niin pieni että mentiin vaan kotihoidolla, ei käyty edes näyttämässä eläinlääkärille, laitettiin vaan itse puhdistusainetta ja pihkavoidetta pari kertaa (sekä tötterö, koska muuten pihkavoide päätyi suuhun). Nyt sekin on jo parantunut. Ja jostain jouluruoasta meni maha yhtenä päivänä vähän löysälle, tämä onkin eka kerta sitten pikkupoikien syntymän että Kidellä on ollut maha sekaisin. Kerran muistan että aiemmin on ollut. Tosi terveenä on siis pysynyt.

Vuosi 2024 suunnitelmat jäivät vähän vajaaksi. RTK3 tehtiin, mutta BH ja mestariluokka jäivät välistä. Toko alo ja avo käytiin yhdet käynnit, mutta voi liikkeet eivät ole valmiita. Polvitutkimuksissa ei käyty, eikä luonnettakaan tutkittu.

Vuodelle 2025 otetaan tavoitteeksi joko toko VOI 3 kisaa (TVA voi olla vähän liian iso pala) tai Rally mestariluokan 3 kisaa (RTK4 voi myös olla vähän liian suuri pala). Tokoon liittyen sanoin pari vuotta sitten, että ei ikinä kisata evlssä, mutta vähän on alkanut kutkuttaa niidenkin liikkeiden opettaminen, kun monet treenikaverit ovat niitä alkaneet harjoitella. Kaksi treenikaveria on jo valioituneet tokosta! Ja harkitaan sitä luonneasiaa jos saisi kesäreissun yhteyteen. Kide täyttää keväällä 5 vuotta! On siis kohta koira parhaassa iässä, ja kisaikää on vielä jäljellä jos vaan terveenä pysyy, ihminen ja koira.

Kide aloitti juoksut joulun kunniaksi, en muista tarkkaa päivää. Täytyy kirjoittaa johonkin ylös, koska nämä unohtuu. Edelliset oli ehkä kesän jollain lomareissulla? Kide osaa tähdätä juoksunsa aina kyläilyiden yhteyteen, niin ei mene omat matot pyykkiin!

perjantai 20. joulukuuta 2024

Voi-treeniä

Luoksetulon pysäytyksiä on harjoiteltu tassutargetilla. Tavoitteena olisi häivyttää tassutargetti vähän pienemmäksi. Vielä mietinnässä on mikä se pienennys olisi, mutta tällä hetkellä ajattelin ehkä vaihtaa alustan puomiin ja sitten rimaan ja puolittaa riman ja siirtää sen vähitellen sivuille.

Kierrossa on harjoiteltu luopumista, eli että voisin laittaa tassutargetin pysäytykselle ja Kide malttaisi ensin kiertää ja vasta sitten ottaa targetin. Tässä on päästy jo kohtuulliseen ajatukseen asiasta. Kierron hypyissä suunnat on jo aika hyvin hallussa. Hyppyjen ohitus sujuu sekin jo melko hyvin. Tässähän alkaa olla palaset hallussa, enää puuttuu matka ja palapelin kokoaminen. Pallon kanssa ei lähtenyt yhtään lapasesta, käy ihan oma-alotteisesti juoksemassa kiertoa ja esteiden ohituksia!

Ohjattu nouto on lyhyellä matkalla kanssa jo tosi kiva.

tiistai 12. marraskuuta 2024

Tokon voi-voi-voi tilannekatsaus

Seuraavana edessä olisikin sitten tokon voittajaluokka... Alla listaus liikkeistä ja missä vaiheessa treenit ovat, ja mikä on kerroin (eli miten hyvin olisi hyvä osata):

Paikalla makaaminen 2 minuuttia, kerroin 2. Paikkamakuu onnistuu hyvin ja vuoronperään häiriöitä on tehty todella paljon. Myös kotona piiloon meno onnistuu hyvin, mutta treenihallissa piiloharjoitukset on vasta sekunnissa. Aloitetaan onnistumisien kautta.

Seuraaminen kerroin 4, seuraaminen on oikein kiva, välillä perusasentoihin tarvitsee lisäkäskyn (johtuu rallysta). Sivuaskel vasemmalle voisi olla kauniimpi. Kesto on tässä se suurin haaste, tehdään tosi harvoin yli 5 askelta palkatta.

Kaksi jäävää, kerroin 3, jäävien erottelu vaatii harjoittelua.

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan, kerroin 4, luoksetulo on oikein hyvä, pysähtyminen ihan alkeissa! Ollaan nyt harjoiteltu pallon heitolla. Tämä on liike josta en usko että voisi yli 8 saada, tosin ainakin ennen pelkällä läpijuoksulla sai pisteitä, joten en ota liikaa stressiä. Pysähtyy jos pysähtyy.

Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo, kerroin 4, tässä ei oikeastaan avoimeen ole uutta, luokse osaa tulla. Suurin haaste on se oikea paikka, irtoaminen ylipäätään ja maahanmeno (käskyjen erottelu) käskystä.

Ohjattu noutaminen, kerroin 3, tämän Kide osaa jo, mutta ei meinaa aina löytää pienenpieniä kapuloita, isot löytää hyvin. Voisin kokeilla maalata ne pienet, tai sitten harjoitella sitä ison kantoasentoa. Tämä on minusta pienen koiran kidutusliike, yksi treeni ja pitää varata hieronta. Saksassa oli myynnissä joku ultrakevyt sääntöjen mukainen kapula, jos joku tietää mistä löytyy niin ostan heti.

Tunnistusnouto, kerroin 4, tätä Kide ei tajua vielä yhtään. En tiedä miten edes aloitettaisiin treenaamaan, purkkihajujuttuja ja pusikosta etsimistä kokeiltiin, mutta ei syttynyt lamppu. Tämä on varmaan se, että kun tämä saadaan edes jollain tasolla tajuamaan, niin uskalletaan kisata.

Kauko-ohjaus s-i-m, kerroin 4. Kide osaa m-i-s-m-i-s mutta ei osaa s-i vaihtoa, etenee siinä. Tästäkään en osa stressiä, jotain pisteitä tästä saadaan.

Merkin kiertäminen, pysähtyminen ja ohjattu hyppy esteen yli, kerroin 3, tätä ei osata ollenkaan. Merkin ehkä kiertää (tai sitten esteen tai hyppää mennessä esteen), mutta ei pysähdy, ei osaa erotella asentoja jos pysähtyisi (se tosin on silti 8 jos muut osat onnistuu), eikä hyppää paluuhyppyä. En tiedä miten edes aloitettaisiin treenaamaan, on niin paljon palasia mitä pitäisi opetella. Ehkä takaperinketjuttamalla?

Kuulin juorua että toko ja kaiketi myös rallysäännöt on muuttumassa, en ole kyllä yhtään seurannut mitään. Ja joku sanoi että myös ennen ensvuoden kisaamista pitäisi suorittaa eettinen ohje -koulutus. Niissä näytti olevan vielä tilaa loppuvuodelle, että se onnistuu.

maanantai 28. lokakuuta 2024

Kide Toko AVO kisa

Päästiin varasijalta kokeeseen, saatiin lauantaina tieto. Sunnuntaina ajeltiin Hyvinkäälle Ilkka Stenin tuomaroimaan kokeeseen. Ihana Hansku oli liikkurina, hän on niiin mukava, että ei kehässä edes jännittänyt ja koiralla oli tilaa suorittaa. Luoksepäästävyyteen tuomari tuli suoraan ulkoa, ja hallin ovi paukahti takana ja käveli siitä suoraan Kiden luokse meidän tavaroiden viereen, ja Kide vähän haukkui tuomaria. Onneksi tuomari varmaankin tajusi että oli ollut hieman epäilyttävä, ja antoi Kiden hetken rauhoittua muutaman sekunnin ja sitten hetken päästä ei ollut mitään ongelmaa käydä tervehtimässä tuomari rauhallisesti. Näitä luoksepäästävyyksiä pitää selvästi vielä treenata.

Valmistautumisena tehtiin paikallaolon vieruskavereiden kanssa ihan lyhyt parin sekunnin paikallolo, pari sivulletuloa, 1 targetti, 1 kapulan pito ja 8 liikkeestä seisomista (joista osa meni pieleen). Lisäksi Kidellä oli vähän turhan paljon virtaa, niin annoin sen retuuttaa leluaan ihan itsekseen pitkällä hihnalla tai olla häkissä loppuajan, ettei kerää minun jännittämisestä painetta. Juuri ennen kehää otin sen hetkeksi syliin ja annoin pari lihapullaa. Vein kehään irti, ekaa kertaa ikinä, se tuntui sopivan meille.

Liikejärjestys oli eri kuin tavallisesti. Ensin oli:
Paikalla istuminen, kaikki koirat istui tosi nätisti, kaikille 10
Estenouto 8, heitin tosi vinoon, ja uusin heiton. Kide haki ja piti tosi reippaasti ja nätisti.
Ruutu 8, Kide bongasi ruudun tosi hyvin, meni tosi kauniisti keskelle aivan täydelliseen paikkaan, pysähtyi hienosti, mutta maahanmenoa ei ensin kuunnellut. Liikkeestä jäävänä oli seisominen, 9 siinä minulta pieni vartaloapu, jonka käytin ihan tarkoituksella koska erottelu on meillä vaikeaa.
Luoksetulo 10, kaunis
Seuraaminen 9, kaunis myös, peruutuksessa lopun istumiseen pieni vihje ja yksi herpaantuminen Kideltä juuri kun piti pysähtyä. Mutta tämä tuntui tosi hyvältä, sanoisin että oli minulle ihan kympin seuraaminen.
Kaukot 6 takana oli ilmastointikone joka suhisi, ja ääni kaikui hallissa tosi paljon, niin oli varmaan koiran vaikea saada selvää. Ehkä myös olisin voinut valmistella paremmin, Kide ei ehkä tiennyt mikä liike.
Kierto 8, hahaa, tämä oli päivän paras! Jaanan ottamalta videolta näkyy että Kide ei itseasiassa valmisteluissa katso kiertoa vaan loppupalkkaansa. Kide lähti suoraan juoksemaan loppupalkalle, mutta kuunteli onneksi nimensä ja teki tehtävän loppuun. Kokonaisvaikutus 10, tuomari kehui iloista suoritusta, ja siihen olen itsekin tosi tyytyväinen.

Se tekee yhteensä 273p, sijoitus oli 2/7 ja AVO1 tulos. Siirrytään suoraan voittajaluokkaan.

Video löytyy täältä: https://youtu.be/gAQS_HAIeKY kiitos kameran päällelaitosta ja kääntelystä isovillakoiran omistajalle. Loppukevennys valitettavasti jäi ulos kuvasta kun Kide meinasi karata loppupalkalle :) Mollyn emännällä Jaanalla on se videolla, loppukevennys on kohdassa 5:45 eteenpäin, kiitos videosta Jaana!

Pohdintana, vire ja hallinta oli tänään ihan tosi kauniisti paketissa, olen tosi tyytyväinen. En tiedä johtuuko enemmän puolen vuoden kisatauosta, vai treenien sopivuudesta vai iän tuomasta varmuudesta. Eikun vaan nyt voittajaluokan liikkeet pakettiin ja kisoja katselemaan.

Loppuun vielä kuva tytöistä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa 2 leijonaa samassa kokeessa, samassa luokassa, ja molemmille 1-tulos!

maanantai 23. syyskuuta 2024

Syyskuvia

Kide poseeraa Myllykoskella. Tuolla oli takiaisia, niin oli pakko laittaa poskiponnarit, että ei mene ihan takiaisiin nassukarvat.
Ja luontopolulla.
Siistin myös turkin vähän rodunmukaisemmaksi. On se vaan niin nätti. Jospa tämä nyt saatais kesään mennessä kasvatettua näyttelymittoihin? Koitin ottaa sivukuvaakin, mutta ei tullut niin hyvää että kehtaisi näytille laittaa.
Talvikaudelle päästiin ryhmään, ja tokoillaan noin jokatoinen viikko. Huippua! Ilmottauduttiin myös 27.10. tokoon, mutta mahduttiin vain varasijalle. Mutta jos ei sinne, niin joskus tähän syksylle meinattiin avointa yrittää. Yhtään en tiedä meneekö Kide ruutuun tai tekeekö oikean jäävän, mutta muut pitäisi ehkä onnistua, ainakin hyvänä päivänä.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Kesäkuvia ja vähän tokoa

Terveiset Aulangosta!
Kesä hurahti lomaillessa. Miten aika meneekin niin äkkiä. Kide vietti kesää mm. mökillä suppaillen ja kalastellen, metsissä ja puronvarsilla ihaillen kasveja, pihalla leikkien lasten kanssa ja mikä pienelle koiralle tärkeintä, sylikoirana.
Käytiin me todistettavasti kerran treeneissäkin!
Kide treenaili kesällä hieman tokoa. Ikuiseen murheenkryyniin ruutuun saatiin uusi vinkki Joannalta, että aloitetaan hinkkaamaan sitä niin, että Kide on jo ruudun sisällä eri paikoissa, edessä, takana, kulmassa ym, ja siitä pitäisi löytää se oikea paikka ilman kosketusalustaa. Ihan kuin nyt olisi joku lamppu syttynyt? Lisäksi sivussa tehdään pitkää matkaa suoraan ruokakupille. Pitkänä matkana suoraan ruokakupille menee jopa 35m, mutta mihin pieni koira ei ruoan perässä juoksisi. Menisi varmaan 100 metriä yhden nakinmurun perässä. Myös kierto on sujunut, ja suurin haaste on ehkä se, että valitsee kierron ohi muista tehtävistä. Tätä en olisi vuosi sitten uskonut.

Jäävien erottelua on harjoiteltu uutena temppuna edessä peruuttaen. Tämä oli minulle ihan uusi metodi, mutta Kidestä niin hauska että häntä heiluu ihan kokoajan. Luulin jo nähneeni kaiken, mutta niin se vaan kannattaa käydä uusilla kouluttajilla hakemassa vinkkejä. Kiitos tästä vinkistä Pipsalle!

Noudossa vaikeaa on pysyä paikallaan, ja sitten kun on maltettu niin eipä paljoa nappaile juosta. Harjoitellaan nyt sitten malttia erikseen ihan omana tehtävänä, irroitettuna kokonaan sivullaolosta ettei tehdä siitä tylsää, ja noutoa erikseen. Kaukoissa takapalkalla on saatu matkaa, mutta saa nähdä miten me tässä päästään eroon siitä takapalkasta. Vahingossa Kide oppi tarjoamaan tässä myös todella kaunista seisomista, vielä pitäisi keksiä sille sana ja painaa se (meidän molempien) muistiin, niin sillähän on vahingossa voittajan kaukot kasassa. Paikkaistuminen on sujunut myös hyvin, n 20 sec ainakin pysyy lysähtämättä maahan.

Osa kouluttajilta saaduista vinkeistä on ollut tosi hyviä, mutta niin työläitä, että meidän treenimäärillä (=kerran kuussa, joskus kahdesti) ei mitään järkeä alkaa harjoittelemaan niitä. Mutta jos edistyminen on tätä tahtia niin kyllä me vielä avoimeen luokkaan tänä vuonna uskalletaan! Rallya sen sijaan ei ole treenattu, eli mestariluokka jää ensvuoteen. Tai jos huomioidaan tämä ajan rajallisuus niin ennemmin sitä seuraavaan.