Ilmoitin Kiden tokon alokasluokan kisaan, kun kerrankin sattui kisa läheltä, jonka kanssa ei ollut päällekäin menoja. Tuomarina oli minulle uusi tuttavuus Mari Väänänen, jota moni treenikaveri onneksi kehui mukavaksi. Hän olikin oikein mukava jo luoksepäästävyystarkastuksessa, joten ei tarvinnut jännittää sitä. Kisaajia oli 7, joten luvassa oli myös ihanan pienet paikkamakuuryhmät, meille osui paikallaolokavereiksi labbis ja tolleri, joka sekin oli kiva kun treenikavereista löytyy molempia rotuja.
Ihana kisakaveri kuvasi meidän suorituksen, video löytyy täältä.
Ensimmäisenä liikkeenä oli seuraaminen, Kide oli ehkä vähän väsynyt (kisat alkoi klo 20, meidän suoritus n klo 20:50), mutta yleisilmeeltään seuraaminen oli ihan ok ja paikoin tosi kaunista. Yksi istuminen jäi puuttumaan, siihen piti antaa ylimääräinen käsky, joten siitä varmaan suurin vähennys, arvosana 8.
Seuraavana oli Kaukokäskyt, joista ekaan käskyyn Kide ei reagoinut. Muuten oikein hieno. Siitä 8. Luoksetulo oli ihan oppikirjasuoritus, siitä 10. Liikkeestä maahanmenossa minä olin hättänen ja annoin tuplakäskyn ja vartaloavunkin vielä. Siitä 7.
Hypyssä Kide ei istunut lopussa, ja vaikka tuomari sanoi että se käsky pitää antaa itsenäisesti niin empäs sitten muistanut. Siitä 7. Kaksoiskäskyllä ois varmaan saatu 8? Noutoesineen pito oli myös kuin oppikirjasta. 10.
Paikkamakuu myös ihan oppikirjasuoritus, vaikka molemmat vieruskaverit oli vähän levottomia. Tosin kuulemma tässäkin kumarruin hieman, olisi suotavaa pitää ryhti paremmin. Silti 10.
Kokonaisvaikutus 9, tästä samaa mieltä, Kide vastasi hienosti välipalkkaan ja ilme oli ihan ok, mutta esim aloitusperusasentojen haku oli vähän hidasta. Ehkä itse olisin voinut kehua myös sanallisesti enemmän, koska Kide tykkää siitä hieno sanasta.
Lopputuloksena tästä tuli yhteensä 176 pistettä mikä tarkoittaa 1-tulosta! Pari pistettä enemmän ois voitu saada jos oisin hoksannut sanoa istu hypyssä. Tulos vastaa kyllä minusta aika hyvin myös treenimäärää, eli osattiin kaikki tehtävät hienosti ja virekin säilyi ok, mutta parempaankin olisi voitu pystyä, jos ois tehty vähän enemmän erilaisia harjoituksia. Sijoitus oli 3/7.
Seuraavia kisoja ajatellen meidän pitää treenata aika paljon. Lisää pidempiä seuraamisia, suoria pätkiä, erilaisia häiriöitä ja automaattisesti istumista. Minun pitää myös opetella kohdat joissa käytän lisäkäskyn, ja että mikä se käsky on, rallyssa käytän sanaa hieno. Kaukokäskyihin pitää miettiä valmistelusana, jotta ei mene sekaisin muihin paikallaoloihin. Liikkeestä jäävän alkuseuraamismatka oli myös pidempi kuin mitä on treenattu. Toko on aika pitkää tylsää verrattuna rallyyn jossa kokoajan tapahtuu. Aloitusperusasentoja sosiaalisen palkan jälkeen pitää harjoitella ja palkata paljon! Myös omaa luottamista siihen että Kide kyllä tekee vaikka ei aina ihan heti käskyn kuultuaan. Ja omaa ryhtiä täytyy hioa. Voiko yhteispainoltaan 15kg kaksosten kantamista syyttää lysähtäneestä ryhdistä, vai löytyisikö syy kuitenkin jännittämisestä? :)
sunnuntai 3. maaliskuuta 2024
sunnuntai 28. tammikuuta 2024
RTK3 Kide
Kide tänään Ojangossa Pia Heikkisen tuomaroimassa kisassa 91p, 3/15 ja RTK3! Menolippu mestariluokkaan!
Radalla oli paha hyppy-peruutus yhdistelmä. Muuten kiva ja ei mikään supervaikea rata.
Hieno -kommenttien sarja lämmittää aina mieltä *sydän*. Myös tasapainoiseksi ja taitavaksi pariksi meitä kommentoitiin. Pari hieman epätarkkaa temppua ja peruutus jouduttiin uusimaan. Muuten oli superihana flow ja hyvä yhteistyö.
Linkki videoon tässä. Kiitos kisakaverille kuvauksesta!
sunnuntai 14. tammikuuta 2024
Treeniä pukkaa
Treenivuosi on alkanut mukavasti. Kide teki tokon alokasluokan kisamaisen treenin, ja seuraamista lukuunottamatta se meni oikein mainiosti. Palkkasin kaikki siirtymät, mutta itse liikkeitä en palkannut. Tässä voisi hyvin suunnitella kokeita, kunhan löytyy riittävän läheltä sunnuntaikoe, sellaisena päivänä kun ei olla reissussa. Eli ehkä maaliskuussa. Treenaillaan noin joka toinen viikko, mutta tehdään myös ylempien luokkien liikkeitä, joten kyllästymiseen asti treenejä ei pääse tulemaan. Avoimen ruutu ja merkin kierto on eniten kesken, ne joskus sujuu hyvin ja joskus on ihan hukassa. Toisaalta toistoja on niin vähän, että kovin suurta edistymistä ei voi olettaa. Voittajanluokan kaukoista seiso-maahan vaihto ihan läheltä onnistuu jo, kauempaa ei. Tunnari on ihan toivoton. Ohjattu nouto on ihan kisavalmis.
Rally-Tokoon saatiin kisapaikka 28.1. Ojankoon, ja päästään taas treenaamaan samaan halliin kaverin kanssa ennen kisoja. Ihan mahtavaa. Kotona on tehty jotain voittajan liikkeitäv olkkarin matolla, ja seisominen on edistynyt tosi paljon, uskoisin että Kide alkaa erottaa jo seiso, istu ja maahan käskyt toisistaan. Mutta oikealla molemmat oikeaan sekä jalkojen ali puolenvaihto on vaikeimmat nyt. Toivotaan että niitä ei tule, tai sitten että ehditään niitä treenata kisavarmemmiksi. Niitä on ehkä turha uusia jos kisoissa ei onnistu, koska tulee vain ylimääräisiä miinuksia ja ei välttämättä onnistu uusimallakaan. Uskoisin kuitenkin että tulos ja sen myötä koulari saadaan, ellei joku mene ihan mönkään. Siksipä en uskaltanut ilmoittaa kuin A kisaan, en B kisaan ollenkaan, koska mestariluokkaan ei olla valmiita. Kuvia ei ole tullut Kidestä otettua, koska tuo sen turkki ei ole minun mieleen. Turkki on myös hankalan mittainen, se menee jo takkuun, Kide ei nää eteensä kunnolla ja tekisi mieli leikata jo leijonapeppu näkyviin. Menee ainakin kesään, ennen kuin alkaa olla taas söpö oma itsensä. Haikeana katselen siis vanhoja kuvia, josta johtuen myös te lukijat saatte siitä osanne.

maanantai 25. joulukuuta 2023
Hyvää Joulua ja 2024
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Tämä joulu vietettiin kotona influenssassa, onneksi Kidettä tämä ei haitannut.
Tavoitteena vuodelle 2024 Kidellä on RTK3 ja mestariluokan korkkaus syksyllä, jos tokolta ehditään. BH houkuttaisi myös.
Toko alo ja avo -luokissa yhdet käynnit ja voi luokan liikkeet valmiiksi, paitsi jos päädytään rally-tokon mestariluokkaan mieluummin. Molemmissa riittää opeteltavaa, kaukot ja tunnari on aloittamatta, samoin rallyn putki ja edessä peruutus. Joku kouluttaja melkein 20 vuotta sitten sanoi että varman tunnarin opettamisessa menee vuosi, joten voi olla että tokon voi-tavoite on liioiteltu. Mutta jospa koittaisi aloittaa ne liikkeiden opettelut kuitenkin. Onneksi on nuori koira, ehtii vielä hyvin. Moni harrastuskoira on parhaimmillaan noin 7-8 vuotiaana.
Silmäpeilaus menee vanhaksi, joten se pitää uusia joskus, tuskin vielä maaliskuussa budjettisyistä. Eikun hetki tutkittuani se olikin polvet mikä vanhenee.
Houkuttaisi myös käydä jalostustarkastuksen luonnekuvauksessa, mutta se melkein vaatisi että itse organisoisi tapahtuman. Voi olla että mietitään varalle sitä luonnetestiä.

sunnuntai 5. marraskuuta 2023
HSKH:n Rally-Tokon voittajakisa
Kide oli tänään HSKH:n seuranmestaruuskisoissa Ojangossa kisaamassa Rally-Tokoa, voittajaluokassa, jo kolmas kerta tässä luokassa. Nyt oli treenattukin jo! Käytiin juuri edellisellä viikolla pari kertaa Ojangon hallissa, ja päästiin harjoittelemaan palkallista rataa, se oli tosi hyödyllistä. Kokeiltiin myös loppupalkkaa molemmilla kerroilla, ja se oli Kidellä nytkin muistissa, toimi aika hyvin, mutta en tiedä onko se sopiva kuitenkaan pidemmän päälle, se selvästi toi vähän imua radalta pois.
Tuomarina oli jälleen Tarja Hiissa, ja kun kyseessä oli seuranmestaruus, oli ratakin melko vaikea. Ja sama tälläkin kertaa, tuntuu että ei ollut kuin pari avoimen ja alokkaan kylttiä, loput oli voittajaluokkaa, kuten hyppy oikealla, peruutus, 2 puolenvaihtoa, 2 perskukkasta, liikkeestä seiso, seisominen asennonvaihdoissa, oikealla käännöksiä ja pujottelu ym, yhteensä 11 kylttiä voittajan tehtäviä.
Kide teki ihan tosi kauniin radan, tehtiin se yhdessä omassa kuplassa, häntä heilui jo lähdössä, ja eipä minusta yhtään virhettä tehnyt koko radalla, eli treenien tasoon nähden oli ihan 100 pisteen rata. Minä sen sijaan mokasin perskukkasen, säädin vastaisella kädellä, sekä annoin väärän käskyn. Siitä tuli ihan turhat -13p, tämä oli minun virhe ihan täysin. Lisäksi 2 temppua oli vinoja (ei minusta siltä radalla tuntunut, mutta videolta voi jokainen itse arvioida), niistä -1p, kyltit 1 (istu takaa puolenvaihto istu) ja 13 (istu täyskäännös istu). Lopputuloksena 85p ja hyväksytty tulos, eli toinen kiinnitys koulariin. Kide olisi saanut ilman minun mokaani myös sijoituksen kolmanneksi, nyt taidettiin olla noin 7/18. Tuomari kehui hyppyä ja pyörähdystä, sekä taitavaa yhteistyötä.
Kiitos kanssakisaajalle videoinnista (linkki videoon tässä)! Seuraavaa kisaa ollaan suunniteltu vasta ensvuodelle, sillä yhtään vapaata viikonloppua ei ole. Ja täytyykin katsoa että tuomari on eri.
Kiitos kanssakisaajalle videoinnista (linkki videoon tässä)! Seuraavaa kisaa ollaan suunniteltu vasta ensvuodelle, sillä yhtään vapaata viikonloppua ei ole. Ja täytyykin katsoa että tuomari on eri.
lauantai 30. syyskuuta 2023
Syysmuotia
Kide sai uuden syysturkin. Syylliset näkyy taustalla.
Tässä vielä viimeiset syyskuvat kauniilla turkilla.
Ja nyt muoti on vähän toisenlainen.
Kokeilussa vähän isompi auto, joka on loppujen lopuksi aika pieni.
Lopputulos hieman harmittaa, koska Kiden turkki on ollut helppo pitkänä, eli tavallaan turkki lähti turhaan. Mutta nyt se on erittäin helppo, ja se on tähän elämäntilanteeseen välttämättömyys. Kiva että turkin alla on kuitenkin ihan kivan näköinen koira, joka kiinanharjis-lookissaan on ihan söpökin. Ja kasvaa se karva takaisin. Nyt on vaan näyttelyt hetken aikaa poissuljettuja.
Talvella jatketaan toko ja rallytreenejä fiiliksen ja ehtimisen mukaan. Aikaa saattaa olla vähän vähemmän ja häiriöitä enemmän? Onneksi treeniporukka on ihana ja ymmärtäväinen!
tiistai 4. heinäkuuta 2023
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)