maanantai 1. syyskuuta 2014

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Aksaa aksaa

Viime viikolla oli ratatreeniä, jossa putkiin irtoamista teemana. Pääsivät pojat vähän kaahaamaan, teki hyvää. Ja tuli hinku päästä Riitin kanssa kisaamaan. Käämin kepit pitäisi saada varmemmiksi ennen kuin sen kanssa kannattaa radalle mennä. Onneksi on noi omat kepit, niin tulee toistoja useammin.

Eilen tehtiin kaatosateessa keppitreeniä. Helpot keppikulmat, loppupalkka keppien jälkeen, ja monta toistoa. Pääosin vielä onnistuineita toistoja. Pitäisköhän sitä katsella kisoja..

lauantai 23. elokuuta 2014

Nokia KR

Ei mennyt meillä putkeen. :D Riitti aloitti heti kehässä haukkumaan, tuomari kysyi enkö saa sitä kuriin, ja mitä enemmän sitä kielsin, sitä enemmän se haukkui. Voihan sikapossu, joka ei hauku edes ovikellolle kotona! Ja oli ihan hiljaa ennen kehään menoa sekä sen jälkeen.. Kuvitteli varmaan olevansa agilityssa kun kerrankin juostaan. Ois tarvinnut päästä päästämään pahimpia höyryjä pois ennen kehäänmenoa vaikkapa parin tunnin lenkillä eikä kehän vieressä seisoskelulla. Aikaisempien ihana luonne ja erinomainen käytös -kommenttien sijaan tulikin huono käytös. No ei aina voi käyttäytyä hyvin. Lisäksi hampaista tuli huomautusta, ei kelvannut todistus puuttuvasta ja poikki menneistä etuhampaista, vaan tuli kommenttia että kulunut purenta. Muuten ihan kiva ja Riitin näköinen arvostelu.

Kiitos kuvista näyttelyhihnan tekijälle ompelukerhosta!



Harry Tast arvioi Riittiä näin: Rodunomainen lähestyttäessä. 8v kookas tiivisrunkoinen uros. Edessä avoimet takana voimakkaammat kulmat ja seistessä laskeva selkälinja. Kallossa pyöreyttä, kevyt kuono, kulunut purenta (ei kelvannut meidän todistus lohjenneista eikä kuluneista hampaista). Hyvä kapea rintakehä, turkki, riittävä luusto. Takaliikkeet ahtaat. Etukäpälät ulkokierteiset. Haukkuu kehässä, käytös pudottaa palkintosijan. VET-H

torstai 21. elokuuta 2014

Komistautuminen Nokiaa varten

Nyt on Nokian näyttelyyn tehty trimmi, mennään ekaa kertaa vetskuihin. Kovin paljoa tässä ei onneksi ole trimmattavaa, vähän korva- ja tassukarvoja siistittiin. Riittihän alkaa vähän jo harmaantua. Ehkä se on ihan hyväksyttävää veteraanille.

perjantai 8. elokuuta 2014

torstai 7. elokuuta 2014

Nyt loppui laiskottelu!

Juuri kun päätin että nyt loppui laiskottelu, niin sitten kävi niin että luotettava ja kiltti vanha kaara jäi tänne:

Vaikka pisti hermotuttamaan, niin ei kuitenkaan tyrkätty autoa järveen eikä tuikattu tuleen, vaikka kovasti sellaista sillä hetkellä suunniteltiin. Päädyttiin kuitenkin siihen että hinaus korjaamolle ja korjaus on fiksumpi ratkaisu. Jospa vaikka joku hullu autoliike antaisi kampanja-tonnin vaihdossa, mikäli se vaan korjattuna kestää sinne autoliikkeen pihaan asti. Jos erehtyvät maksamaan jotain, niin eikun hippulat vinkuen karkuun ennen kuin tajuavat mistä ovat vaihdossa rahaa antaneet.

Koska hyvä suunnitelma mennä autolla treeneihin meni mönkään, siirrettiin treenikenttä kotipihalle. Ja juuri kun asensin parit ekat kepit pihalle niin alkoi sataa. Kaatamalla.

Onneksi illalla ei pitäisi enää sataa, niin saa loput 8 keppiä tökittyä pihaan, ja alustavan tiedon mukaan autokin korjautuu tiistaiksi, niin ehkäpä ensviikolla loppuu laiskottelu?

perjantai 1. elokuuta 2014

Kuvia

Meidän treeniblogista on tullut kesän myötä valokuvablogi