torstai 23. tammikuuta 2014

Hyppytekniikkakurssi

Oltiin Ulla Kaukosen pitämällä hyppytekniikkakurssilla 12.-13.1., ja se oli aivan todella todella hyödyllinen.

Päällimmäisiksi jäi mieleen, että seuraava pentu täytyy ehdottomasti opettaa hyppäämään itsenäisesti oikealla tekniikalla. Sinänsä helppoa tuo opettaminen, joten tyhmää että on jäänyt tekemättä. Nyt meillä alkaa oikein tehokuuri käytynä itsenäisen ja varman hyppytekniikan opettamiseksi, tavoitteena sekä agility että pk-este.

Käämillä onneksi luonnostaan hyvä hyppytekniikka, niin painonsiirrot, ponnistuspaikan arvioinnit, kokoaminen, ainoa missä kaivataan treeniä on (etenkin sähläävän ohjaaja)häiriön sieto ja sitä kautta itsenäisyyden lisääminen.

Riitillä valitettavasti näkyy se, että olen opettanut sen hyppäämään siten että se pitää minuun kontaktia, joten väärä pään asento aiheuttaa etupainoisuutta ja joskus virhearviointeja jotka aiheuttaa rimojen tippumisia. Sekin osaa hypätä hyvin kun sille antaa siihen mahdollisuuden, mutta epäilen että sillä ikä tuo sen, että agilityssä opituista rutiineista ei sen kanssa enää ehditä päästä eroon. Joten lisätään sillä myös itsenäisyyttä mm tekemällä esteistä vaihtelevampia ja haastavampia, rimat 40-70cm radalla, ja ei tavallisia rimoja, vaan mitä tahansa okserin, ristikkäisten, vinojen rimojen ja joulukoristein varusteltujen rimojen väliltä.

Kirjoitin kurssilta lisäksi muistiinpanoja sivutolkulla. Tässä jotain lyhennettynä.. Tavoitteena olisi itsenäinen, terveempi ja motivoituneempi koira.

Fysiologiaa:
- Etupainoinen koira ponnistaa etujaloilla, ei siirrä painoa taakse, ja sitä kautta lisää kuormitusta alastuloon. Alastulon pitäisi olla joustava ja pehmeä, joustamattoman kuulee helposti joko tömähdyksenä tai erilaisina ähkäisyinä. Takapään käyttö unohtuu koirilta helposti, joten sitä on harjoiteltava. Hyvä lähtökohta on kunnollinen istuma-asento katse eteenpäin sekä agiin että hyppynoutoon lähdettäessä. Paino asennossa takajaloilla, ei vaanimisasentoja tms. Etupainoisuutta voi vähentää myös arjessa, ja opettaa koiralle arjessa painonsiirtoa.
- Koira ei saisi kuitenkaan nousta pystysuoraksi (kurre-asento tai kontaktit seinää vasten), sillä silloin jos koiralla on perinnöllinen alttius selkäongelmiin, niin tuossa asennossa selkä ei ole koiran luonnollisessa tilassa, voi aiheuttaa mm välilevyn pullistumaa tms
- Häiriönsietokyky on sellainen asia jota on vaan treenattava. Hyvin hyppytekniikan osaava koira oppii myös sietämään häiriötä, kunhan sitä lisätään riittävän vähitellen (sama kuin tokossa häiriön lisääminen).
- Lihasjännitykset, jumit, osteopatiassa löytyvät lukot, ym voivat olla seurausta huonosta hyppytekniikasta. Pidemmän päälle ne voi aiheuttaa nivelten kulumista ja jopa nivelrikkoa, joten hyvä hyppytekniikka on todella tärkeää jos haluaa että koirasta on seuraa vanhallakin iällä. Etenkin jos koira laskeutuu jäykillä ranteilla, se lisää ranteille aiheutuvaa rasitusta.
- Koiran olisi hyvä käydä myös osteopaatilla ja fysioterapiassa, pelkkä hieronta ei riitä. Osteopaatille etenkin liukastumisien tms jälkeen, ja fyssarilla pitää käydä muun harjoittelun tukena.
- Tasapaino on tärkeä, ja sitä voi treenata pennusta vanhukseen pienin harjoituksin viikottain. Esim hidas kävely sopii kaikenikäisille 30sec-3min, aikuisen koiran treenejä mm 2-3 sec seisominen 3 jalalla, seisominen matalalla portaalla tai hieman koiraa lyhyemmällä matalalla alustalla 5sec, hidas alamäki tai ylämäkikävely jne. Huono tasapaino voi kertoa huonosta syvätuesta lihaksissa joka taas voi aiheuttaa nivelille liiallista rasitusta, rasitusvammoja, nivelten kulumista, pidemmän päälle jopa nivelrikkoa.
- Lihakset kasvavat levossa, eli pitää muistaa treenien, kisojen ja lepopäivien oikea suhde, riippuen onko tavoitteena kunnon nostaminen, säilyttäminen vai laskeminen. Puolet vähemmän voi olla enemmän. Koira lepää ravaamalla, eli lepopäivänä 30-60 min ravia. Voi opettaa rauhalliselle koiralle irti ravaamisen, pienen koiran kanssa onnistunee hihnalenkillä, iso koira vaatii rauhallisen pyöräilyn tms. Jos treenit on ti & to, kisat voi olla la tai su, jos kisaa la ja su, niin treenit keskiviikkoisin.
- Pakkasella pitää muistaa pukea koira kuin koira, jos se joutuu odottelemaan autossa, häkissä tms.

Tekniikka:
- PK-hyppy ja PK-A vaatii samanlaisen tekniikan ja perustaidot, verrattuna agilityyn kulkevat koiran suorittamisen äärirajoilla. PK-esteen korkeuden lisääminen vaikeuttaa etäisyyden arviointia,
- 3kk * 1 viikon välein, koira luultavasti oppii uuden asian. Vie 6kk - 2v jos asiassa on ongelma. Joten pitää muistaa olla kärsivällinen.
- Korkean vireen koiralle tehdään enintään yksi toisto, ja sen jälkeen joko etäisyyksien tai korkeuden muutos, jotta aina joutuu ajattelemaan mitä tekee. Koiran täytyy saada epäonnistua ja sen jälkeen yrittää parantaa, mutta jos ei paranna, on joko helpotettava tai vaikeutettava, tämä koiran mukaan
- Koiran olisi hyvä osata laukanvaihto, helpottaa esim valsseja
- Kapulan nosto olisi hyvä opettaa tekemään niin että koira kiertää takakautta kapulalle, jolloin se olisi suoraan oikeassa asennossa kohti paluuhyppyä, tai sitten on itse heitettävä kapula vinoon siten että koira kapula suussa kääntyessään päätyy oikealle linjalle
- ponnistuspaikan virheellinen arviointi voi olla osin perinnöllistä, mutta ponnistuspaikkaa voi opettaa mm ponnareiden avulla niin agiin kuin pk-esteille
- Ideaali lähtöpaikka olisi 9 metriä ennen estettä, ja kapula heittää 9 metrin päähän esteestä, jolloin koiralla on matkaa ottaa vauhtia ja päättää itse ponnistuspaikka, mutta käytännössä usein mahdotonta. PK:ssa kannattaa etsiä koiralle ihanne-etäisyys ja käyttää kisoissakin mahdollisimman vakiota etäisyyttä.
- Pitää harjoitella paljon erilaisia alustoja, ja koiran olisi hyvä päästä tekemään koealustalla matala harjoitushyppy, jotta sen on helpompi arvioida tarvittava ponnistusvoima
- Pennulle ei saa laittaa rimoja maahan, vaan pitää käyttää ponnareita, tai riman oltava vähintään toisesta päästä kiinni esteessä, ettei tapahdu liukastumisia. 4-6kk iässä voi jo aloittaa ponnareiden opettelua, mutta vasta 10-14kk iässä rimat ja 15-18kk iässä rimoihin koiran rannetta enemmän korkeutta, sillä luuston kehitys on kesken. Keppien opettelun voi aloittaa myös vasta 14kk iässä muutoin kuin 2*2 menetelmällä, sillä selkä kehittyy viimeisenä. PK-esteen korkeus aloitetaan opettelemaan vasta 2-3v iässä, siten että 3v koira saa aikaisintaan hypätä sen metrisen. Näin koiralle saa enemmän kisavuosia loppua kohti.
- Asiat pitää palastella riittävän pieniin osiin, jotta selviää ongelman syy ja tietää mitä työstää: ensin hyppytekniikka ponnareilla, sitten rimoilla tai matalalla pk-esteellä, myöhemmin agiradalle ponnarit, ja pk-esteen kanssa matalana ensin kapula suuhun, viimeisenä vasta korkeus. Kaikki ohjauskuviot opetellaan myös ensin ponnareilla, sitten rimat matalana.

Lisää lukemista tai katsomista:
- Painonsiirrosta: Canis 1/2010
- Early Takeoff syndrome http://www.awesomepaws.us/early-takeoff-syndrome/
- Susan Salo: puppy jumping

Harjoitukset:
Set point painonsiirtotreeniksi

Perussarja rytmitreeniksi, ja askelpidennysharjoitus jos koira on etupainoinen, treenataan aina matalilla esteillä

Liikkuva hyppy sopii etäisyyden ja korkeuden arviointitreeniksi, PK-esteelle, PK-A:lle, rimojen nostamiseen kisakorkeuteen jne.


Laukanvaihtotreeni tehtiin slicella laittamalla 5 hyppyä vinottain X-malliin, ja sitä treenataan aina molempiin suuntiin, tai kaarteella kolmella esteellä.

Alastulotreeni tehdään okserilla, sen tarkoituksena vähentää etupainoisuutta.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Viime viikko

Viime viikolla agilityssä vähän haastavampaa keppikulmaa Riitille. Tarkasti vietynä kepit sujui erinomaisesti, mutta itsenäisesti jos kepit piti hakea niin ei oikein sujunut. Muutoin oikein hieno rata puhtaasti.


Torstain tottiksissa Käämille seuraamista ja luoksetuloa, Riitille oikean seuraamista, hyppy seuraamisesta ja houkutus. Muutoin tottikset vaihtui pääosin hyppytekniikkaan PK-estettä varten, 9 esteen ideana oli PK-esteen meno ja paluu. Treeni sujui molemmilta pojilta hienosti, laitoin jo heti alkuun radalle pari rimaa vinoon, niin pojat keskittyivät suoritukseen hienosti. Riitille este nostettiin 40>80cm ja Käämillä 30>70cm ja takaisin alas. Etenkin Riitille tämä harjoitus tuntui sopivan erinomaisesti, ja sen esteen ylitys näytti erittäin kepeältä. Käämillä oli pari kertaa vähän liian kiire, ja parista rimasta kuului rapsahdus. Yhtään rimaa ei kuitenkaan tippunut. Tällä viikolla ois tarkoitus ottaa takapainoisuutta lisäävä treeni.

Loppuviikosta poikia hemmoteltiin hieronnalla. Riitti ei oikeastaan ollut hieronnan tarpeessa, parissa paikassa pientä jumia, mm niskat lievästi ja rintalihaksesta epäiltiin että se oli täräyttänyt sen johonkin keppiin tms juostessaan. Muutoin oikein hyvässä kunnossa. Käämillä oli yläselkä vähän jumissa, ja toisen etujalan joku mikälie lihas oli jumissa, mutta ne saatiin hyvin auki. Saatiin myös hyvät pakkasaikojen jumppaohjeet. Sannan kanssa parannettiin samalla maailmaa kauhistelemalla koirien kaikenmaailman hoitojen ja lisäravinteiden hintoja ja tarpeellisuutta. Mm kuulemma koirille saa kynsienlakkausta, ja oli olemassa joku lisäravinne joka oli ihanteellinen auringonkukkaöljyn ja rypsiöljyn sekoitus. Uhhuh. Meillä saa luvan pojille kelvata ihan tämmöinen oma miksaus jääkaapissa muutenkin olevista öljyistä, ja kynsien hoidoksi riittää niiden leikkaus silloin kun omistaja muistaa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Tokoa ja agilityä

Oltiin molempien poikien kanssa tokoilemassa eilen. Käämi kertaili edelleen eteentuloa, niin kapulan kanssa kuin ilman. Luoksetulosta onnistuu jo ihan kympin suoritus varmasti, mutta kapulan kanssa meillä on hieman hiomista edessä. Otettiin myös aivojen käyttöä jäävien erottelutreenien muodossa, sekä hyppynoutoa vinoilla heitoilla, palkka onnistuneesta hypystä (ei luovutusasennon hinkkausta tähän). Käämi oli huippuinnoissaan.

Riitti opetteli oikealla sivulla seuraamista, ja rallytokon avoimen&voittajan liikkeitä. Saa nähdä miten hyvin säännöt on mahdollista sisäistää vain säännöt lukemalla ja videoita katselemalla. Onneks tämä ei oo kovin vakava laji, eikä meillä ole mitään varsinaisia tavoitteita, joten voidaan tehdä miten huvittaa.

Agilityssä Riitti teki alla olevan radan kahdessa osassa, teemana pakkovalssit, ja sehän meni mainiosti! Minusta ei ole juoksemaan koko rataa varmaan ennen syksyä, joten tehdään pätkissä, harjoitellaan irtoamista, leijeröintiä ja itsenäistä suorittamista. Käämi opetteli putkeen irtoamisia, keinun itsenäistä suorittamista ja eri korkuisia hyppyjä (40-60cm). Varma irtoaminen ja itsenäiset kohtaktit on kyl sellainen että niihin on hyvä panostaa, ne on meillä aina ongelmana kisoissa, joten sinänsä tämä minun kävelytahtia liikkuminen ei niin haittaa.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Piparihaaste

Luin useammasta blogista tässä joulun aikaan aivan huippuhauskasta piparihaasteesta. Koiralle pipari suuhun ja valokuva siitä.

En tiedä miten sen virallisesti olisi pitänyt mennä, mutta minä marssin tänään kauppaan, ostin varuilta isoimman laatikollisen (varuilta, koska ei tiedä monta niitä menee että kuvan saa otettua) Annas-pipareita (varuilta jos niitä ei kuluisikaan, koska ne on ainoita siedettäviä kaupan pipareita). Virittelin täyteen ladatun kameran 0,5-1 metrin päästä otettaville makrokuville, ja eikun napsimaan.

Tässäpä meidän tyylinäyte, söpöt istumisposeeraukset kera pipari suussa ja loppuun videolla myös kaukoja pipari suussa. Lopputulokseen kului kaksi piparia, molemmat kidutetut hauvaparat saivat kaukojen jälkeen piparinsa palkaksi.






Tässä vielä linkki videoon
, pahoitteluni että se on poikittain, en osannut kääntää sitä. Riitti on ihana kun häntä vipsaa.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Onko täällä kilttejä lapsia...?

Käämi nimensä velvoittamana maailmanpelastajana ja sähkömiehenä kevensi joulun energiahukkakuormaa vähentällä pihan turhaa jouluvalaistusta. Muistakaas muutkin, että vanhat jouluvalot on jo syytä vaihtaa Ledeihin!

Rauhallista joulua Kaikille!


Paitsi sinne missä oli tuhmia lapsia, kannattaa avata paketit varovasti, pukki saattaa tuoda risujen sijasta koiranpennun...

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kennelliiton selkälausunnot

Kennelliitosta tuli eilen selkälausunnot. Tässäpä nämä:

Käämi:
Lausuntopäivä - Bedömningsdatum - Date of evaluation 10.12.2013
Lausunnon antaja - Avläsande veterinär - Evaluation made by ANU LAPPALAINEN
Välimuotoinen lanne-ristinikama - Lumbosakral övergångskota - Lumbosacral Transitional Vertebra
0 - normaali - normal - normal
Selän spondyloosi - Spondylos - Spondylosis
0 - puhdas - fri - free

Riitti:
Lausuntopäivä - Bedömningsdatum - Date of evaluation 10.12.2013
Lausunnon antaja - Avläsande veterinär - Evaluation made by ANU LAPPALAINEN
Välimuotoinen lanne-ristinikama - Lumbosakral övergångskota - Lumbosacral Transitional Vertebra
0 - normaali - normal - normal
Selän spondyloosi - Spondylos - Spondylosis
0 - puhdas - fri - free


Tulos oli ihan odotettu, kun on molemmat aiemminkin kuvattu terveiksi, eikä noissa kuvissa mitään hälyttävää omaan tai eläinlääkärin silmään näkynyt. Kyllä nyt kelpaa harrastaa.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Aksaa

Tämän päivän rata näyttää tältä:


Riitin kanssa vedettiin hieno puhdas rata tokavikalle esteelle asti, josta palkkasin sen. Myös loppu onnistui kyllä hienosti, mutta näin hienosti suoritetun kontaktin palkkaamisen tärkeämmäksi kuin itse radan. Loppuajasta hinkkailtiin erilaisia ohjaustekniikoita, joista osa oli loistavia, ja osa aiheutti ongelmia johonkin seuraavaan kohtaan ehtimiseen. Hienosti toimi niin takaaleikkaus, päällejuoksu, sylkkäri putkeen kuin lähettäminen suoralle suorittamaan estettä. Hankaluuksia tuotti putken pään valinta, jos en ehtinyt ohjauspaikalle kunnolla. Riitin pystyi myös hienosti lähettämään takaakieroon melko kaukaa, Riitti oli superpätevä ja kiltti.

Käämin kanssa harjoiteltiin putki-kontaktiansakohtia, irtoamisia putkeen, irtoamista suoralle ja pimeitä putkikulmia. Käämi tarvitsisi irtoamisharjoituksia paljon enemmän, se on niin nopea ja sitä joutuu liikaa viemään esteille, mistä ei tule mitään koska minä en todellakaan ole niin nopea. Saatiin kuitenkin puhtaasti tehtyä nuo erottelut, ja ehkä yhteensä noin 10 esteen pätkä.