Eilen oli ekat vepetreenit. Koska meillä on sää oli aivan karmiva, niin otettiin vain yhden veneen liikkeitä. Vettä satoi vaakasuorassa kaatamalla, tuuli, ja oli jäätävän kylmä.
Käämi teki ekalla kierroksella vientiä. Ekalla viennillä matkaa otettiin 15m tutulle henkilölle ja esineeksi helppo tuttu dummy. Veteen meno kesti hetken, mutta muuten oikein hieno vienti ilman epäröintejä tai kääntyilyjä. Palkkana oli nakki ja frisbee. Otettiin uudestaan kunnolla hetsattuna, matkaa ehkä 17m, että saadaan parempi lähtö, mutta Käämi ei meinannut lähteä ollenkaan! Sitten kun sai itsensä uimaan ekat 2m niin taas tosi varma vienti. Oli pakko ottaa kolmas, ja otettiin tosi lyhyt matka, ehkä 7m. Se meni kuin oppikirjasta. Luovutukset kaikissa kauniita käteen asti tuotuja, ja ilman irroituskäskyä.
Toisella kiekalla otettiin oman veneen haku, matkaa ehkä 15m. Olin tarkkana siitä, että veneestä ei yhtään ryysitä pois, vaan vasta luvan kanssa saa hypätä, vaikka kuinka köydellä hetsailisi ja rannasta huudeltaisiin. Eikä siinä sitten ollutkaan mitään ongelmaa, Käämi istui hienosti pitämättä kiinni. Ekalla kerralla K vei rantaan vain köyden, toisella kertaa otettiin alkunykäisy, ja sen jälkeen K sai viedä pelkän köyden. Tuomaria esittänyt leikitti Käämin rannassa köydellä. Palkkasin Käämin heittämällä köyden veteen noudettavaksi, eikä rannasta lähdössä ollut mitään ongelmaa.
Loppuun vielä pikakierroksella vienti, sama vastaanottaja, eri dummy, matkaa 10m ja paljon hetsausta. Ei ollut mitään ongelmaa, oikein kaunis suoritus. Palkkana pallo ja nakkia.
Tämä vienti pitää vähitellen lähteä rakentamaan, kunnon palkat veneestä, kunnnon hetsaukset, itse palkkaan rannasta kaikki palkkaukset heittämällä lelua veteen jotta rannasta lähtemiseen tulee varmuutta. Veneen vetäminen otetaan myös ihan pikkupätkissä, alkunykäisy ja sivuttaistuuliharjoitukset, muutoin saa vetää tyhjää köyttä, tai jos vetää venettä niin avustetaan soutamalla.
Käämiä palelsi niin että se ihan tärisi, onneksi oli kylpytakki jonka sisällä oli mukava nukkua kerällä. Unohdin ottaa haalarin, pitää enskerralle muistaa se odotusajoille päälle.
torstai 23. toukokuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
Hyvinkään koirakylpylä
Eilen oltiin Hyvinkään koirakylpylässä ottamassa vikat uinnit ennen hyytävään lampeen siirtymistä. Ihanan iso allas! Käämi teki kaksi vientiä 16 metriin, vei köyden ja pelastusliivit. Vastaanottajana treenikaveri, ja palkkana nakki ja vinkulelu. Ei yhtään epäröintiä eikä vilkuilua, hyvin näyttäisi talven umpihankitreenit auttaneet mielikuvan luomisessa. Loppuun Käämi kroolaili vapaaehtoisesti 10min (kun eihän sitä saanut pois altaasta), ja sitten 15min leikki kavereiden kanssa osin vedessä osin rampilla leluilla. 3 koiraa ja 9 lelua oli aika hyvä määrä, jokaiselle koiralle riitti leluja, ei tarvinnut kinastella tai olla kateellinen toisen paremmasta lelusta. Huomenna alkaakin vepe.
Vähän on jopa haikea fiilis, kun ekaa kertaa yli 10 vuoteen ei ole ohjelmassa tokoilua. Kaikkea muuta sen sijaan näyttäisi olevan kalenterissa.. Loppuun vielä tokotilastot:

lauantai 18. toukokuuta 2013
Helsingin tokokoe
Käämin kanssa oltiin tänään Harri Laisin tuomaroimana ja Marketta Salon liikkuroimana Helsingissä oman agilityseuran kokeessa. Koe oli samalla kentällä kuin agitreenit. Huolimatta siitä, Käämi oli kentälle tullessa vähän outo, tosi rauhallinen, kun olin ajatellut, että se olisi ollut ennemmin "agilityvireessä". Sekä kotona ennen kokeeseen lähtöä että yksilösuoritukseen tultaessa Käämi oli jopa vähän poissaoleva, näkyy videoltakin, kun se ei katso minua, ei tuomaria eikä liikkuria. Ehdin jo miettiä onko se kipeä. Kuitenkin ekan käskyn tullessa se siirtyi täysin omaan tyypilliseen innokkaaseen ja vauhdikkaaseen työmoodiin. Olin hämmästynyt, ja oma jännityskin poistui siinä hetkessä. Kaikki liikkeet tehtiin putkeen.
Istuminen ryhmässä 10
Paikkamakuu 10
Tunnistusnouto 10
Ruutu 9,5 (liian pitkä maahan-käsky, en nähnyt oliko K ruudussa vai reunan päällä, siksi "pois-maahan" yhdistelmäkäsky)
Kauko-ohjaus 8 (yks väärä asento ja hieman edestakas ramppausta)
Seuraaminen 8,5 (edisti + pari rumaa käännöstä)
Metallinouto 7 (Käämi ei ymmärtänyt että laipallaan seisova kapula on kapula, vaan lähti etsimään sitä oikeaa metallista pitkin poikin kenttää)
Luoksetulo 6 (seisominen läpijuoksuna, K sanoo ettei ole koskaan treenattukaan mitään seisomista luoksetulon yhteydessä)
Z-liike 9,5 (vähän liikkui jalat taas seisomisessa)
Ohjattu nouto 10 (pysäytin koiran vähän liian aikaisin)
Se tarkoittaa EVL1 tulosta pistein 279, sijoitus 1/6, TK4 ja FI TVA
Video tästä, kiitos kuvauksesta kisakumppanille! Onnea myös kokeessa valioituneelle Sennalle!
Suuri kiitos kasvattajalle hurjan mahtavasta Sähkömies Käämistä, sekä treenikavereille liikkurointi- ja koulutusavuista!!

Käämi oli ihan loistava palkintojenjaossa. Ei meinannut millään malttaa olla paikallaan palkintopallilla, koska omassa ja kaverin kassissa oli leluja, ja kaverin kanssa olisi voinut leikkiäkin. Kuvaajakin jo sanoi että eikö se valio osaa istua paikallaan.. Eihän valioiden enää tarvitse!

lauantai 11. toukokuuta 2013
Vihdin tokokoe
Ei me mitään treenata ehditty edellisen kokeen jälkeen. Mutta hyvä suunnitelma oli kuitenkin.
Tänään siis Vihdissä Tervalammella tokoilemassa, tuomariksi oli vaihtunut Hannele Pörsti. Nyt otin oikein itseäni niskasta kiinni, ja viritin koiran ennen kehään menoa, ja kehuin oikein kunnolla kaikkien liikkeiden välissä, meni itse suoritus miten meni.
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10, molemmat oikein kivat, ei ollu vaihtanut lonkalle
Seuraaminen 8, muutama ruma käännös, mutta muutoin ihan hyvä suoritus, ei mitään niinkuin viime kokeessa
Luoksetulo 7, kaks käskyä venyneeseen maahanmenoon
Ruutu 7, ois ansaittu enintään 6, merkki oli tosi ruma, mut seuraamaantulo oli taas paljon parempi kuin viimeks
-tauko-
Ohjattu nouto 9, oli hieno, sivulletulossa K istui vasta kun katsoin sitä
Metalli 10, tosin taisi nousta heti kapulan irrottamisen jälkeen
Tunnistusnouto 9, oli hieno, korjasi otteen kapulaan
Kauko-ohjaus 8, ennakoi yhden vaihdon
-tauko-
Z-liike 9, seisominen oli vino
273 pistettä, EVL1, sijoitus 2/4
Video tästä
Kiitos kuvauksesta kilpakumppanin seurueelle!

perjantai 10. toukokuuta 2013
Espoon tokokoe
Eilen käytiin kokeessa Espoossa. Tuomarina oli Bellaoui, joka jännitti ohjaajaa ihan pipona. Mistä syystä sitten koira jäi virittelemättä, kehumatta, palkkaamatta ym... Ei mennyt alku ihan putkeen. Toiselle kierrokselle ryhdistäydyttiin, ja se meni sitten vähän paremmin.
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 9 (oli vaihtanut lonkalle ja katsoi minua kun kävelin koiran taakse, mutta rauhallinen ja varma makuu, nopeat asennon vaihdot)
Z-liike 5 (yksi väärä asento, seisominen oli vino, katsoi lopussa merkkiä. Tuntui tiukalta mutta toisaalta 7 väärästä asennosta ja -1p per virhe)
Seuraaminen 0 (koira poistui yli metrin päähän oikeasta paikasta. Aika tiukka tuomarointi tässä, ei me nyt ihan noin huonoja omasta mielestä oltu. Ei oltu ainoita nollan seuraamisen koiria.)
Luoksetulo 7 (venyi molemmat pysäytykset, seisominen vino)
Ruutu 9 (vino perusasento lopussa, muuten kympin suoritus)
-tauko-
Kaukot 6 (annoin seiso-maahan väärän käskyn, joten piti antaa uusi käsky (-2p) ja koira tuli sillä vaihdolla eteen (-2p))
Tunnistusnouto 9,5 (kapuloille jarrutus olisi voinut olla korrektimpi, muuten kympin suoritus)
Metallinouto 9 (Minusta kympin suoritus?)
Ohjattu nouto 8,5 (saalisti)
Yhteensä 232 pistettä, kakkostulos, ja sijoituttiin 2/10!
Tuomari kehui, että me oltiin tosi hyviä, ja suurinosa kokeestahan meillä menikin tosi hyvin. Olin vain kehään tullessa aivan jännittynyt pershiisheen ammuttu karhu. Kummasti sitä sitten tehdessä rentoutuu, ja onneksi loppua kohti saatiin vähän fiksummat suoritukset.
Käytiin kokeen loppuun tekemässä kehässä tuo Z ja seuraaminen, ja ihan kympin suoritukset ois ollu, jos ois jännitykseltään kyennyt koiran ennen kehää viritellä ja kehässä liikkeiden välissä kehua. Lauantaina uutta yritystä!

tiistai 7. toukokuuta 2013
Jälkikausi korkattu
Käämi on tehnyt jo kahdet jäljet tälle kaudelle.
Eka kerralla tehtiin ihan vain muistutus, viimevuotiseen ajamattomaan nurmeen noin 20m ja joka askeleella nami tai kaksi. Samalla kertaa myös neljän kepin ja 20-30 metrin keppijälki, jossa joka kolmannella askeleella nami ja viiden tyhjän askeleen jälkeen hieman piilotettu keppi. Katsottiin siinä että ilmaisut pelaa. Vähän sählät oli ilmaisut, kun tuli sekä kapulan suuhun nosto että maahanmeno, mutta kaikki kepit löytyi, niin eiköhän tällä suorituksella voine aloittaa ihan jälkikauden.
Toisella kertaa keppileikkiä, eli viimevuotiseen liiskanurmikkoon oli piiloteltuna keppejä, ja niille maahanmenoilmaisuista pallopalkka. Siitä sitten jäljelle. Noin 200 metriä jälkeä, 2 metrin liina, palkat 1-5 askeleen välein, ja ennen keppiä vähintään 5 tyhjää. 4 keppiä. Maastona todella kuiva sammal ja viimevuotinen liiska nurmi. Käämi teki hienoa työtä, ja malttaa kivasti syödä jokaisen namin, mutta itse pitäisi muistaa tehdä noita joka askeleen palkkapätkiä useammin, eikä pääasiassa noita 5 askeleen palkkavälejä, että vahvistaisi sitä jokaisen askeleen tarkistamista. Keppi-ilmaisut edelleen hieman erikoisia, mutta eipä niitä kukaan metsäjäljellä katso, kunhan ilmaisee. Lisää vaan keppileikkiä, eiköhän se sieltä jäljellekin yhdisty.
Agilitytkin on alkanut jo ulkona, ja Juha Ruokosen (helpot nollat -blogi) koulutuksessa hiottiin hienoja kuvioita, joiden nimistä minulla ei ole mitään hajua, sekä valsseja. Nämä meni tosi hyvin. Allun koulutuksessa taasen tehtiin myös valsseja, ja takaaohjausta. Ei menny mitenkään kovin huipusti meillä.
Tokoissa Käämi teki ruudun valmiilla palkalla, luoksarin pysäytyksen tolpan kierrolla, kaukot, hyppynoudon ja tunnarin. Kaikki meni hyvin, joten nopeat treenit oli. Ennen torstain koetta ois tarkoitus tehdä vielä seuraamiseen hieman tarkkuutta, ehkä noutojen luovutuspaikkaa ja tunnari hiekalla. Tuomari hieman jännittää ohjaajaa. Mutta mennään ja tehdään mitä osataan, eikä kuunnella tuomarin mielipiteitä. Ne on meidän kympin suoritukset, sanoi tuomari mitä vaan! Lauantain kokeeseen olisi suunnitelmissa tehdä ainoastaan tunnari ja seuraamista perjantaina.

lauantai 4. toukokuuta 2013
Salon tokokoe
Saatiin äkkilähtö tälle päivälle tokokokeeseen Saloon. Koe oli hiekkakentällä. Tätä ennen ehdittiin ottaa kahdet ulkotreenit, torstaina ja perjantaina. Ulkotreenien alku ei ollut kovin lupaava, sillä torstain treeneissä tunnari, ohjattu ja ruutu ei onnistunut ekalla (tai tokallakaan), ja muutenkin mopo vähän keuli.
Eilisiltaiset hiekkakenttätreenit eivät varmasti olleet enää fiksuin ratkaisu ennen koetta, mutta jotain oli pakko tehdä. Harjoiteltiin sitten ohjattua siten, että siellä oli 5 haettavaa kapulaa, joista ainoastaan reunimmainen kelpasi. Saatiin loppuun kivat onnistumiset, ja Käämistä oli ihan huippua, mutta ohjaajan itseluottamusta tämä treeni ei lisännyt. Ruutu kuitenkin onnistui, vaikka olikin melko takapainotteinen. Tunnari oli ihan kaaos. Ei siis mitään odotuksia kokeelta.
Onneksi Ilkka Sten ei ole vakavamielisimmästä päästä tuomareita, vaan heitettiin ennen kehäänmenoa läppää mm siitä että Z-liikkeen liikejärjestys ei ole seiso-seiso-seiso, eikä ohjatussa keskimmäinen kuulu arvottaviin kapuloihin. Liikkurilla oli kantava ja selkeä ääni, sekä muutenkin tuntui osaavan asiansa. Rennolla fiiliksellä siis kehään.
Käämi kiipesi Ilkan syliin kehätarkastuksessa, ja oli lähdössä paikkaistumisessa seuraamiseen. Noh, ainakin oli täpäkkä istuminen. Siitä 10.
Paikkamakuussa Käämi hienosti istui värähtämättäkään paikalla ensimmäisen koiran maahankäskyn ajan, mutta toisen koiran kohdalla suoritti täydellisen maahanmenon. Me oltiin vasta kolmansia. Muutoin meni mallikkaasti, tosin oli vaihtanut lonkalle. Tästä 8.
Seuraamisessa paikallaan täyskäännös ja etenkin hidas seuraaminen keuli ja vähän painoi, muutoin paikka oli hyvä, samoin asenne oli parempi kuin viime kokeessa, eli ihan huipusti siis kokonaisuudessaan. Kaavio oli aika lyhyt. Seuraamisesta 9.
Luoksetulossa en nähnyt merkkejä, joten pysäyttelin mihin sattuu, ja Käämikin vähän valui molemmat pysähtymiset. Tästä 8.
Z-liikkeessä unohdin suunnat, ja käännyin toiselta törpöltä vanhaan totuttuun idarisuuntaan! Liikkuri pelasteli, ja selvittiin kunnialla loppuun. Sain ohjeet mitä kannattaa ja mitä ei kannata jatkossa Z:ssa tehdä, en mm tiennyt, että törppöjä ei saa kiertää vasemmalta puolelta, onneksi ei ihan ajauduttu sinne möhläilyissäni! Koira teki hienosti töitä. 10.
Ruudun merkki meni vähän pitkäksi, siihen kaksi käskyä. Ruutukin meni pitkäksi, mutta viime kokeen taktiikka jättää väli pysäytyskäskyn ja maahanmenon väliin sekunnin tauko sai koiran itsenäisesti korjaamaan itselleen oikean ruudun paikan. Loppu meni hyvin, seuraamaantulo ei ollut niin kaunis kuin loppu, meinasi olla vaikeuksia löytää jarru. 8.
-- Tauko --
Ohjattuun noutoon meille arvottiin vasen. Käämi teki oikein kirjaesimerkki-kympin suorituksen, paitsi luovutuspaikka oli aivan liian takana. Kannatti hinkata eilenillalla! 9.
Metallinoudossa Käämi etsi kapulaa ensin liian läheltä estettä, mutta spottasi sitten kapulan sieltä kaukaa 10m päästä mihin olin sen nakannut. Oikein kaunis luovutus! 10.
Tunnarissa kiitolaukkaa kapuloille, mutta kaunis kieppaus kapuloiden taakse niihin koskematta, vireen lasku, ja kapuloiden haistelu ravissa. Oma oli toiseksi viimeinen, kaunis nosto, hyvä pito, mutta se luovutuspaikka! Taas jossain selän takana. Käämin mielestä puiset kapulat luovutetaan 10cm päästä takareidestä. Pitää jättää sille ohjekirja luettavaksi. Mutta siis torstain ja perjantain treeneihin nähden en ois voinu kuvitellaan että tästä liikkeestä saadaan 9.
Kaukoissa oikein täpäkät vaihdot, mutta pieni eteentulo maasta seisomisessa ja pieni peruutus seisomasta istumiseen, niin tästä 9.
Se tekee 287p, EVL1-tulos, tuomari muisti meitä kunniapalkinnolla, ja luokassa sijoituttiin toiseksi (2/2). Springerspanielilla oli oikein kaunis ja harmoninen suoritus, en ihmettele että voitti!

Valiokellon käyntiin laittaneen Käpy-eläimen palkinnot.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)