Riitti teki tottiksessa vireen nostoja ja useita palkkauksia hienoista työskentelyistä. Lähinnä pitkiä odotteluja ja siitä liikkeellelähtöjä, sekä joitain käännöksiä ja rytmin muutoksia.
Käämille viime viikon treenien mukaisesti ohjattu (oikein nappi suoritus molempiin suuntiin!), ruutu (paikallaan pysymisen hiomista), luoksetulon seisomaan pysähtyminen (hieno stoppi!). Paljon pientä hiottavaa, ja ainahan sitä on, ja kuuluukin olla. Mutta tosi kiva on Käämin fiilis sekä osaaminen tämän tokon suhteen.
Riitille agissa todella hankala 19 esteen rata, alku oli kuulemma joistain SM-kisoista. Vastakkaisella kädellä kuljetusta (toimi hienosti!), takaakierto-saksalainen-takaakierto ja takaakierto-perjättösylkkäri-vastakkaisella kädellä kuljetus. Riitti oli taas oikein hieno, ja yksikään rima ei tippunut! Haki kepit hienosti, oli oikein kuuliainen, ja irtosi hienosti. Ohjasin sen kerran liikkeellä ja kropalla lähes suoraan putkeen, mutta sanoin takaa, ja Riitti ei mennyt putkeen vaan kiersi putken viereisen esteen takaa! Hieno Rimppis, kun kuuntelee käskyjäkin eikä vaan paahda täysiä ilman korvia. Kouluttajakin kehui kiltiksi. Saksalaisessa ja perssylkkärissä minulla itselläni oli hieman ongelmia, ja päällejuoksua Riitti ei ollenkaan ymmärtänyt, vaan siitä sitten tuli kirjaimellisesti päällejuoksu.
keskiviikko 15. elokuuta 2012
maanantai 13. elokuuta 2012
Raision näyttely ja kesäkuvia
Raisiossa tavattiin Riitin kasvattaja, velipuoli Nemo, sekä veljenpoika Ross, ja muutamia muita tuttuja. Serbialainen tuomari Milivoje Urosevic antoi Riitille ERI:n ja sijoitti avoimien urosten kakkoseksi. Arvostelussa luki että "Scissors bite, compact body, correct topline, good tail, very good angulation, free moving, very good temperament." Tuomari kopeloi kerrankin kunnolla: kokeili selän, kulmaukset, mittasi hännän, katsoi purennan, juoksutti yhden kierroksen ympäri ja kysyi ikää.
Tulipas tuossa bortsuihmisillä kyläillessä huomattua, että Riitin luonnetta ovat kuvailleet 13 näyttelytuomaria arvosteluissa mm näin: "härlig temperament", "good attitude", "erinomainen käytös", "erinomainen luonne", "miellyttävä käytös", "hyvin treenattu esiintyminen", "esiintyy hyvin" ja nyt "very good temperament".
Otettiin olevinaan hieno näyttelyseisotuskuva Riitistä Vuosnaisissa meren rannalla, mutta kotona kuvia katsoessa Riitin ylälinjan taakse olikin ilmestynyt jostain saari!
Tässä muutamia muita kuvia kesältä, ekassa ystävykset Käämi, Riitti ja Repe:
Käämi haikailee kalastamaan:
Käämi perämiehenä:
Riitti KarmaRockissa:
Pojat saaristossa:

perjantai 10. elokuuta 2012
Torstain tokot
Pojat tokoilivat torstaina nurtsikentällä. Ekalla kierroksella Käämille ohjattu, metalli, tunnari ja ruutu. Ohjatussa katseli liikkuria, mutta ei ottanut siitä häiriötä. Meni merkille maahan. Metalli otettiin hetsattuna ja vauhdilla, joten ongelmaa pitämisessä ei ollut, vaan itseasiassa ote oli todella hyvä. Tunnarissa rivi, toinen oikealla, ja ihan kympin tunnari! Ruudussa hieno merkki ja hieno paikan haku mutta ongelmana se penteleen paikallaan seisominen. Jos käskisin sen suoraan maahan, ei ongelmaa olisi, mutta haluaisin itselleni sen pienen varan, jos onkin tassut ulkona ruudusta, että pystyisin ohjaamaan parin lisäkäskyn avulla uudestaan. Treenattiinkin sitten oikean paikan hakemista ja pysähtymistä oikeaan asentoon.
Tokalla kierroksella suunnitelmien vastaisesti ohjattu, kaukot ja ruutu. Ohjatussa ei katsellut enää liikkuria, ruudussa seisominenkin onnistui ja kaukot oli ihan huiput. Hieno Käämi!
Riitille paikkamakuu häiriköitynä sekä jääviä, noutoja ja eteenlähetys.
Viestiäkin on Riitille tehty, ja hienosti se menee. Vaihto viestiltä jäljelle on hieno, ja jäljestys tarkkaa, viimeksi meni tiheän pajukon ja ison hakkuuaukean läpi todella hyvin, vaikka itse alkupätkä oli ollut metsätietä jossa sai kaahata täysiä. Vielä kun saisi ylipuhuttua tuon toisen pään kisoihin. Jälkiäkin on tehty muutamat molemmille. Käämi tekee hienoa tarkkaa jälkeä, ja ei anna jälkiliinan häiritä yhtään, ihan sama onko sitä, vai hidastaako sillä koiraa. Riitin jäljestys vaihtelee tosi paljon, edelleen se märässä maassa ja pellolla jäljestäminen on paljon tarkempaa kuin kuivassa metsässä. Ja mitä vähemmän pellolla on heinää, niin sitä paremmin se jäljestää. Multapellolla kaikista parhaiten.

torstai 9. elokuuta 2012
Sähkömies - Vesipelastaja
Käämi the sähkömiehelle eilisissä treeneissä kaikki liikkeet kokeenomaisesti. Totesin että oman seuran kisoihin on niin lyhyt aika, että pakko ottaa nämä nyt, jos tarvitsee paikkaavia treenejä. Mutta onneksi niille ei ole tarvetta.
Ekana liikkeenä otettiin vienti, ja se meni ihan täydellisesti. Matkaa reilu 30m, vieras antoi esineen ja minä otin veneessä vastaan. Käämi oli huippuhieno koira!
Toisena liikkeenä veneestä hyppy 50m, kahden poijun ohi. Vieras piti veneessä kiinni, minä olin rannassa. Tämä myös meni hienosti, ja olisi ollut ihan täysien pisteiden liike. Veneessä Käämiä kiinni pitänyt sanoi, että ihan tosissaan joutui pitämään kiinni, ettei Käämi varastanut. Tätä täytyy myöhemmin harjoitella!
Kolmantena liikkeenä veneenhaku, ekalla toistolla Käämi haki vain köyden lyhyeltä matkalta, ja toisella toistolla koko veneen ilman apuja. Hieno Käämi!
Viimeisenä liikkeenä hukkuvan pelastus, ja muuten koemaisesti, mutta kun Käämi oli puoleen matkaan vetänyt hukkuvaa, se sai dummyn itselleen. Vetoasento oli vähän huono, hukkuvalta jäi käsi Käämin leuan alle, mutta Käämi ei antanut sen häiritä, vaan reippaasti veti hukkuvaa rantaan. Hieno suoritus tämäkin!

keskiviikko 8. elokuuta 2012
Agiliitoa
Riitille eilen agilityn ratatreeniä pitkästä aikaa. Radalla pari hankalaa kohtaa, takaakiertoja ja lähettämisiä. Riitti oli oikein hieno, ja rimat pysyivät ekan kierroksen kahta rimaa lukuunottamatta oikein hyvin hankalissakin kohdissa. Lisää treeniä tarvitaan ylösmenokontaktiin ja keppien itsenäiseen hakemiseen. Kepit sujuu hienosti jos otan Riitin haltuun ennen keppejä, mutta tässähän ois tarkoitus edetä, joten haltuunotosta koitetaan päästä eroon ja keppien itsenäiseen hakemiseen. . Iskipäs samalla kisakärpänen. Päästäisiikönhän me joskus kolmosiin!
torstai 2. elokuuta 2012
Keskiviikon vepet
Käämi vie esineen:
Käämi pelastaa:
Kuvat (c) Ville Kivirasi
Käämi teki ekalla kierroksella esineen vientiä. Käämi oli hyvin innoissaan, tuijotti venettä, tuijotti rannassa hetsannutta apparia, ja näytti hienosti suuntautuneen liikkeen suorittamiseen. Mutta eka kerta kun se ei lähtenyt heti ekalla käskyllä, vaan kääntyi ennen maalilinjoja takaisin! Oli liian vaikea treeni, täytyy ensviikolla ottaa jotain riittävän helppoa ja huippuhyvällä palkalla, ettei näin käy toiste. Vieras vastaanottaja, jota en ollut ohjeistanut tarpeeksi, ei näytetty veneessä olevia palkkoja, vähän jopa yli täysipitkä matka, ja varmaan 5 minuutin odottaminen ennen kuin pääsi suorittamaan.. Niinhän se kokeessakin voi mennä, joten treeniä vaan! Lyhyemmällä matkalla saatiin sitten onnistuneet suoritukset, 20 metrillä ei puhettakaan epäröinnistä.
Hukkuva otettiin 20 metriin, hukkuva pärski, Käämi haki lelun, ja sai sen itselleen vedettyään pari metriä hukkuvaa perässään. Käämi taisteli hienosti!
Riitti rannansuuntaisessa viennissä
Kuvat (c) Ville Kivirasi
Riitti uiskenteli vain poseeratakseen.

keskiviikko 1. elokuuta 2012
Tiistain tokot
Käämille paikkaistuminen ja paikkamakuu. Meinasi reagoida kaverin sanaan maahan, ja muutenkin ennakoida maahanmenoa jo suun avaamiseen ja istu-käskyyn. Tätä täytyy näköjään treenata! Saatiin kyllä onnistuneet suoritukset useaan kertaan, ja lihapullaa niistä naamariin.
Käämi teki lisäksi kaukojen ekaa istumaannousua, tunnistusnoudon (osui ekalla kertaa oikeaan kapulaan ja toi sen), ja seuraamista. Hienoa menoa. Ruutu ja merkki olivat heinikossa, ja siinä olikin hieman hankaluuksia löytää ne. Merkin näyttämisen jälkeen tehtiin hieno merkki, ja ruutuun Käämi meni sivusta. En alkanut korjaamaan sivusta tuloa, sillä itse ruutu oli niin vaikea, kun törpöistä näkyi heinikon keskeltä alta 5 cm, koiran tasolta ei varmaan sitäkään vähää. Hienosti hakeutui Käämi oikealle paikalle, ja tästä palkkaus apparilta ruudun taakse ja lopuksi leikkiä ruudussa paikan vahvistamiseksi.
Riitille paikkamakuu ja seuraamista, jäävät sekä luoksetulo leluuun. Lisäksi kokeiltiin vireen laskemista, siten että koira laski itse itsensä ja siitä nostamista yhdellä käskyllä. Ihan uskomattoman hienoa työskentelyä Rimppikseltä! Vaikka Riitti oli ihan muissa maailmoissa jätettynä kentän laidalle keskusteluiden ajaksi löffimään ja kun se katseli ohi kävelevää koiraa, niin yksi käsky, ja Riitti oli samalla sekunnilla töissä aktiivisena tarjoamassa todella hienoa seuraamista! Vautsi mikä mies. Loppuun eteenlähetys suoraan leluun.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)