tiistai 17. huhtikuuta 2012

Riitti rokotettavana

Riitti kävi pitkästä aikaa rokotettavana, kuukauden etukäteen kuin piti. Mutta kun se sitten unohtuu niin helposti, niin päätin, että mieluummin näin. Aineena Nobivac, ja nelosrokote + rabies kerralla, ovat 3v voimassa. Ehkä enskerran rokotan molemmat koirat kerralla, vaikka se tarkoittaakin, että Riitin rokotus aikaistuu 5kk.

Eläinlääkäri kehui, että ompas mukava, kiltti, hyväkuntoinen ja hoikka potilas. Riitti nousi itse pöydälle, istui siinä paikallaan, nousi seisomaan käskystä, avasi suun ja piti sitä auki eläinlääkärille. Ihan kuin se kävisi joka viikko eläinlääkärissä, ja edellinen kerta taisi olla 2009? Eikun kävihän se silmäpeilattavana viime vuonna. Ei liikahtanutkaan piikistä, ja papereita kirjoitellessa istui vieressä rapsuteltavana. Painoa Riitillä oli 24kg, se on ehkä vähän turhan hoikassa kunnossa, kylkiluut tuntuu, eikä niiden päällä ole juurikaan rasvaa.

Eläinlääkärin mukaan hammaskiveä on niin vähän ettei kannata vielä tehdä mitään. Vau, 6v koira, eikä vieläkään merkittävästi hammaskiveä. Eikä me olla mitenkään tunnollisesti hampaita hoidettu, ehkä kahdesti vuodessa harjataan. Hammasluita nämä syövät ehkä kerta viikkoon.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Maailman paras mustavalkoinen bordercollie täytti tänään 6 vuotta!


Noh, ehkä otsikko on hieman puolueellinen, mutta silti olen sitä mieltä. Maailman paras Riitti on siksi että se on niin mahtava, sekä arjessa että harrastuksissa. Tämmöisen tumpelonkin on ilo harrastaa tuollaisen huippukoiran kanssa, joka toimii kuin automaatti, tilanteessa kuin tilanteessa. Riippumatta lajista, ohjaaja tekemistä mokista, ja olosuhteista. Agilityssä se on noussut kakkosiin, vaikka ohjaajalla on kaksi vasenta jalkaa. Vesipelastuksessa vääränrotuisena se kisaa korkeimmassa luokassa, ja on saanut ekan kiinnityksen valionarvoon. Tottelevaisuudessa se valioitui paahtavassa helteessä tehden täysillä töitä jokaisen sekunnin. Jäljellä se urhoollisesti tekee mitä on opetettu, vaikka opetus onkin mennyt miten sattuu, ja juoksee viestiä, sekä tekee etsintöjä hupiharrastuksenaan. Näyttelyissä se on varasertilläkin palkittu, kun kerrankin saatiin osaava esittäjä. Luonnetestissäkin se on fiksuksi ja filmaattiseksi todettu.

Se on loistava seurakoira niin matkoilla kuin kotona. Se on parempi automatkustaja kuin emäntänsä. Kotona se urhoollisesti kantaa kermaviilipurkit kylppäriin nuoltavaksi ja palauttaa ne keittiöön tämän haasteellisen tehtävän päätyttyä. Se pötköttää, jos mitään ei tapahdu, viihdyttää vieraita noutamalla loputtomasti mitä vaan, makaa kyljellään lasten rapsutettavana ja huolehtii ettei huoltomies pääse varastamaan ilmastointilaitteen osia. Kaiken tämän lisäksi se on ollut terve ja saanut upean, näyttelyissäkin menestyneen pojan. Voisiko parempaa mustavalkoista ihminen toivoa?

Riitti juhli 6v synttäreitään viikottaisten agilitytreenien merkeissä: Lisäksi viime sunnuntaina tehtiin vähän tokoa: Kiitos Suvi kuvista!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäissunnuntai

Pojat pääsiäisen vietossa: Riitti poseeraa: Käämi poseeraa:
Sitten vähän rennompia pääsiäiskuvia: Käämi leikittää siskoaan Saanaa ja siskontyttöään Ekaa: Tämän kuvan numero oli 666: Käämin suhtautuminen elämään:

Kiitos Suvi ihanista kuvista!

Riitin ekat kakkosten agikisat

Huh että meitä jännitti, ekat kakkosten kisat, eikä mulla ollu mitään hajua osaanko suunnitella ohjaukset. Mutta täytyy sanoa että loistavasti meni!

Ekalta radalta kolmannelta esteeltä hylky, väärän putkenpään takia. Muuten ihan huippu rata, rimat pysyi ja ohjaukset onnistui! Kepeiltä ois tullu virhe, joten ihan puhdas ei ollut.

Toiselta radalta kymppi! Koko alku niin hienosti, kaikki ohjaukset ihan nappiin, ja ajoitukset oli hyviä ja rimat pysyi. Mutta pentele kun hengästyin, niin lopussa en saanut huudettua puomin kontakteja Riitille. Niistä molemmista vitonen! Pyh ja pah, muuten ois ollu niin hieno nolla. Kepeillekin meni hienosti vaikka oli vaikea kulma. Vauhtia radalla oli 3,81 m/s ja sijoitus tällä tuloksella 22, kisaajia oli ihan sikana, ja taso oli huima.

Kolmannelta radalta tuplahylky, putkeen ja kontaktille irtoamisen takia. Ne vaan vetää Riittiä puoleensa. Mutta siinäkin muuten ohjaukset onnistui ja kontaktit tehtiin oikein pitkän kaavan kautta maahanmenoilla. Kepeille superhieno sisäänmeno!

Kotiläksy: puomin kontaktit ja kontaktilla pysyminen vaikka irtoaisin sivuttaisuunnassa!

Kisoista otetut kuvat otti (c) Jukka Pätynen, kuvat.koirakuvat.fi.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Torstain agilityt

Molemmille pojille sama radanpätkä. Riitti oli ihan huippu! Sekä jaakotus että vastakäännös (jotka olivat päivän teemana) sopivat Riitille huippuhyvin ohjauskuvioiksi. Vastakäännöksessä ajoitus oli tärkeää, sillä liian myöhään tehty sai Riitin tiputtamaan riman, ja liian aikaisin tehdyllä se kykeni kieltäytymään tosi läheltä estettä. Ehkä siksi en uskaltaisi käyttää sitä kisoissa. Lisäksi poispäinkäännös, joka ei ole meidän vahvin ohjauskuvio, koska en liiku riittävän ripeästi.

Käämille sama pätkä. Ohjausta en osaa sovittaa yhtä hyvin oikeaan hetkeen kuin Riitille, sillä Käämin etenemisvauhti on vielä vähän arvoitus minulle. Siis se tulee lujaa ja kääntyy salamana, niin olen lähes aina myöhässä. Käämiä kuulemma ohjaan hieman rauhallisemmin kuin Riittiä, mikä on aika jännä.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Vieraita vol 2


Pojilla on ollut huippuhauskaa, ja Repe palaakin huomenna kotiinsa täysin eri koirana. Kaikki valkoiset osat ovat muuttuneet ruskeanharmaiksi, ja loppu koira on takiaisissa. Käämi jää varmasti kaipaamaan leikkikaveriaan. Jopa Riitti on innostunut välillä juoksemaan kakaroiden kanssa.

Hihnalenkeillä huomaa että kolme bortsua (joista ainakaan kaksi ei osaa käyttäytyä hihnassa), on liikaa yhdelle ulkoiluttajalle. Kotona ja irti kolme menisi siinä missä kaksikin. Voisin kuvitella että treenien ja kisaamisen suunnittelussa ei menisi ihan niin helposti, kun kahdessakin on jo ihan tarpeeksi.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Vieraita


Käämillä on kylässä vieras pari päivää. Repe ja Kämppä ovat parhaita kavereita. Painaavat lenkillä tuhatta ja sataa, yrittävät halata vastaantulevat ihmiset ja leikittää koiria. Sisällä on kokoajan paini menossa.

Riitti ei vieraasta kummemmin välitä, makoilee omalla paikallaan, ja lenkillä kulki omia polkujaan.