Kiitos kuvasta Annamari! Enää kaksi kertaa jäljellä tiistai-tokoa hallissa.Tällä kertaa Käämi teki noutoa. Käämi meinaa tuoda kapulan mielellään laipasta. En palkannut vääristä suorituksista, ainoastaan oikeista. Mulla taitaa olla sille liian pieni kapula. Käämi teki myös jäävät, joissa maahanmeno oli vähän unohtunut, muuten sujui hienosti. Seuraamisessa palkkailin satunnaisesti liikkeellelähdöistä, käännöksistä, pysähdyksistä ja suorien pätkien jälkeen. Juoksussa Käämi meinaa edistää, mutta ei sen ole niin justiinsa.
Lopuksi tehtiin hyppyä, jossa on ongelmia ekalla käskyllä lähtemisessä, mutta istua Käämi osaa jo menemättä maahan. Selvästi näkyy se, etten ole palkannut vääristä suorituksista. Avoimen kaukot sujuvat jo oikein mallikkaasti 7 metristä, ja voittajankin kaukot 2 metristä. Kaukojumppaa on tehty kotona tosi paljon, siitä on selvästi ollut apua, on alkanut hoksata jalkojen paikan merkitystä. Toivottavasti eivät mene pienellä koiralla sekaisin avon ja voin käskyt kokeessa.
Tässä jos lähtee laskemaan ohjaajan opettamislaiskuudesta tulevia pistevähennyksiä, niin hypyn kaksoiskäsky -2p, seuraamisen juoksun edistäminen -2p, noudon väärä luovutustapa -2p, ja kaukojen väärä asento -3p niin enää ihan hirveästi ei jää pikkuvirheille tilaa. Ennen koetta pitää kyllä skarpata tuon palkkaamisen kanssa, ja ottaa ainoastaan avon liikkeitä, ettei tule turhia mokia. Treeniä vielä paaljon lisää.

