lauantai 13. syyskuuta 2008

Helsingissä

Pyörähdettiin Riitin kanssa Helsingissä Outin luona. Kiitokset Outille majoituksesta! Perjantaina Riitti kävi dna-testeissä, otettiin kaikki, cea, tns ja cl. Saas nähdä milloin ja millaisia tuloksia tulee. Niitä jännityksellä odotellessa.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Tottista

Tänään käytiin hieman tottistelemassa. Riitti joutui odottamaan autossa kun muut teki, minkä seurauksena se oli aika kierroksilla, kun tuli sen vuoro. Alkuun seuraamista, missä palkkailin oikeasta paikasta. Sitten otettiin istumista, missä palkkailin nopeasta istumisesta. Sitten luoksetulo, missä palkkasin oikeasta paikasta eteentulossa. Lopuksi eteenlähetys. Kaikki meni tosi hyvin, ei voi kun olla ylpeä rimppiksestä. Jatkossa vois viritellä paremmin vieraalle kentälle, koska nyt ero viimekertaiseen oli näin huomattava.

Esineruutua

Hakataan taas päätä seinään. Esineruutu oli noin 50m*10m, esineitä oli 5 vai 6, kaikki takalinjalla, joten ei olisi pitänyt olla ongelmaa etsiä niitä. Ensimmäinen oli aivan täydellinen, Riitti eteni linjaa hienosti, ja nosti takalinjalta yhden keskiesineistä, ja toi sen heti. Toista lähti hakemaan, pyöri pääasiassa 10m säteellä minusta, kerran irtosi 40m, ja sitten taas jatkoi etsimistä 10m päässä minusta. 15-20m etsi, sitten luovutti ja istui. Vein Riitin autoon katsomaan kun toinen koira haki esineet.

Lopuksi otettiin 5 esinettä kasaan 60 metriin hiekkatiellä, ja Riitti joutui hakemaan kaikki. Tässä ei mitään ongelmaa. Enskerralla otetaan sama metsässä. Sitten lähdetään levittämään niitä vähitellen ruutuun. Nyt saa tehdä tällaisia hetken, että iskostuu pääkoppaan, että niitä on siellä takalinjalla useampia. Lisäksi kaverina voisi tehdä kapeita esineruutuja yhdellä esineellä, koska niissä ei ole ongelmaa, että saisi niitä onnistumisia.

Noottia emännälle: Kirjaa kaikki reenit ylös, että voit jälkeenpäin tarkastaa blogista missä ja milloin on alkanut menemään pieleen. Nyt puuttuu kaikki kevät"talven" ja kesän alun esineruututreenit blogista.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Hellepäivän viestieläin

Pyörähdettiin tänään ottamassa viestiä. 3 matkaa, helppo kangasmaasto, ja viestimatka noin 70m, jälki reilu 100m. Riitti meni tosi hyvin, oli hiljaa tosin rauhaton ennen ekaa lähetystä, juoksi hiljaa ilman lähtöhaukkua. Lihapullat eivät kelvanneet toisessa päässä, joten niitä on turha ottaa viestille. Jälkiosuus meni hyvin, vähän tuuli puhalsi Riittiä oikealle, mutta se hienosti korjasi aina jäljelle. Enskerralla voisi ottaa joko ihan vaan juoksemista tai pidemmän jäljen.

Lopuksi käytiin lenkillä Riitti, Veki ja Nita. Hieman uroot kulkivat silloin tällöin hännät pystyssä, Riitti huomattavasti enemmän, Veki vaan silloin kun tuli ihan Riitin viereen, mutta sietivät silti toisiaan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Tokoilua ja esine-etsintää

Käytiin Palokan viihdekeskuksen kentällä tokoilemassa. Riitti ei ollut oikeen tekemismoodilla. Otettiin vähän liikkeest istumista, ja millään ei meinannut tulla, ei oikeaa liikettä tai sitten tuli todella asentoja. Luoksetulossa alkuun vähän samaa ongelmaa, mutta sitten saatiin ihan ok suoritus. Sitten palkkailin ruudun oikealle paikalle hakeutumisesti, ja siinä saatiin joka suunnasta tosi hyviä suorituksia.

Esineruutu oli noin 15m leveä ja noin 50 metriä syvä. Kaksi omaa esinettä. Ensimmäisen Riitti haki todella hyvin takalinjalta, mutta toista ei. Kävin näyttämässä molemmat, ja päätin vaatia sen kahden esineen haun silti, eli jätin kaksi esinettä melkein vierekkäin takalinjalle. Riitti haki taas yhden, mutta ei toista, vaikka varmasti oli muistikuva molemmista. Se vain ravaili noin 10 metrin säteellä minusta pää pystyssä, eli ei edes yrittänyt etsiä. Mahdollisesti ongelmana ei olekaan se, ettei Riitti etene takalinjalle, vaan se, ettei se viitsi enää etsiä toista. Pitää vähän suunnitella, ehkä voisi jättää ensimmäisestä esineestä palkan pois, ja sen palkan saisi vasta toisen tai kolmannen esineen jälkeen. En ottanut Riittiä uudelleen lähetettväksi vaan komensin Riitin etsimään, jouduin useamman kerran ja etenin samalla alueella, mutta sitten se lähti hakemaan toisen, ja löysi ilman mitään ongelmaa.

Nyt ei ole löysäilytauko tehnyt hyvää. Pitää ottaa säännöllisempään aikatauluun nämä treenit, eihän tästä tule muuten mitään.

torstai 4. syyskuuta 2008

Harakkasaaren puolisukeltaja

Puolisukeltaja the Rimppakinttu kävi tänään vepeilemässä, ja otti noin 20 metristä veneestä hypyn, erinomaisena suorituksena. Ehdottomasti olis ollu kympin liike!

Toisena otettiin esineen viesti, ensiksi maalla, vaihtokauppana lihapulla. Sitten noin 15 metriin. Erinomainen suoritus taas! Takasin rantaankin tuli hienosti, sillä rannassa heiluteltiin lelua. Veneen tultua rantaan Riitti sai dummynsä takaisin itselleen.

Mamman soudellessa piti ihan ihmetellä että ompa se hiljaa ja rauhassa. No ihmekkään! Riitti askarteli paskarteli treenikassista kaikki namit, ja söi ne parempiin suihinsa. Viimeisenä veneen nouto 30 metristä, ja se oli taas Riitin ehdoton lemppariliike. Loppupalkka jäi syömättä, kun se oli syöty jo välissä.

Sitten pääsi naisten kanssa leikkimään, 7-kuisen pennun kanssa kisailivat ja juoksivat nätisti, ja Riitille heiteltiin pari kertaa palloa. Valitettavasti sattui vahinko, ja pentu ja Riitti pääsivät kerran loikkaamaan saman pallon perään. Siinä osui sitten hampaat vähän toisiinsa, ja pentuparka säikähti. Mutta tuli vielä katsomaan Riittiä kuitenkin, ei jäänyt paha mieli. Kotiin Riitti matkasi samassa häkissä, väliseinällä erotettuna Riitti ja Simba-kultsu. Eivät kyräilleet äijät toisilleen yhtään, vaikka eivät ole ikinä edes haistelleet toisiaan ennen.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Killerin lento-olio

Tänään _-_-_- rataa erilaisilla valsseilla, Riitti meni tosi hyvin. Riitti kääntyy todella lähellä estettä, hyvä ettei kaadu, kun menee niin liki. Rimoja lentelee sillon tällön. Niihin pitäisi ehkä alkaa puuttumaan jossain vaiheessa. Nyt mie lähinnä vielä haen tekniikkaa, niin ei ole niinkään niistä välitetty. Jonkin näköiset hyppyharjoitukset erimittaisilla esteväleillä ja palkkausta enemmän sen yhden esteen suorittamisesta ois varmaan ihan tarpeen.

Yksittäisenä esteenä ihan tavan este, jossa kasin mallilla luoksekutsua ja molemmille puolille kiertämään lähettämistä, ja kiertämään lähettämistä ja luokse kutsumista. Tosi kivaa, ja Riitillä meni hyvin heti kun annoin sille tilaa tehdä enkä seissy liian lähellä estettä. Mutta kamalaa että tuolla on vauhtia! Ja kamalaa että mun ohjaaminen on tökeröä. Onneks on fiksu koira, kuka lukee huonoakin ohjausta ja oppii ratoja, niin ohjaaja pääsee keskittymään ohjaamisen opetteluun.

Yksittäisinä esteinä myös keinu, joka meni tosi hyvin, kepit, joissa Riitti tarjosi itse oikeaa suoritustapaa vihjesanasta (tosin ei jaksanut suorittaa loppuun, pitäisi tehdä enemmän lyhyemmillä pätkillä, nyt on käytössä usein 6 keppiä).

Ja hankalimpana yksittäisenä esteenä muuri, jossa ei meinattu millään saada puhdasta suoritusta aikaan. Otettiin sitten tokometodit käyttöön, ja este suoritettiin viskaamalla sen taakse lelu. Sitten lelu heitettiin käskyn jälkeen ja lopuksi jätettiin muurin taakse jo valmiiksi. Jopas saatiin puhtaita hyppyjä!

Muutoin viime viikko on menny lenkkeillessä mm hiekkakuopalla ja keittiötokoillessa. Vähän taukoa väliin, eikös se tee sillon tällön ihan hyvää. Kaukot on edistyny huomattavasti, 95% suorituksista on puhtaita noin 7 metriin asti, ja metallikapulan luovutusta on treenattu paljon.