torstai 6. maaliskuuta 2008

Salmen toko

Tänään otettiin seuraamista ympyrällä, siten että siinä kiersi kaksi koiraa. Se ei sujunut kovinkaan hyvin, Riitti ei ollut hiljaa ja kontakti tippuili. Het kun lopetettiin, Riitti alkoi tarjota todella hyvää seuraamista ihan hiljaa. Liekö siinä joku häikkä liikkeenohjaajaan liittyen, tai sitten häiriö oli liian suurta. Pitää vähän pohtia tätä asiaa.

Estenouto oli muuten hyvä, mutta edessä istuessaan Riitti pyöritti kapulaa suussaan pari kertaa. Samaa ei tullut tasamaanoudossa, joten syy on ehkä siinä, että estenoutoa on otettu varsin vähän. Joten siihen lisää treeniä. Tunnarissa Riitti merkkasi selvästi oikean, mutta haisteli vielä kahteen kertaan kaikki kapulat läpi, ennen kuin toi oikean. Selvää epävarmuutta vielä, joten palataan vähän taaksepäin, ja otetaan päivittäin yks onnistunut suoritus, niin eiköhän se siitä.

Ruutuun lähetyksessä tuli vähän liikaa häiriötä, kun kenttää lähestyivät tytöt koirien kanssa, ja Riitti pysähtyi katsomaan niitä. Sitten mie möhlin, ja sanoin maahan liian aikaisin. Toinen lähetys oli hyvä, Riitti meni ihan keskelle. Kohti kävely, poispäin kävely ja seuraamaan tulo oli muuten hyvä mutta Riitti juoksee puolisen metriä ohi, ennen kuin korjaa sivulle, joten siihen tehotreeniä.

Istuminen on kotiläksynä yhä, että siihen saadaan varmuutta. Luoksetulon takapalkka ja pysäytykset sujuu ihan hyvin, mutta Riitti ei tullut ekalla käskyllä. Lisää harjoittelua maasta tulemiseen siis, varmaankin ongelmana oli, että maasta alkaa joko paikkamakuu tai kaukkarit, ei luoksetulo. Eli Riitti ei ollu ihan varma saako se tulla.

Kaukkareista seis-maa-seis sujuu jo häiriössä hyvin, seiso-istu tarvii lisää häiriötreeniä.

Kaukot

Kaukot sujuu tällähetkellä todella hyvin. Viretila on oikea, riittävän rauhallinen, ettei koira hötkyä, mutta tarpeeksi korkea, että vaihto on nopea. Oli palkka sitten takana tai minulla, ja palkkana lelu tai nami. Ongelmallinen seis-maa on ratkaistu, ja vaihto tapahtuu nyt niin, ettei yksikään jalka liikahda, ikään kuin hissinä. Kaikki kaukot sujuu myös pidemmällä etäisyydellä. Nyt eikun pidentämään koe-etäisyyteen ja yhdistelemään ne sarjoiksi.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Näyttelytreeniä

Piipahdettiin näyttelytreeneissä, hakemassa vinkkejä juoksuttamiseen. Kopelointi sujuu oikein hyvin, tuomarin pussailua voisi toki hieman yrittää vähentää, ja seisomisessa vapaana ja aseteltuna jalat pysyy hyvin paikallaan. Mutta juoksuun saatiin hyviä vinkkejä. Seuraavat näyttelyt kun oletettavasti on vasta toukokuussa, ja me joudutaan jo isojen poikien luokkaan, niin olisi hyvä jos Riitti juoksisi pomppimatta ja ravia, eikä kiskoisi. Joten nyt saatiin hyvät vinkit, miten opetetaan tokokoiralle reipas ravi ilman kontaktia. Ja eikun harjoittelemaan.

Ja näyttelytreenejä varten piti ihan tehdä sellainen operaatio, että saksia tassujen hapsottavat karvat pois, oli nätit pyöreät tassut. Takakintereen karvat leikattiin vain puoliksi pois, kun olen nähnyt joillain bortsuilla ne pörrötettynä pystyyn seisotuskuvissa. Ja en ihan oikeasti tiedä kummin ne kuuluisi olla, lyhyet vai pörröt.

bh-kaupunkiosuus

Oltiin tänään kaupan pihassa harjoittelemassa kaupan seinään kiinni jäämistä, joka sujui todella hyvin, vastaan tulevien ihmisten, pyörien, pysähtyvien autojen, ja ohittavien koirien kohtaamista seuraten, vapaasti mukana kulkien ja paikallaan maaten. Kaikki sujui niinkuin pitääkin.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Pentutreenit

Otettiin seuraamisen BH-kaavio lyhyenä, henkilöryhmineen päivineen. Lisäksi ruutu, ohjatun noudon oikea (saatiin se lähtöhaukahdus pois), kaukojen maa-seis-maa, tunnari ja lopuksi eteenlähetys.

Lopussa oltiin häiriönä paikkamakuussa olevalle koiralle mm istumista vahvistellen (mie peruutin antaen samalla käskyjä, Riitti istui ja sai heitetyn namin palkaksi).

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Takapalkka

Takapalkan käyttöä on kokeiltu nyt kaukkareissakin, istu-maa-istu vaihdoissa. Hyvin tuntuisi sujuvan, ei kyttää ja samantien vapautuksesta ryntää palkalle. Takapalkkasanana on kaukoissa niinkin hankalasti muistettava kuin kauko.

Luoksetulon lelupalkka on ollut jo käytössä, mutta palkkaan on nyt aloitettu lisäämään myös sanaa, sanana on lelu. Kyttäys lelun heiton aikana on saatu pois hiomalla pelkkää palkan jättöä.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Kaukkareita

Maa-seis-maa vaihto on todella hyvällä mallilla. Yli 95% vaihdoista menee juuri niinkuin pitää, tosin häiriöttömässä tilassa. Seis-istu-seis sujuu vielä paremmin. Palkkana on tullut mm poron lihaa, joten ei ihmekään että sujuu.