tiistai 11. syyskuuta 2007

Ohitus

Järjestettiin keverin koiralle tilanne. Ongelmana on, että se käy rähjäämässä irti ollessaan vastaantuleville koirille. Riitti oli hihnassa ja pysyi nätisti selän takana käskyn alla, kun vieras koira juoksi kohti haukkumaan. Riitti nosti silti karvat ja hännän pystyyn. Koira sai niskaansa ämpärillisen vettä. Toinen ohitus toista kautta sujui hyvin. Riitti ei nostanut edes häntää, eikä se toinenkaan koira enää juossut meitä haukkumaan. Uskoisin tämän lisäävän Riitin luottamusta siihen, että mie hoidan ne koirat, sen ei tarvitse. Varsinkin, kun sen päälle pääsi käymään pari viikoa sitten dobberi, niin tällainen tilanne oli enemmän kuin tarpeen.

Esineruutu

Otettiin tänään treeniä siinä pitkälle juoksemisessa. Omistajalle kävi paskasesti, kun oli ahne. Ruutu oli 20m leveä ja 60-65m pitkä. En mitannu tallatessa vaan vasta ruudun päätyttyä, niin sillä tuli vähän ylimittaa. Esineet olivat vieraita, ja sijaitsivat puolen-puolentoista metrin päässä takalinjasta. Esineinä oli kankainen vauvan helistin, pieni pehmopupu, metallilankainen lasten kukkaro ja karvainen avaimenperä. Kaikki esineet olivat Riitille uusia, esineet vei vieras ihminen, ja ne eivät haisseet minulle.

Eka esine nousi loistavasti. Riitti juoksi suoraan takalinjalle, ja sattui suoraan kukkarolle, ja toi sen. Luovutti nätisti, hieman mässytti esinettä (tähän pitäis varmaan puuttua?). Palkkasin patukalla Tähän jos olisin lopettanut, niin upeaa. Mutta ei. Noh, toista Riitti ei ensin meinannut lähteä hakemaan, vaan haukahteli parin metrin päässä minusta muutaman kerran. Uudelleen lähetys onnistui paremmin, ja Riitti juoksi lähes takalinjalle asti, noin 5m päähän, ja juoksi sitä ees-taas, eikä esinettä löytynyt. Aikansa etsittyään Riitti palasi takaisin. Lähetin uudestaan ja sama toistui, ihan kirjaimellisesti. Ehkä ruudun loppu ei ollut kunnolla tallattu, että Riitille jäi mielikuva että hän juoksee jo takalinjalla? Tai sitten noin 10m ennen takalinjaa mennyt polku häiritsi Riittiä.

Käytiin Riitin kanssa katsomassa esineiden sijainti takalinjaa pitkin kävellen. En antanut sen silti koskea esineisiin. Palattiin lähetyspaikalle reunoja pitkin. Lähetin uudestaan ja seuraavaksi nousi helistin, oikein nätisti ja nopeasti. Palkkasin Riitin patukalla. Lopuksi kävimme hakemassa yhdessä avaimenperän ja pupun.

Enskerralla paremmin valittu ruudun paikka. Ja omistajalle jos sais kärsivällisyyttä lisää?

maanantai 10. syyskuuta 2007

Tarkkuusetsintä

Tallattu ruutu oli noin 2m*2m, luultavasti ennemmin alle kuin yli. Esineinä pupupehmon korva (noin 1,5cm*3cm), metallinen avain ja avainrengas, sekä karvainen pehmolelu, noin 2cm*5cm. Riitti etsi esineitä käskysanalla pieni. Välillä kärsivällisyys ei meinannut riittää, vaan piti vähän haahuilla. Välillä tehtiin niin tarkkaa työtä, kuono maassa, suu kiinni ja rauhallisesti. Kaikki esineet löytyivät, ja Riitti toi ne oikein nätisti. Tämä voisi auttaa jäljen kärsimättömyyteenkin, joten näitä ehdottomasti lisää.

lauantai 8. syyskuuta 2007

Viesti

Otettiin viikonloppuna viestiä, siten että mukana oli 2 koiraa ja toisena päänä Riitille tuttu, kiva ihminen, kuitenkin eri kuin yleensä. Maasto oli tosi hyvä, että matka oli helppoa juosta (pääosin pururataa ja mutaista traktoritietä), mutta rankkaa (ylämäkeä ja alamäkeä), näkyvyys edellisille lähtöpaikoille oli hyvä pellon takia, mutta koirat juoksivat kuitenkin metsän keskellä ilman näköyhteyttä.

Eka matka oli noin 300m, Riitti juoksi ekana. Jälkeä mentiin noin 50m, piiloon kuitenkin selvästi. Ei ongelmia paluussakaan. Kolmannen lähdön jälkeen mentiin noin 100m. Ei edellenkään mitään ongelmaa paluussa, mutta Riitti selvästi hiljensi vauhtia jäljen löytääkseen. Hyvä vaan ettei juokse pää viidentenä jalkana.

Viides lähetys ei oikein onnistunu. Riitti ei ihan ehtiny rauhoittumaan lähetysten välissä. Lähti nätisti, mutta juoksi vain edelliselle lähetyspaikalle ja kääntyi siitä takaisin. Uusi lähetys onnistui, ja Riitti juoksi tosi hyvin. Pysyi myös kaikki lähetykset hiljaa. Sen sijaan toinen koira kääntyi samasta paikasta kuin Riitti, mikä oli tosi ikävää. Joten tämä on oikeasti otettava jossain vaiheessa, että viestitaipaleella on kääntyneen koiran haju, kerran se noin vahvasti koiriin vaikuttaa.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Paikkamakuu

Paikkamakuu oli noin 10min, laitoin Riitin pihalle odottelemaan ulos lähtöä, ja katselin itse ikkunasta. Pysyi nätisti, ja loppuajan häiriö (ovesta ulos juokseva koirakaveri) ei häirinnyt pysymistä. Vapautin heti katsekontaktin jälkeen.

maanantai 3. syyskuuta 2007

PK-este

Otettiin sekä A että 80cm pk-este. A meni oikein hyvin, Riitti hoksasi idean ja meni nätisti, eikä hypännyt päältä alas. Pk-esteen eka ylitys koski esteeseen, toinen meni nätisti yli.

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Toko

Otettiin liikkeestä seisominen, nouto ja paikkamakuu.

Paikkamakuussa Riitti katsahti viereistä koiraa heti alussa, ja ehdin kieltää. Loppuajan Riitti pysyi oikein nätisti. Noudossa Riitti nousi seisomaan heitettäessä. Laitoin sen takaisin istumaan. Uudestaan otettaessa ei noussut. Liikkeestä seisominen ei meinannut sujua, Riitti oli jotenkin todella levoton. Se osaa pysähtyä hyvin, mutta nyt se vain hiipi ja liikkui. Parin seisotuksen ja siinä koiran vieressö minun liikkumisen jälkeen liikkeestä seisominen onnistui oikein hyvin.